2 DE DEO JUMALASTA Prof Miikka Ruokanen Miten

2. DE DEO - JUMALASTA Prof. Miikka Ruokanen

Miten Jumalasta voidaan puhua? l l l 1. Analogian käyttö: Jumalalla ja luodulla on samankaltaisia, vaikka ei-identtisiä ominaisuuksia; erilaisuus on aina samankaltaisuutta suurempi. Esim. : Jumala on ”viisaus”, hyvyys”, "rakkaus” jne. 2. Metaforan käyttö: Toiseen asiayhteyteen kuuluva termi siirretään uuteen käyttöön. Esim. : Jumala on ”leijona”, ”valo”, ”kuningas”, ”tuomari”, "isä”, "äiti” jne. 3. Via eminentiae (ylittämisen tie), katafaattinen (myöntävä) puhe Jumalasta, superlatiiviset attribuutit (lännen teologia). Esim. Jumala on “kaikkivaltias”, “kaikkitietävä”, “kaikkialla läsnäoleva”, jne.

l l 4. Via negationis (kieltämisen tie), apofaattinen (kieltävä) puhe Jumalasta, rajoittavien attribuuttien kieltäminen (idän teologia). Esim. Jumala on ”rajaton”, ”aluton”, ”loputon”, ”kuolematon”, ”näkymätön”, ”muuttumaton”, ”käsittämätön” jne. 5. Doksologia = varsinaisin raamatullinen tapa puhua Jumalasta! Rukous, liturgia ja homilia ovat kirkon hengellisen elämän keskus. Kristillinen eksistenssi hengittää jatkuvassa dialogissa elävän Kolmiyhteisen Jumalan kanssa.

l l Kristinuskon dogma ilmenee paremmin elävänä liturgiana kuin kirjoitettuna tekstinä! Lex orandi lex credendi! Puheemme Jumalasta on approksimoivaa ja symbolista, rajatulla kielellämme yritämme lähentyä sitä salaisuutta, joka Jumala on. Luotu olento ei voi luodulla kielellään ilmaista perimmältään tarkasti sitä, mitä luomaton on! Luodun olion ja hänen luomattoman Luojansa välillä on ontologinen katkos.

l l l Jumala ei voi olla suoraan inhimillisen tiedon objekti. Jumalasta voidaan tietää vain sen verran kuin hän itsestään ihmiskunnalle paljastaa. Jumalan ilmoitus on inkarnatorista, aineellisten välikappaleiden kautta epäsuorasti annettua; me emme voi puhua "paljaasta Jumalasta" (Deus nudus), vaan ainoastaan lihaksi tulleesta Jumalasta (Deus incarnatus, Joh. 1: 14). Siksi puheemme Jumalasta ja hänen teoistaan on vääjäämättä tietyssä mielessä epäsuoraa symbolista puhetta.

l l Vrt. Martti Luther: Deus revelatus = Deus crucifixus. Jumala kätkeytyy vastakohtansa alle. Vrt. 1. Kor. 1. Jumala, jonka varmasti tunnemme on ”ristiinnaulittu Jumala”. Deus nudus eli Deus maiestatis jää teologiamme ulkopuolelle, koska hän on Deus absconditus. (Absconditas-termin kaksi erilaista käyttöä Lutherilla: ilmoitusteologinen ja ristinteologinen käyttö)

Miten Raamatussa puhutaan Jumalasta? l l l Yhtäältä VT käyttää yleisseemiläistä Elohim-nimeä Jumalasta (vrt. arabian Allah). Toisaalta Jumala ilmoittaa Moosekselle oman erityisen nimensä Jahve (merkityksestä tarkemmin tuonnempana). Moosekselle annetun erityisen ilmoituksen ja ns. yleisen ilmoituksen välillä on jatkumo. Kaikkien kansojen Elohimiin saadaan persoonallinen yhteys Israelille ilmoitetussa Jahvessa. Samoin esim. Paavali Uudessa testamentissa edellyttää samanlaisen jatkumon kristillisen Jumalakäsityksen ja kreikkalaisen esikristillisen filosofismetafyysisen jumalakäsityksen välillä; Gal. 4: 8 (physei me ousin theois).

l l Kreikkalaiseen filosofiseen (ei kirjallisuuden eikä valtiouskonnon) jumalakäsitykseen kuuluivat mm. ajatukset jumaluuden kuolemattomuudesta, ikuisuudesta, ykseydestä ja henkisyydestä sekä Jumalasta universumin kosmologisena alkusyynä. Sen sijaan sellaisia Raamatun Jumalalle keskeisiä ominaisuuksia kuten rakkaus tai hyvyys ei korostettu.

