Modernismi postmodernismi ja nykykirjallisuus 12 2 2018 KURSSIN

Modernismi, postmodernismi ja nykykirjallisuus 12. 2. 2018

KURSSIN SUORITUSTIEDOT JA KIRJALISTA • Löytyvät courses. helsinki. fi-osoitteen kohdasta Nykykirjallisuus • Kurssin suorittaminen: täältä löydätte luentokurssin ohjeen ja tarvittavan lukulistan (12 teosta) • Materiaalit: täällä löydätte kurssidiat • Kuvaus: täällä kirjatenttivaihtoehto (15 teosta) – unohtakaa se, tulee suoraan Weboodista!

Motto Pölkkypäät kehittelevät teorioita ja vetelevät historianfilosofisia linjoja ja kauniita kaavoja. Ikään kuin historia olisi matkalla jonnekin ja kun vain seuraamme tarpeeksi tarkkaavaisesti sen teutaroimista, niin meille selviää, minne. Jari Tervo: Myyrä (2002) - Kirjallisuushistorian kirjoittamisen ongelmallisuus - Oman ajan ilmiöt (muodot ja teemat)

Nykykirjallisuuden kentän yleiskuva § § § § suomalaisen kirjallisuuden ”suuret kertomukset” ja muodot? itsenäisyys, sodat, 1950 -70 -luvun poliittiset olot, nykyaika → sukuromaani, historiallinen romaani / metafiktio kansallisen identiteetin työstäjinä ”kansankuvauksellinen” realismi ja ”yksityistä elämää” kuvaava modernismi sekä näitä haastava postmodernismi sekoittuvat proosa: mahdolliset maailmat ja historian / tulevaisuuden tulkinta (pienet kertomukset, vastakertomukset), nykyhetken kriittinen arviointi (essee + ”viihteellisemmät” lajit: dekkari, scifi, ekotrilleri) tunnustus, omaelämäkerrallisuus → autofiktio, kriisi- ja traumakertomukset yhtenäiskulttuurin hajoaminen, Suomi kansainvälisessä tilassa runous: kirjallinen avantgarde, kokeilu, yhteys muuttuneeseen

2. Modernismi, postmodernismi, nykykirjallisuus § keskustelu modernista ja postmodernista vaikuttanut nykytaiteeseen / -kirjallisuuteen (ideologinen taso, ”suuret kertomukset”) § kirjallisuuden omat periodi- ja tyylikäsitteet modernismi ja postmodernismi runousoppikeskusteluissa § mitä aikaa kirjallisuuden lajit elävät nyt – modernismin jälkeistä, postmodernismin jälkeistä? § kansallisen repertuaarin osuus (”kansankuvauksen” realismi / naturalismi)?

3. Kirjallisuuden modernismit § § § kirjallis-taiteellinen liikehdintä Euroopassa 1860 -luvulta 1900 -luvun puoliväliin (symbolismista kypsään modernismiin) modernismi sateenvarjokäsite erilaisille suuntauksille, jotka pyrkivät uudistamaan kirjallisuuden C. Baudelaire: modernissa olennaista ”ohikiitävän, katoavan, satunnaisen ikuistaminen” (fokus yksilössä) runous: poliittinen radikalismi, montaasi, simultaanisuus, monimerkityksisyys, hermeettisyys, paradoksit proosa: kaikkitietävän kertojan ja selkeän aikarakenteen sijaan näkökulmatekniikka, epäkronologia, tajunnanvirta, arkkityypit ja yksityinen symboliikka

3. 1. Kirjallisuuden modernismit / postmodernismi Suomessa § § § § suomalaisen kirjallisuuden oma periodisaatio 1910 - ja 20 -luku (suomenruotsalaiset) 1920 - ja 30 -luku (Tulenkantajat ja Kiila) 1950 -luku (modernismin läpimurto) 1960 -luku (modernismin radikalisoituminen, ”avantgarde”, yhteiskunnallistuminen ja osin postmodernismi) 1970 - ja 1980 -luvulta alkaen ”postmodernismi” rinnan modernismin / jälkirealismin kanssa modernismin / postmodernismin sekä aiemman kirjallisuuden (etenkin realismin) perinteet osana kirjallisuutta 1960 -luvulta alkaen

4. Nykyproosaa määrittävät piirteet § § § Nykyproosaa määrittävät tekijät lajien sekoittuessa ja monimuotoistuessa? Taideteoksen kokoavat tekijät / piirteet, jotka ohjaavat ja määräävät taideteoksen muita rakenneosia Roman Jakobson 1935/2001: ”Dominantti”. Venäläinen formalismi. Antologia; 102– 108.

