Stolypinin uudistuksien tuloksia ja Venjn vallankumouksien syyt historiankirjoituksessa

Stolypinin uudistuksien tuloksia ja Venäjän vallankumouksien syyt historiankirjoituksessa. ”Optimistit” ja ”pessimistit”

Venäjän vallankumouksen edellytyksiä koskevassa historiankirjoituksessa voi karkeasti erottaa kaksi suuntausta, ja nimittää ne ”optimistiseksi” ja ”pessimistiseksi”

”Optimistit” ja ”pessimistit”: • ”Optimistit” ovat sitä mieltä, että maa 1900 -luvun alussa kehittyi nopeasti, taloudellinen kasvuvauhti oli nopea, sosiaalinen dynamiikka oli progressiivinen, kasvoi luku- ja kirjoitustaitoisten ihmisten määrä, kasvoi kaupunkiväestö sekä korkeasti koulutettujen määrä. Oli Valtiollinen Duuma. Näin Venäjä kehittyi perustuslaillisen monarkiaan suuntaan, ja ainoana vallankumouksen syynä oli sota (ja/tai salaliitto); • ”Pessimistit” ovat sitä mieltä, että vallankumous olisi tapahtunut aikaisemmin tai myöhemmin, koska sosiaalipoliittinen epävakaisuus oli Venäjällä kasvamassa.

• Talouskorkeakoulun poliittisen historian osaston professori Mihail Davydov: • Minä näytin teoksessani, että tavallinen mielipide siitä, että vuoden 1917 vallankumous on ”systeemikriisin” tulos, on väärä; • Ei pidä paikkansa, että vallankumouksen syynä oli saatetun epätoivoon köyhtyneen kansan mielenkuohun seuraus; • Tilastotiedot näyttävät, että väestön hyvinvointi ehdottomasti kasvoi, ja satoja tuhansia talonpoikaisperheitä sai uuden ja paremman elämän, ja maa kokonaisuudessa sai historiaansa uuden periodin.

• Davydov: • ”Minun perusjohtopäätökseni on sellainen: monista vaikeuksista huolimatta Witte. Stolypinin modernisaatio oli menestyksekkäiden sosiaalisten ja taloudellisten poliittisten uudistuksien aika, joiden tuloksena Venäjän Imperiumista 1800 -luvun lopussa ja 1900 -luvun alussa tuli yksi kaikkien dynaamisimmin kehittyneiden maailman valtioista; • Tämä antoi mahdollisuuden voittaa sen jälkeenjääneisyyden; • Tämä ei merkitse olleenkaan, että Venäjällä ei olisi vaikeita ongelmia (sellaisia maita ei ole historiassa), kuitenkin nämä ongelmat eivät olleet sellaisia ongelmia, joita periaatteellisesti ei voi ratkaista; • Venäjän modernisaation potentiaalin toteuttamiselle tarvittiin 20 vuotta sisäistä ja ulkoista rauhaa”.

• Davydov perustelee johtopäätöksiään Venäjän rautatiekuljetuksien tilastotieteisiin. Tästä materiaalista hän sai massadataa maanviljelys- ja teollisuustavarojen liikkumisesta ja markkinasta. • Sisäministeriön tilastosta Davydov otti tietoja satojen koosta. • Davydovin mielestä, teesi ”kansan köyhtymisestä” on myytti. Hän tutkii mm. väestön ja pankkikirjojen määrä: • Vuodelta 1897 vuoteen 1913 imperiumin väestön kasvu oli 40% (talonpoikaisväestön kasvu oli 30%), samana aikana pankkikirjojen määrä kasvoi 3, 8 kertaa (talonpojilla 5, 8 -kertaisesti, ja talletukset kasvoivat 6, 2 kertaa). Jos vuonna 1897 pankkikirjoja oli 2, 25% prosenteilla talonpoikaisperheistä, niin vuonna 1913 10%.

Historian tohtori, Ufan (Baškortostan) tiedeakatemian vanhempi tutkija Mihail Rodnov: • Davydovin käyttämät lähteet (Sisäministeriön Keskustilastokomitean tilastotiedot) herättävät jo pitkään epäilyksiä. Ne olivat usein väärennettyjä; • Kuitenkin Venäjällä oli tarkkoja tilastotietoja (zemstvon tilastomateriaalit), joita Davydov ei käytä; • Davydov ei ota huomioon, että Venäjän taloudessa eli rinnakkain erilaisia talousmuotoja (mnogoukladnost’). Ei voi ymmärtää Venäjän talouden erikoispiirteitä ainoastaan määrällisen (tai kvantitatiivisen) tutkimuksen pohjalta.