l l Sekä VT että UT sisältävät ajatuksen, että tosi Jumala ei ole partikulaarinen heimojumala (ilmoituksen alkuvaiheessa Israelin varhaisessa historiassa tosin oli näin; sen vuoksi mm. pyhät sodat), vaan koko universumin Luoja ja ylläpitäjä ja siksi kaikkien kansojen Jumala. Tämän Jumalan olemassaolon ovat aavistaneet jo muutkin kansat, mutta vasta Israelin Jahvessa ja UT: n inkarnoituneessa Jumalassa häneen saadaan läheinen yhteys. Itsensä ilmoittava Jumala on vastaus kansojen Jumala-kaipuuseen ja etsintään.

"Ilmoituksien ilmoitus": Jumala paljastaa nimensä l Nykyteologiassa suosittu kohta: Exodus 3: 13 -15: "Ehje asher ehje. ” l Aiemmin Jumala ilmestyi patriarkoille nimillä Elohim tai El-Shaddai (Kaikkivaltias); nyt hän ilmoittaa Moosekselle: "Minä olen se joka olen / Minä olen se joka olen oleva. " "Minä olen" -Jumalaa aletaan nimittää Jahveksi (JHWH), "Hän on" -Jumalaksi.

Hepreankielisen ehje asher ehje ilmauksen erilaisia tulkintamahdollisuuksia: l l l 1. Enigmaattinen, aforismin omainen merkitys: pidättäytyminen vastauksesta; apofaattinen ilmaisu. 2. Performatiivinen merkitys liturgiassa: "JHWH malakh!” (esim. Psalmit) 3. Jumalan uskollisuuden, peräänantamattoman rakkauden ilmaus. 4. Futuurinen aktiivinen merkitys. (Moltmann, Pannenberg) 5. Jumalan ikuisuuden ilmaus: ainut välttämätön olio, hän ”joka oli, joka on, ja joka on tuleva”. (Rabbien tulkinta)

Exodus 3: 14: n kreikankielinen käännös ja tulkinta l l Septuaginta: "Ego eimi ho ôn. " = Dynaamisen heprealaisen ilmauksen ja ajatuksen ontologisoituminen: "Minä olen (tosi) olevainen. " Tai: "Minä olen oleminen. " Platonismin vaikutus: myöhemmin patristisessa teologiassa syntyy ajatus Jumalasta korkeimpana, täydellisenä olemisena tai oliona, summum ens. Augustinus: JHWH tarkoittaa ipsum esse ja vere esse. Tuomas: JHWH on purum esse ja purus actus entis. Tällaisena Jumala on kaiken olemisen perusta. Vrt. Paul Tillich: Jumala on "being itself" ja "the ground of being".

l Myöhemmin JHWH-tetragrammin kreikkalainen tulkinta ho ôn (maskuliini) epäpersoonallistettiin ilmaukseksi to on (neutri). Vrt. Anselmin "Korkein olento quid est". l Tämä kehityslinja ilmaisee osaltaan, kuinka kristinusko osittain "hellenisoitui" (1800 -1900 -lukujen vaihteen saksalaisen dogmihistorian kritiikki, Harnack, Seeberg).

JHWH Uudessa testamentissa l l l Jahven nimeä ei saanut lausua, sen sijaan JHWHtetragrammin kohdalla lausuttiin aina Adonai, ”Herra”. Adonain kreikankielinen käännös Septuagintassa: Kyrios. Jeesus ja useat UT: n kirjoittajat identifioivat hänet sekä ehje asher ehjee että Kyrios -ilmausten kanssa. Johanneksen ja Synoptikkojen ego eimi -lauseet. Joh. Ilmestyskirja käyttää viidesti ilmaisua "joka oli, joka on ja joka on tuleva".

JUMALAN OMINAISUUDET l l Koska Jumala itsessään sellaisenaan ei voi tulla ihmisen tiedon ja kielen kohteeksi, teologiassa perinteisesti puhutaan Jumalasta em. puhetapoja käyttäen kuvaten Jumalan ominaisuuksia eli attribuutteja. Seuraavassa tarjotaan eräänlainen synteesi modernin systemaattisen teologian näkemyksestä Jumalan ominaisuuksista. Tässä käytetään termiä "Jumala", mutta yhtä hyvin, varsinkin modernin syst. teol. pohjalta, voitaisiin kaiken aikaa puhua "Pyhästä Kolminaisuudesta" tai "Kolmiyhteisestä Jumalasta". Eli kun kristinuskossa lausumme sanan "Jumala", lausumme "Pyhän Kolminaisuuden" synonyymin.