4. Nykyproosaa määrittävät piirteet § § Teemat historiasta + jälkimodernista yhteiskunnasta (informaatioyhteiskunnan sosiaaliset verkostot, rapautuva hyvinvointi) Realismi ja modernismi / postmodernismi lyövät kättä: nk. jälkirealismi / -naturalismi, fragmentoitunut proosa: ”suuret kertomukset” (kansallisuus laajemmin käsitettynä, ideologia, uskonto, talous, sukupuoli) Historian historiallisuuden ja eettisen ajattelun korostus (Oksanen), ei arvonihilismi, josta postmodernisteja usein syytetty (Seppälä, Liksom) Mahdolliset maailmat ja historian tulkinta: pienet kertomukset tai vastakertomukset (Isomäki, Itäranta, Kettu, Lindstedt, scifi, spefi, Sinisalo)

4. Nykyproosaa määrittävät piirteet § Lyhyet toisiinsa liittyvät kerronnalliset jaksot, joiden ajalliset suhteet rikottu (Liksom, Saisio, Seppälä, Hotakainen, Fagerholm, Carlson) § Useat kertojat tai fokalisoijat (Raittila, Lundberg, Valtonen; hieman eri rooli novelleissa ja romaaneissa; juuret modernistisessa näkökulmatekniikassa) § Vaihtuva esitystapa (Laajarinne, Sund, Taivassalo, Yli. Juonikas, Salmenniemi): pastissit, tyylittelyt, viihde / dekkari / psykologinen modernismi, naturalismin / groteskin uusi paluu (vrt. modernismin yhtenäinen tyyli ja lakonisuus)

4. Nykyproosaa määrittävät piirteet § Henkilöhahmot pinnallisina, diskursiivisina ajatuskokeina (Hotakainen Klassikko, Pääskynen Ellington, Rimminen Pussikaljaromaani, Pölkky, Fagerholm Diiva; Yli-Juonikas Jatkosota-Extra; ”kokeellinen proosa”) § Teksti(yksiköide)n lyheneminen: intensiteetti ja kielen kerroksisuus kasvaa (Tamminen Elämiä, Muistelmat, Gustafsson Pohja) § Lajirajojen kyseenalaistuminen (lyhytproosa / proosaruno, autofiktio / omaelämäkerrallinen teksti, romaani / esseemäinen historiallinen proosa)

5. Realismin ja modernismin dominantti § § realismin dominantti ”todenkaltaisuudessa” modernismin epistemologinen dominantti (tietoa koskevat kysymykset – ei ”maailmaa” jota heijastaa) m: n perusongelma: Mitä tieto on, mitä voimme tietää maailmasta, millä keinoilla, millä ehdoilla? m. kirjallisuus: Mitkä kerronnalliset ratkaisut soveltuvat kuvaamaan ihmisen suhdetta todellisuuteen, psyyken ja havainnon toimintaan?