• Rodnov: Venäjällä ennen ensimmäistä maailmansotaa oli meneillään sovittamattomia prosesseja: markkinatalous edistyi, mutta samalla maaseudun suurin osa oli vielä puolittaista luonnontaloutta; • Stolypinin uudistukset veivät talonpoikaiston jakautumiseen, eriytyivät toisistaan yrittäjien ja köyhälistön kerrostumat. Samalla kehittyi nopeasti yksityisviljelijöiden talous; • Näin, Venäjällä käytiin vuoteen 1914 kireää taistelua perinteisen yhteiskunnan ja kehittyvän kapitalismin välillä.

Venäjän agraarihistorian tutkija Viktor Danilov (1925 -2004): • Stolypinin reformi oli pahasti myöhässä; • Uudistuksien toteuttaminen meni hitaasti, vuoden aikana talonpoikaisyhteisöistä lähti parhaassa tapauksessa 1% talonpoikaistalouksista; • Vuodesta 1905 vuoteen 1916 yksityistäneitten talonpoikien määrä kasvoi 23%: sta 30– 33 %: iin.

Professori, Venäjän Tiedeakatemian Pietarin osaston tutkija Boris Mironov: Vuoden 1917 vallankumouksella ei ollut objektiivisia, sosiaalistaloudellisia syitä. 1900 -luvun alussa ei ollut järjestelmäkriisiä.

• Boris Mironov: The Standard of Living and Revolutions in Russia, 1700 -1917. Abingdon, Routledge, 2012. • Boris Mironov: Blagosostojanie naselenija i revolutsii v imperskoi Rossii : XVIII - natšalo XX veka. Moskova, 2010.

Mironov väittää: • Maaorjuuden kieltämisen jälkeen Venäjällä tapahtui todellinen taloudellinen ihme; • Vuosina 1861– 1913 taloudellisen kehityksen vauhti oli länsieurooppalaisen maan tasolla, vaikka jäi jälkeen amerikkalaisesta; • 52 vuoden aikana kansantulo oli kasvanut 3, 8 -kertaiseksi; • Väestö kasvoi noin kahdella miljoonalla joka vuosi; • 1880 -luvulta lähtien kansantulon kasvu oli 3, 3% joka vuosi; • Suurimpia menestyksiä saatiin teollisuudessa, vuosilta 1881– 1885 vuoteen 1913 Venäjän osuus maailman teollisuustuotannossa kasvoi 3, 4 %: sta 5, 3 %: iin.

Boris Mironov: • Elintaso Venäjällä kasvoi nopeammin kuin väestön määrä; • Pääihmeenä oli talonpoikien elintason pysyvä nousu; Mironov käytti ns. antropometristä metodia: • päämateriaalina oli värvättyjen sotilaitten pituuden mittaukset; • Tutkija tuli johtopäätöksen, että miesten pituus 1890 -luvulta vuoteen 1915 oli kasvanut 7, 7 senttimetriä. • Mironov huomauttaa: ”Minun mielestäni suuren määrän antropometrista materiaalia käyttöönotto muuttaa periaatteellisesti imperiaalisen Venäjän historiografiaa”.

Mironovin johtopäätös: ”Venäjän vallankumouksilla ei ollut objektiivisia edellytyksiä…; niiden syyt pitää etsiä politiikan, kulttuurin, demografian ja sosiaalipsykologian aloilla…” Liberaali ja radikaali sivistyneistö ”oli voittanut tiedotussodan”, koska loi ja ehdotti kansalle ”virtuaalisen todellisuuden kuvaa”.

Steven Hoch, Washingtonin yliopiston historian professori • Itsestään antropometrinen metodi ei ole luotettava, koska mittaamisen aikana oli mahdollista tehdä suuria erehdyksiä; • miesten pituus ei voi olla kansan hyvinvoinnin merkkinä, koska Venäjän kansa oli geneettisesti hyvin sekalaista; • nykytieteessä tultiin johtopäätökseen, että saadakseen oikeita tuloksia pitää käyttää enemmän kuin yhtä antropometrista tietolähdettä (lisätä paino jne. ) • Artikkeli: Tall Tales: Anthropometric Measures of Well. Being in Imperial Russia and the Soviet Union, 1821 -1960 // Slavic Review 58, no. 1 (Spring 1999)

Sergei Nefjodov, Venäjän Tiedeakatemian Uralin osaston johtava tieteellinen asiantuntija, historian tohtori: • Kaikilla Venäjän maanviljelysalueilla väestön tiheys ylitti reilusti rajan 35 hl/km, jonka ulkopuolella alkaa liikakansoitus; • Keskimääräinen väestön tiheys eurooppalaisella Venäjällä oli 26, 6 henkeä neliökilometriä kohti, mutta kaikilla maanviljelysalueilla väestötiheys ylitti reilusti rajan 35 hl/km, jonka ulkopuolella alkaa liikakansoitus; • vallankumouksen syynä oli nk. ”Malthusin ansa”, johon Venäjä joutui.