1. Jumala on täydellinen ja pyhä, hän on siksi palvonnan arvoinen l l l Jumala on ontologisesti täydellinen olio sekä moraalisesti täydellinen eli pyhä olio. Siksi hän on kaiken palvonnan arvoinen. Ontologisesti hän on kaiken muun olevan alkusyy, älykäs suunnittelija ja ylläpitäjä, siksi kaikki luodut oliot ovat olemassaolostaan kiitollisia Luojalleen (vrt. Tuomaan kosmologinen ja teleologinen jumalatodistus sekä Anselmin ontologinen jumalatodistus). (Kertaa jumalatodistukset: Mc. Grath, 252 -264. )

l Täydellisesti hyvänä oliona hän on kaiken sen täyttymys, johon rationaalisen olion mieli perimmältään kaipaa (vrt. eudaimonologinen jumalatodistus). l Siksi luodut oliot kumartavat Pyhää ja suuntautuvat häneen palvoen ja antautuvat totaalisesti Jumalan valtaan (total devotion and dedication).

l l l Vrt. Lutherin Ison Katekismuksen selitys ensimmäiseen käskyyn: Jumala on se, jolta ihminen odottaa kaikkea hyvää ja johon hän perimmältään turvaa (luetaan sitaatteja). Jumalan täydellisyys ja pyhyys sulkevat pois dualismin, panteismin ja prosessiteologian jumalakuvan. Mitä voimme sanoa Jumalan "vihasta"? Koska Jumala on täydellisen pyhä ja hyvä, hän "vihaa" kaikkea, mikä tuhoaa hänen hyvää luomistyötään.

l "Viha" ei ole Jumalan attribuutti, se ei ole hänen pysyvä ominaisuutensa, vaan heprealaisen jumalakuvan dynaaminen toiminnallinen termi, joka kuvaa Jumalan reaktiota luomistyön tuhoajiin.

Ekskurssi: Mihin Jumala-uskoa tarvitaan? l l l Pragmaattinen argumentti: Uskonnolla on ns. kohottava vaikutus, se tuo uskonnon harjoittajan elämään lisäarvon. Uskonnon tulee olla hyvyyttä lisäävä todellisuus, muuten se on hyödytön. Totuusargumentti: Kuten edellä tuli ilmi, uskonto käsittelee ns. perimmäistä todellisuutta (the ultimate reality), joka on tieteen tavoittamattomissa. Uskonnollinen usko on perusluonteeltaan juuri sellainen usko, joka väittää omaavansa vastauksen perimmäisen todellisuuden dilemmaan. Siksi se sisältää perustavaa laatua olevan totuusväitteen eikä voi olla luonteeltaan pluralistinen. Jos usko on totuusarvoltaan pluralistinen, kysymys ei enää ole uskonnollisesta uskosta.

Miksi ihminen on parantumattomasti homo religiosus? l l l l 1. Toden tiedon älyllinen kaipaus. 2. Täydellisen onnen kaipaus. 3. Vaikeus hyväksyä elämän rajallisuus, kuolema. 4. Elämän epävarmuus ja haavoittuvuus. 5. Taju vastuusta itseään suuremmalle. 6. Erityiset henkilökohtaiset kokemukset. 7. Kulttuurinen ja sosiaalinen vaikutus.

2. Jumala on ainoa itsessään oleva ja välttämätön olio l Jumala on ainut olio tai oleminen, jonka olemassaoloon ei ole mitään syytä eikä alkua. Hän on ajattomasti aina itsessään oleva (self-existent). Kuten edellä sanottiin: hän on itse oleminen. l Vain Jumala on välttämätön olio (necessary being), kaikki muut ovat ei-välttämättömiä olioita (nonnecessary beings). Vrt. Tuomaan Jumala-todistukset. l

3. Jumala on kaiken olemassaolevan Luoja l l Edellisestä seuraa, että ainoana välttämättömänä oliona Jumala on kaikkien muiden olioiden olemassaolon alkusyy (prima causa). Eivälttämättömät oliot ovat olemassa ainoastaan Jumalan tahtomina ja luomina olioina. Jumala ei ole riippuvainen mistään, mutta kaikki muut ovat hänestä riippuvaisia. Koska Jumala on ainut itsessään oleva välttämätön olio t. oleminen, kaikki muu on "luotu tyhjästä", creatio ex nihilo, se ei ole ikuista eikä sillä olemista itsessään.