5. Realismin ja modernismin kerronnalliset ratkaisut § § § realismi: kollektiivisen todellisuuden ”todenkaltainen” esittäminen, pitkä kertova muoto, ideologiset painotukset, hahmot heijastavat toisiaan (V. Linna) modernismi: keskittyminen sisäiseen todellisuuteen, realismin sisäistäminen ja vieraannuttaminen (”psykologinen realismi”) m: muodon tasolla esimerkiksi näkökulmien käyttö tai tajunnanvirta, joka pyrkii psykologisesti uskottaviin liitoksiin m: psyyken siirtymät, assosiaatiot, muisti ja muistihäiriöt jotka perustelevat aikatasojen limittymistä ja problematisoimista (arkilogiikasta vieraannuttavat kerrontatavat) Woolf Majakka (tajunta), Proust Kadonnutta aikaa etsimässä (aika), Joyce Odysseus, Finnegans Wake (kieli) Hyry, Siekkinen ja O. Jalonen (nykykertojista mm. Haahtela, J. Itkonen, Westö)

Raija Siekkinen: Metallin maku (1992) Talven hitaina, pitkinä päivinä Anne alkoi muistaa, miten ja miksi tänne oli lähdetty. Muistaminen oli kuin veden monien kerrosten läpi nousemista, eikä se vesi, jota hän ajatteli, ollut Välimeren pohjaan asti kirkasta vettä, vaan pohjoisen kylmien merien, sen pohjassa mutaa ja tummaa levää, ja, niin Anne nyt ajatteli, köysistään irronneita ja pohjaan vajonneita verkkoja, joissa olleet kalat kilkit olivat kalunneet puhtaiksi valkoisiksi ruodoiksi, ne hohtivat merenpohjan pimeydessä luun valoaan. Siitä ylöspäin hän näki toisenlaista, kirkkaampaa levää, sitten tuli veden se kerros, jossa jo näkee tumman valon, ja sen jälkeen tuli veden sininen ja välkkyvä pinta, valkoinen aurinko, ja ilma, joka teki keuhkoissa kipeää. Anne muisti ilmeitä, sanoja ja tekoja, ja miten hän oli alkanut nähdä unia siitä, miten häntä lyötiin, eikä hänen kätensä ollut noussut kun hän oli halunnut lyödä takaisin.

Raija Siekkinen: Metallin maku (1992) Nyt hän kohotti katseensa, näki sen mitä ympärillä oli, hyönteisen seinällä, kirjahyllyssä kirjat, keittiön tiskipöydällä sekaisin puhtaat ja likaiset astiat, kuuli Peterin hengityksen viereisessä huoneessa; hän tiesi, että pakoon ei voinut päästä, ihmisten maailmaa. Ulkona tuuli, tai satoi, meren toisella puolen paloivat räjähdellen öljylähteet, joskus ilmavirrat toivat muassaan hienoa afrikkalaista hiekkaa, joka peitti kadut, niiden varrelle pysäköidyt autot, liimautui ikkunoihin. Tässä kaikki, Anne ajatteli, ja painoi katseensa kirjan sivulle taas.

6. Postmodernismin dominantti § § § postmodernismin ontologinen dominantti (olemista koskevat kysymykset) mitä fiktio on olemistavaltaan? mikä on lukijan ja tekijän suhde kirjallisuuden vaihtoehtoisiin maailmoihin? millä tasolla ”todellisuuden” ja fiktion konstruointi tapahtuu; voidaanko niitä erottaa toisistaan? metafiktio: käsittelee kertomisen ja rakentamisen kysymyksiä (teoksessa usein toisen tason fiktio, fiktiosta), on avoimen intertekstuaalinen (maailma teksteinä) teoksen ja sen hahmojen konstruktioluonne on alusta saakka ilmeistä: pakottaa lukijaa kysymään ”miksi näin? ”

Jaakko Yli-Juonikas: ”Lomittaja” (2003) Eräänä aamuna huomaan taivaalla kaksi kurkiauraa. Mutta ne eivät kulje samaan suuntaan, pohjoisesta etelään, vaan toisiaan kohti, lännestä ja idästä. Ne kohtaavat toisensa, lentävät ristikkäin toistensa läpi ja läpäisevät toisensa, toisiaan vahingoittamatta, kuin galaksit. ”Mitä ajat takaa? ” kysyin lomittajalta. ”Onko sinulla jokin päämäärä? ” ”En mitään. ” ”Onko itselläsi? ” ”Juokset siis edellä? ” ”Riippuu siitä mitä ajat takaa. ” ”En. ” ”Miten niin? ”