l l Jumala ei ole vain demiurgi, joka organisoi ikuisesti olemassaolevaa materiaa tai energiaa (vrt. esim. platonismi ja taoismi). Myös nykytieteen näkemys maailman synnystä (Big Bang 13, 7 mrd vuotta sitten) tekee mahdottomaksi materialismin, uskon materian ikuiseen olemiseen.

l l l Raamatullisen teismin perusidea: Luoja ja luomakunta ovat ontologisesti aivan eri todellisuuksia. Sulkee pois erilaiset panteististyyppiset teologiat (esim. Spinoza tai Hegel). Luominen on Jumalan vapaa päätös ja akti. Jumalalla ei ollut mitään välttämättömyyttä luoda universumi (tai multiversumi) eikä luomakunta lisää mitään Jumalan itsessään olemisen täydellisyyteen. Luominen on Jumalan hyvyyden ilmaus: hän halusi vapaasti lahjoittaa olemisen lahjan itsensä ulkopuolisille olioille, hän "kutsui olemattomat olemiseen".

l Koska kaikella mikä on olemassa on vain yksi ja sama pyhä Luoja, kaikki mikä on olemassa on välttämättömästi ontologisesti hyvää. Augustinus: "Natura est bona". Tuomas: "Esse est bonum. " l Kristinusko kumoaa kaikenlaisen ontologisen dualismin. Ei olemassa ”pahaa luontoa”, paha ei ole substanssi, vaan luodun hyvän substanssin vääristymä, perversio naturae, perversio amoris, ja hyvän puutetta, privatio boni (Augustinus).

4. Jumala on kaiken luomansa ylläpitäjä (providentia) l l Luotuaan universumin Jumala ei ole "vetäytynyt eläkkeelle" (deismi), vaan on edelleen kaikkialla läsnä oleva aktiivinen Luoja ja ylläpitäjä. Ei tulisi sanoa: Jumala on universumissa, vaan pikemminkin universumi (multiversumi) on Jumalassa! Kaiken Luojana Jumala on kaiken keskus universuminsa kaikissa pisteissä. Vaikka Luoja onkin antanut luomakunnalleen rajatun riippumattomuuden - kristinusko kieltää determinismin, universumi kaikilla tasoillaan on kuitenkin jatkuvasti riippuvainen Luojastaan.

l l Ilman jumalallista kaitselmusta universumi romahtaisi takaisin olemattomuuteen. "Jumala on ensimmäinen syy, joka operoi sekundaarisyiden kautta" (Katolisen kirkon katekismus, KKK, 308). Luonnolla on kuitenkin tietty rajattu vapaus: Esim. luonnonkatastrofit eivät ole Jumalan suoran toiminnan tulos, vaan luodun ontologisen eitäydellisyyden tai heikkouden (G. W. Leibniz) sekä sekundaarisyiden vajavaisuuden tulos. (Huom. ero ontologisen heikkouden ja moraalisen synnin ero; Irenaeus. )

l l l Voimme puhua em. tapaan ontologisesta providentiasta (Jumalan ja maailman välisestä "intiimistä" suhteesta on eriasteisia näkemyksiä, esim. patristinen teologia, hegelismi, prosessiteologia, Tillich, Moltmann). Erotuksena tästä voimme puhua käytännöllisestä providentiasta: Jumala antaa jatkuvasti lahjaksi päivittäiset tarpeemme (esim. Lutherin katekismukset). Epistemologinen nootti: Jumalan aktiivinen kaitselmus luomakunnassaan on ihmiseltä kätkettyä (Deus absconditus) tämä Jumalan kondesendenssi on samanaikaisesti transendenttista ja immanenttista.

5. Jumala on kaikkivaltias l l Ainoana itsessään olevana ja kaiken Luojana Jumala on väistämättä kaikkivaltias suhteessaan universumiin. Hän voi suvereenisti vaikuttaa tekemäänsä ja ylläpitämäänsä luomakuntaan. Hän päättää sen alusta ja lopusta, sitä ohjaavista lainalaisuuksista sen kohtalosta ym. Kaikkivaltias (omnipotentti), kaiken tietävä (omniskientti) ja kaikkialla läsnäoleva (omnipresentti) ovat em. katafaattisia superlatiivisia attribuutteja, jotka liitetään Jumalaan analogisen puhetavan perusteella.

l Koska Jumalalla ei ole mitään luotuisuuteen kuuluvia rajoitteita (apofaattinen puhetapa), hän on infiniitti eli rajaton kaikissa mahdollisissa dimensioissaan. l Jumalan kaikkivaltiuden rajat: Jumala ei tee mitään loogisesti mahdotonta eikä mitään mikä on ristiriidassa hänen jumalallisen olemuksensa tai pyhyytensä kanssa.

l l Kaikkitietävänä Jumala tietää samanaikaisesti koko universumin kaikki tapahtumat, menneet, nykyiset ja tulevat - sekä makro- että mikrotasoilla! Kaikki universumin historian tapahtumat ovat samanaikaisesti Jumalan tiedossa ja Jumala on samanaikaisesti kaikissa niissä läsnä Luojana ja Ylläpitäjänä: temporaalinen omnipresenssi (enemmän kohdassa 6. ).

l Kaikkialla läsnäolevana Jumala ei vain ole läsnä kaikkialla universumissa, vaan universumi on Jumalassa (kuin nuppineulanpää kämmenelläsi): lokaalinen omnipresenssi. l Jumala ei sijaitse "jossakin", mutta universumi sijaitsee Jumalassa. Universumilla on rajat, mutta Jumalalla ei ole rajoja: Nykytieteen mukaan maailmankaikkeus laajenee kaikkiin suuntiin kaiken aikaa jopa kiihtyvällä vauhdilla, se ei siis ole ääretön, sen nykyinen läpimitta on n. 93 mrd valovuotta.

Teodikean ongelma l l l Jumalan kaikkivaltiuden suurin haaste: teodikean ongelma. Theos + dike (oikeus, oikeutus), ”Jumalan oikeutus”, sen puolustus, että Jumala on oikeamielinen. Pannenberg korostaa: Jumalan tärkein superlatiivinen ominaisuus on hänen kaikkivaltias rakkautensa, jolla hän voittaa lankeemuksen seuraamukset ja palauttaa luomakunnan yhteyteensä sitä tuhoamatta. Jumalan kaikkivaltius todentuu viime kädessä vasta eskatologiassa

l Kolme lähestymistapaa, joiden varassa voimme sietää ratkaisemattomaksi jäävää teodikeaongelmaa: l 1. Pahan alkuperä ei Jumalassa, vaan vapaan tahdon väärässä käytössä (Alvin Plantinga: Free Will Defense). 2. Jumala ei ole välinpitämätön, vaan kärsii itse kanssamme ja puolestamme (Jeesuksen risti, ristin teologia; Moltmann ym. ). l

l 3. Jumala on antanut hyvin perustellun varman toivon siitä, että pahan ongelma saa kerran lopullisen ratkaisunsa (Jeesuksen ylösnousemus, Pannenberg ym. ; "rakas viimeinen tuomio", Luther). l Prosessiteologian ongelmallinen ratkaisu: Jumalaa ei pidetä omnipotenttina, silloin hän ei voi olla vastuussa pahan mahdollisuudesta.

6. Jumala on ikuinen tai ajaton, mutta läsnä kaikessa ajassa l l Em. ominaisuuksiin liittyy Jumalan ajattomuus. Aika kuuluu luotuisuuteen, aika alkaa alkuräjähdyksestä. Jumala ei kuulu luomakuntaan, joten hän ei eksistoi ajassa. Kaiken Luojana ja kaikkivaltiaana Jumala kuitenkin on läsnä luodun maailmankaikkeuden ajan kaikissa pisteissä samanaikaisesti: temporaalinen omnipresenssi. Tai paremminkin, kaikki luomakunnan aika on samanaikaisesti Jumalalle läsnäolevaa: sen menneisyys, mykyhetki ja tulevaisuus.

l Kaiken ajan samanaikainen läsnäolo Jumalalle on tapa ymmärtää hänen kaitselmuksensa. Augustinus: "Sinun vuotesi ovat kaikki yhdessä. Sinun vuotesi ovat yksi päivä. Sinun päiväsi on ikuisuus. ” l Raamatullisessa kielessä Jumalan ikuisuuden ymmärretään ilmaisevan ajatuksen Jumalan muuttumattomasta hyvyydestä ja uskollisuudesta.

7. Jumala on yksi l l l Koska Kolmiyhteisellä Jumalalla on em. superlatiiviset omni-ominaisuudet, hän on loogisesti välttämättä yksi. Kääntäen: Jos hän joutuisi jakamaan jonkin em. ominaisuuksista jonkun toisen olion kanssa, hän ei enää olisi omni-Jumala. Absoluuttinen olento on välttämättä yksi tai sitten ei ole mitään absoluuttista oliota (vrt. Anselmin ontologinen jumalatodistus). Vrt. Israelin uskon perususkontunnustus, Shema Jishrael: Deut. 6: 4 -5 (7: 9).