Jaakko Yli-Juonikas: ”Lomittaja” (2003) Mistä lomittaja hankki kudontakaavansa, voimansa ja solmunopeutensa näihin ihmetekoihin? Asia selvisi eräänä iltana, kun näin hänen rukoilevan makuuhuoneessa. Pienet putkihampaiset porsaat pureskelivat hänen nisiään, jotka oli kytketty sekä rinnan että sarjaan. Mutta hän ei rukoillut tuntemattomia jumalia, sillä hänen sormensa olivat lomittain. Uudet uhkakuvat, 181 -182. - Mise en abyme: teoksen absurdi rakenne pienoiskuvana (M. C. Escher, joka keskeinen postmodernisteille)

Maurits Cornelis Escher: ”Lintuja”

Jaakko Yli-Juonikas: ”Lomittaja” (2003) § § Tiheä ja leikittelevä kieli rikkoo realistisen todentunnun ja modernistisen psykologisesti ”luonnollisen” kerronnan Intertekstuaaliset viittaukset paljastavat, että mikä hyvänsä henkilöiden mielensisältö voi olla kirjallista lainakudosta (tekstiä, pastissia, elokuvan ekfrasista) Kokoelmassa henkilöidentiteetit, samoin kuin itsenäiset novellit, kytkeytyvät sarjaan ja rinnan, ”lomittuvat” Lopulta kerronnan koordinaatteja - henkilöä, paikkaa ja aikaa - horjutetaan voimakkaasti tekstin tasolla (konstruoitu & paranoidinen todellisuus)

7. Nykyromaani ja (meta)fiktiivinen historiankirjoitus § § § paradoksaalinen suhde historiaan ja sen kirjoittamiseen: 1) perinteisten aihepiirien työstäminen (itsenäisyys, sodat, historian suurmiehet) 2) aiheiden vakavuuden rinnalla perinteisen kerronnan ”runousopin” purkaminen -> perinteiset käsitteet ja keinot, joita käytetään, mutta jotka vaihdetaan ja muunnetaan kriittisesti historiallinen fiktio, joka hyödyntää postmodernismin vastakohtaisuuksien logiikkaa Mika Hallila ja Samuli Hägg: ”History and Historiography in Contemporary Finnish Novel” (2007), http: //www. helsinki. fi/jarj/skts/24638 Avain 407 sisalto. pdf

7. Nykyromaani ja (meta)fiktiivinen historiankirjoitus § § § kritiikki sekä romaanin konventioita että historiankirjoitusta kohtaan ilmenee eri tavoin 1) ironiana, leikkinä ja satiirina: Rosa Liksomin Kreisland, Juha Seppälän Suomen historia 2) historiallisena metafiktiona: Lars Sundin Colorado Avenue, Lanthandlerskans son, Eriks bok (19912003) 3) näiden yhdistelmänä: Jari Tervon historiallinen romaanitrilogia (Myyrä, Ohrana, Troikka) 4) intiimeinä ”muistelmina”: Tammisen lyhytproosa, joka syntynyt esimerkiksi työstettynä kollaasina historiasta tai (pseudo)omaelämäkerrallisina muistelmina (vrt. Paavo Rintalan Sotilaiden äänet)

7. Nykyromaani ja (meta)fiktiivinen historiankirjoitus § § § historiallisesti marginaalisten hahmojen yhdistäminen tunnettuihin hahmoihin (Westö, Carpelan, Seppälä, Tervo, Kettu, Köngäs, Oksanen) tietoisuus historian (kirjoittamisen) kertomuksellisesta luonteesta valitut kerrontamuodot nostavat esiin historian kirjoittamiseen liittyvät ongelmat: kommentoivat suoraan ja epäsuorasti historian kirjoittamista

Juha Seppälä Suomen historia (1998) KAIKKI tietävät kuka minä olen. Minä olen minä. Minä synnyin kesäkuun 4. päivänä 1867 Askaisten Louhisaaressa, sukuni suuressa kartanossa. Nepotismi pelasti minut hetkeksi. Pääsin bunkkaamaan lankomieheni Edvard Bergenheimin luo Harkoviin. Ajattelin, että näkisin hiukan Venäjää, preppaisin kielitaitoani ja mietiskelisin mikä minusta tulee isona. Vietin kesän 1886 Tsugutsevin lähellä, sotilasleirillä, jonne muuan kapteeni, venäjän kielen ohjaajani, minut määräsi. Ei saatana, ajattelin, enemmän orjuutta kuin komeutta. .