8. Jumala on persoona l l Käsitteen "persoona" määrittelystä ks. Mc. Grath, 2806. Persoona-analogian käytön rajat. Jumala on joku, joka teki päätöksen luoda; hänellä on siis tahto ja hän kykenee performoimaan aktioita. Jumala suunnitteli monimutkaisen universumin; hänellä on siis äly. Jumala rakastaa luotujaan, antoihan hän heille olemisen lahjan ja hän jatkuvasti ylläpitää heitä, Jumala vihaa luomakuntansa turmelijoita ja hän kärsii luotujensa puolesta; hänellä on siis "tunteita".

l Näin Jumalalle voidaan analogisesti osoittaa monia persoonan ominaisuuksia. l Miksi Jumala loi universumin? l "Leikkikaluksi Viisaudelle/Logokselle/Pojalleen" (Sananl. 8: 30 -31)? Kristinuskon ideana on, että Jumala loi kaiken rakkautensa kohteeksi ja kumppaniksi. l

l l Rationaalinen olento ihminen on tässä erityisasemassa "Jumalan kuvana", imago Dei. Luojana Jumala on persoonallisessa dialogissa luotujensa kanssa; profeetallisen ilmoitususkonnon idea. (Imago Dei on luomisteologian peruskäsitteitä, johon emme tässä PPT: ssä ehdi syventyä, ks. Mc. Grath, 491 -4. Perusajatus: Jokainen ihminen on ikuisuusolento; jokaisen elämä on pyhä ja kuuluu Luojalleen; kaikilla ihmisillä on sama absoluuttinen arvo ja ihmisoikeudet jne. )

9. Jumala on Pyhä Kolminaisuus, koska hän on rakkaus l l l Nykyajan systemaattisteologiset teokset korostavat varsin yksiselitteisesti: Kristinuskon mukaan Kolmiyhteisen Jumalan tärkein ominaisuus on rakkaus. Pannenberg: Jumalan kaikki attribuutit ovat tämän perusominaisuuden ilmauksia. Rakkaus on Jumalan varsinaisin attribuutti, ja vielä enemmän: se on itse asiassa Jumalan olemus, eli substanssi tai essentia. Tässä nykyajan teologia seuraa Augustinuksen peruslinjaa.

l l Pyhä Kolminaisuus on itsessään "rakkauden yhteisö". Intratrinitaarisesti Jumala on siis rakkaus, ja mitä tahansa hän tekee ekstratrinitaarisesti, on ilmausta hänen olemuksestaan, joka on rakkaus. Jumala on jokin, joka haluaa olla suhteessa eli relaatiossa toiseen: (1) Isän, Pojan ja Pyhän Hengen "suhdeverkosto"; (2) Kolmiyhteisen Jumalan relaatio luomakuntaansa.

Agapistinen armonuskonto l Raamatullisen ja kristillisen teologian perusmotiivit perustuvat ajatukselle Kolmiyhteisestä Jumalasta, joka itse on rakkaus. Perusolemukseltaan kristinusko on ennen muuta agapistinen armonuskonto: l 1. Luominen on Jumalan rakkauden perustava teko: Jumala luo kohteen ja kumppanin ekstratrinitaariselle rakkaudelleen.

l 2. Jumalan laki on olennaisesti rakkauden laki, kultainen sääntö ja rakkauden kaksoiskäsky, joka ilmenee myös kymmenen käskyn kahtena laintauluna. Rakkaus on ihmiselämän tärkein "ohjelmointi", synti on samaa kuin rakkauden kaksoiskäskyn rikkominen. l 3. Israelin valinta ja patriarkoille annettu kolmiosainen lupaus (Gen. 12: 3 ym. ), josta seuraa pelastus koko maailmalle.

l 4. Jeesuksen Kristuksen lähettäminen maailman Vapahtajaksi ja uusi liitto. Jumalan Pojan inkarnaatio, elämä, opetukset, tunnusteot, kärsimys, kuolema, ylösnousemus ja taivaaseenastuminen ovat kaikki Jumalallisen agapen ilmauksia. l Jumalan tärkein ominaisuus, itsensä uhraava rakkaus, näkyy kirkkaimmin Jeesuksen ristissä ja kärsimyksessä (Joseph Ratzinger / Benedictus XVI, Jesus).

l 5. Uusi luominen, eskatologinen täyttymys, alkuperäisen luomistarkoituksen saattaminen päätökseen "kirkastetussa" (Paavalin doxa ja doxazein) eli ontologisesti alkuperäistä korkeatasoisemmassa muodossa. Creatio ex creato: jatkuvuus ensimmäisen ja toisen luomisen välillä. l Uusi luominen on myös teodikea-ongelman päätös. Pyhän Kolminaisuuden salaisuuden paljastuminen ja jumalallisen agapen riemuvoitto! Paavali (1. Kor. 13): usko, toivo ja rakkaus, joista rakkaus on suurin miksi?

l Agape ja eros -käsitteiden vertailu: -Anders Nygren: Eros och Agape -Tuomo Mannermaa: Kaksi rakkautta

Trinitaarisen teologian renessanssi l l Karl Barth (k. 1968) aloitti, muttei päässyt vielä kovinkaan pitkälle. Muita hänen jälkeensä: Karl Rahner, Wolfhart Pannenberg, Jürgen Moltmann, Eberhardt Jüngel, T. F. Torrance, Robert W. Jenson, Colin Gunton, Stanley J. Grenz ym. Trinitaarinen teologia on tullut niin katolisen kuin protestanttisenkin teologian keskeisimmäksi prinsiipiksi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Ortodoksinen teologia väittää aina olleensa läpensä trinitaarinen.

Triniteetin teot ad extra ovat jakamattomat l Triniteetin elämä ja toiminta kietoutuu yhdeksi, kolmen persoonan toinen toisensa läpäisemäksi perikoreesiksi (ks. Mc. Grath, 338 -9). l Triniteetin itsestään ulospäin suuntautuvat teot luomisessa, lunastuksessa ja eskatologisessa täyttymyksessä ovat jakamattomat (opera Trinitatis ad extra sunt indivisa).

Ensimmäinen persoona: Isä l (1) Kun Isä toimii, samalla toimivat Poika ja Henki: l Isä luo kaiken Poikansa/Logoksen kautta ja häntä varten; Isä voi tulla tunnetuksi ja rakastetuksi vain Poikansa toiminnan kautta; Henki elävöittää ihmisen, tekee ihmisestä Luojansa ”Jumalan kuvan” ja luo näin intiimin yhteyden ihmisen ja Jumalan välille. l l

l Pieni laajennus: l (1) Kolminaisuuden ensimmäinen persoona toimii lähettämänsä Logoksen/Pojan kautta. Isä tulee tunnetuksi ja antaa ikuisen elämän ihmisille Jeesuksen kautta. Ilman Pojan toimintaa Isää ei tunnisteta Jumalaksi eikä sellaisena kunnioiteta. l

l l l Isän arkhe: hän on kaiken alku ja päämäärä. Isän erityisroolina on luoda ja synnyttää, hän on kaiken alkusyy: Isä ”synnyttää” Poikansa ja ”lähettää” Pyhän Henkensä – ilman Isää näitä kahta ei voi olla. Kaikessa Isä toimii "kahden kätensä", Pojan ja Hengen, kautta (Irenaeus). Luomisessa Poika on järjestyksen ja rationaalisuuden (Hokhma/Logos) prinsiippi ja Henki on elämän ja yhteyden prinsiippi (Ruah/Pneuma).

Toinen persoona: Poika l l (2) Kun Poika toimii, myös Isä ja Henki ovat aktiivisia: Isä lähettää Pojan, kaikessa Pojan toiminta on täysin Isästä riippuvainen; Pojan erityisyys on siinä, että sikiämisestä ylösnousemukseen asti hänessä vaikuttaa erityinen Pyhän Hengen voima ja täyteys, hän on Khristos, Hengen ”voitelema”. Jeesus Nasaretilainen on ”kävelevä Kolminaisuus”.

l Pieni laajennus: l (2) Ensimmäisen ja toisen persoonan vaikutus ovat toisistaan riippuvaisia: Isä ”kirkastaa” (tekee tunnetuksi ja rakastetuksi) Poikansa, ja Poika ”kirkastaa” Isän (Joh. 12: 23, 28; 13: 31 -32; 17: 1, 4 -5). Jeesus toistuvasti korostaa hänen ykseyttään hänen lähettäjänsä, Isän, kanssa: hänen sanansa ovat itse asiassa hänen Isänsä sanoja ja hänen tekonsa hänen Isänsä tekoja. l

l l l ”Isä, joka on minut lähettänyt, on määrännyt, mitä minun tulee puhua ja julistaa. ” (Joh. 12: 49) ”Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. ” (Joh. 14: 10) ”Minä ja Isä olemme yhtä. ” (Joh. 10: 30) Isän Hengen siittämän (”tosi Jumala”), Neitsyt Mariasta (”tosi ihminen”) syntyneen Pojan tehtävänä on yhdistää meidän ihmisyytemme Jumalan elämään: inkarnaatio, risti ja ylösnousemus saavat tämän aikaan.