Juha Seppälä Suomen historia (1998) Ei sopinut kropalle, suunnitelmat hakeutua Venäjän armeijaan kokivat kolauksen. Suku järjesti minut takaisin Suomeen ja yksityislyseoon opiskelemaan yo-tutkintoa varten. Kirjoitin 14. 6. 1887 kohtuullisin arvosanoin ja rekisteröidyin Suomen Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston humanistisen tiedekunnan historialliskielitieteelliseen osastoon. Se oli vikatikki. Istua nyt tuntitolkulla joka päivä hapettomassa kammiossa tonkimassa jonninjoutavaa paskaa: mitä joku ammoin elänyt käpy oli ollut mieltä toisesta, sitten kämpille, koko porukka niitä jotka huudettiin viimeisinä puolapuiden alta kun korisjengejä kerättiin. Toverikunnan huumori yhtä raikasta kuin Markus Nummella. Ei kiitos.

Kommentti Seppälään § § § nykyhetken tulkintaperspektiivi painottuu pastissi ja parodia menneiden aikakausien, hahmojen ja tyylien yhdistelyssä (kulttuurisen materiaalin kierrätys) korkeakulttuuri ja populaari- / kansankulttuuri elävät rinnan (”matalan” arvostus, ”arvostetun” arvonalennus) intertekstuaalisuus, kollaasi, katkelmallisuus, itserefleksiivisyys avoin, sattumanvarainen, leikkivä rakenne

Petri Tamminen Suomen historia (2017) Niitä syyrialaisia ja irakilaisia rupesi näkymään jalkapallokentällä. Huomasin että siellä oli yksi oikein ujo tyyppi, hyvin arka. Toisaalta sen paras kaveri oli vitsikäs, pientä sanailua tuli joka väliin. Kaikista muistakin rupesi kesän mittaan hahmottumaan erilaisia luonteenpiirteitä. Se tuli minulle yllätyksenä. Minä olin ajatellut, että ne on kaikki jotenkin samanlaisia. Tätä minä jälkeenpäin olen miettinyt. Että mistä sellainen ajatus tuli. Kun minä olen kuitenkin pitänyt itseäni ihan tolkullisena ihmisenä. ”Pakolaiskriisi”

Petri Tamminen Suomen historia (2017) Joulun välipäivinä hain tädin mieheltä tuhannen megabitin langattoman reitittimen. Kahvipöydässä tuli puhetta talon eristyksistä. Muistelin isoäidin kertoneen, kuinka hän pikkulapsena nukahti sahanpuruihin; miehet eristivät välipohjaa ja väistelivät nukkuvaa lasta. Kiivettiin kylmään vinttiin ja nosteltiin vanhoja sanomalehtiä sivuun. Vastaan tuli eristekerros. Poimin kouran pohjalle purua ja katselin sitä läheltä. Pieniä punertavia lastuja, kuivia ja oudon tietämättömiä sadan vuoden iästään, kuin ihan juuri pikkuruisella puukolla veistettyjä. ”Sahanpurut”

Kommentti Tammiseen § § § samoja piirteitä kuin Seppälällä mutta tulokulma ja käsittelytapa toinen ei raaka ironia vaan lakoninen huumori -> etäisyyden sijaan samastuminen / arvottamatta jättäminen pienet elämäntarinat & tilanteet suurten historiallisten kertomusten ja tapahtumien kuvaamisessa vaivihkaiset rinnastukset ja paikoin jopa nostalgia lopun ”punchline” (jokin yllättävä käänne / kärjistys lopussa, joka syventää sanottua ja asettaa sen uuteen valoon)