Kolmas persoona: Pyhä Henki l l (3) Kun Pyhä Henki toimii, hän toimii Isän lähettämänä ja Poikaa kirkastaen (tekemällä tunnetuksi, ymmärretyksi): Henki tekee Kristuksen ymmärrettäväksi ja vaikuttaa ihmisen kääntymyksen ja uskon; hän mahdollistaa yhtymyksen (koinonia, unio) Kolmiyhteisen Jumalan elämään. Pyhä Henki on myös ylösnousemuksen ja uuden luomisen – Jumalan kaiken luomistyön loppuun saattamisen - varsinainen muutosvoima.

Pieni laajennus: (3) Pyhä Henki on elävä, läsnä oleva ja vaikuttava Kolminaisuuden kolmas persoona, jonka tehtävänä on ”kirkastaa” Jeesus Kristus, tehdä hänen persoonansa ja työnsä merkitys ymmärrettäväksi ja vastaanotettavaksi. l Pyhä Henki on Triniteetin aktuaalinen läsnäolo ja voima, mutta hänen eläväksi tekemänsä totuus on Isän totuus, jonka hän saa Kristukselta.

l Pyhän Hengen missio on yksi ja sama kuin Isän ja Pojan missio: on vain yksi armon evankeliumi, ei evankeliumia numero kaksi. l On tärkeä huomata, että Uudessa testamentissa pneumatologialla on aina kristologinen sisältö, se on aina vahvasti yhteen ja samaan evankeliumiin, Kristuksen ristiin ja ylösnousemukseen sidottu.

Ulottuvuuksia l l l Trinitaarisen teologian renessanssilla on vaikutuksia hyvin moniin teologian osa-alueisiin, esim. : Käsitys Jumalan missiosta (missio Dei) ja kirkon missiosta. Jumalanpalveluksen teologia ja spiritualiteetti. Oppi sakramenteista. Käsitys pelastuksesta: Inkarnaatio, risti ja ylösnousemus. Armo-oppi ja vanhurskauttaminen.

l l l Näkemys kristillisestä elämästä ja pyhityksestä. Käsitys ihmisestä, ihmisen (tasa)arvosta ja ihmisoikeuksista; kristillinen etiikka. Käsitys luonnosta ja ekoteologiasta. Diakonian teologia. Eskatologia. Jne. Pannenberg toteaa: ”Kolminaisuusoppi on koko kristillisen dogmatiikan tiivistelmä. ” Ja: ”Kolminaisuusoppi on teologian kielioppi ja normatiivinen periaate jokaisessa opinkohdassa. ”

Ihmisen korkea kutsumus l l Augustinus opettaa: Jumala on rakkaus ja Pyhä Henki, Isän ja Pojan välinen ”rakkauden yhdysside” (vinculum caritatis), on juuri tämä rakkaus eli Jumalan varsinainen substanssi. ”Jumala on rakkaus” = ”Jumala on Henki”. Pyhä Kolminaisuus on "rakkauden yhteisö" (communio caritatis), jonka piiriin Jumala suunnattomassa hyvyydessään ja ihmisrakkaudessaan haluaa kutsua ja vetää kuvakseen luomat ihmiset. Juuri tämä on se syy, miksi ihminen luotiin!

l "Jumalan perimmäinen olemus on rakkaus. Lähettämällä ainoan Poikansa ja rakkauden Henkensä Jumala on paljastanut sisäisimmän salaisuutensa: Jumala itse on ikuinen rakkauden vuorovaikutus Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välillä, ja hän on määrännyt meitä tulemaan osallisiksi tästä rakkauden vuorovaikutuksesta. " (KKK, 221) l "Koko jumalallisen pelastustalouden perimmäinen päämäärä on Jumalan luomien olentojen sisälle pääsy Autuaan Kolminaisuuden täydelliseen ykseyteen. " (KKK, 260).

l l Jeesuksen Kristuksen inkarnaatio, risti ja ylösnousemus - Pyhän Hengen reaalisesti läsnä oleviksi ja vaikuttaviksi tekeminä - liittävät meidän ihmisyytemme jumaluuteen, Kolmiyhteisen Jumalan omaan katoamattomaan ja täydellisesti autuaaseen elämään. Ihmisyytemme ei koskaan miltään osiltaan muutu jumaluudeksi, mutta ylösnousemuksessa se on täydellistä ihmisyyttä, joka kaikilta osiltaan partisipoi Jumalan omaan elämään. – Tämä on ihmisen korkea kutsumus!