S. A. Nefjodov. Väestön elämäntaso ja Venäjän agraarikehitys vuosina 1900 -1940. 2017

• Malthusilaisuus on englantilaisen taloustieteilijän Thomas Robert Malthusin (1766 – 1834) kehittämään väestöteoriaan perustuva väestöpoliittinen oppi. • Malthusilaisuuden mukaan ihmislajilla on taipumus lisääntyä eksponentiaalisesti (eli geometrisesti), mutta ruoantuotanto kasvaa vain lineaarisesti; • Tämä johtaa siihen, että ihmiskunta lisääntyy, kunnes ravinnontuotannon rajat tulevat vastaan; • Ravinnonpuute taas aiheuttaa äärimmäistä köyhyyttä, nälänhätää ja kulkutauteja, jotka pysäyttävät väestönkasvun.

Venäjän väestönkasvu vuosina 1897 -1914 (miljoonissa) 1897 126, 7 1898 128, 7 1899 130, 8 1900 133, 1 1901 135, 3 1902 137, 6 1903 140, 0 1904 142, 5 1905 144, 6 1906 146, 7 1907 149, 2 1908 151, 8 1909 154, 2 1910 153, 4 1911 158, 9 1912 161, 6 1913 164, 4 1914 —

- Venäjän maanviljelysalueiden ylikansoitus: vuonna 1913 Rjazanin kuvernementissa oli 66, 2 h/km, Kurskin kuvernementissa 70, 1 h/km, Poltavan kuvernementissa 76, 1 h/km, Podolskin kuvernementissa 96, 6 h/km. - Talonpoikien maapalstat 1900 -luvun alussa tulivat pienemmiksi kuin 1870 -luvulla. Näin, vuonna 1877 entisten maanomistajien talonpoikien keskinkertainen maapalsta oli 8, 9 desjatiinaa (1 desjatiina =1, 09 hehtaaria), ja vuonna 1905 vastaavasti 6, 7 desjatiinaa.

Englantilainen professori Teodor Shanin ja valkovenäläinen professori Oleg Buhovets todistivat tutkimuksissaan, että poliittisen agitaation vaikutus talonpoikaistoon ei ollut ratkaiseva. Talonpoikaiskapinat suurilta osin syttyivät spontaanisti.

Professori Leonid Grinin (Volgograd): • Vallankumoukset eivät välttämättä tapahtuneet ainoastaan elintason laskun syystä; • Venäjän imperiumin viime vaiheessa kasvoi sosiaalinen jännitys: ilman sitä ei voi kuvitella maanalaista toimintaa, poliittista terroria, talonpoikaiskapinoita jne. ; • Maan nopea modernisointi ei vastannut vanhentunutta poliittista ja sosiaalista systeemiä sekä ideologisia rakennelmia; • Kasvoi sosiaalinen jakautuminen, ja köyhemmän kerrostuman tilanne yhä paheni.

Professor emeritus of Columbia University Leopold Henri Haimson (1927 – 2010) • Myönnän, että Venäjällä oli paljon [talouden – M. V. ] modernisaation merkkejä; • Kuitenkin vertaileva historiallinen analyysi näyttää, että vallankumoukselliset tilanteet eivät kehity yhteiskunnissa, joille on tyypillistä täydellinen pysähtyneisyys, vaan yhteiskunnissa, jotka kokevat voimakkaita poliittisia ja sosiaalisia ristiriitoja, jotka ovat itse modernisaatioprosessien seurauksina (esimerkkinä voi olla 1700 -luvun Ranska ennen sen vallankumousta).

Akateemikko Boris Ananjitš (1931 -2015): • Ei saa tehdä johtopäätöksiä maan kehityksestä ja sen väestön taloudellisesta tilanteesta käyttäen ainoastaan kirjanpitäjien menetelmiä; • Epäsuorat verot kasvoivat Venäjällä koko ajan. Tuloksena oli vuoden 1902 talonpoikaiskapinat Poltavan ja Harkovan kuvernementeissa, joihin osallistui yli 5 000 henkeä; • ”Todennäköisesti, - huomauttaa ironisesti Ananjitš, - noiden levottomuuksien osallistujat eivät tajunneet, että heidän olosuhteensa olivat otollisia, vartalonsa pituus kasvoi, ja sen takia heidän piti käyttäytyä rauhallisesti”.

Pavel Volobujev (1923 -1997), neuvostohistoriografian ”uuden suuntauksen” perustaja. Loi Tiedeakatemian historian instituutin Moskovan osastolla 1960 -luvun lopulla tutkijaryhmän, joka loi 1900 -luvun Venäjän taloudellisen kehityksen uuden vaihtoehtoisen konseption.

Pavel Volobujev ja hänen ryhmänsä: • Venäjä oli 1800 -luvun lopussa ja 1900 -luvun alussa jälkeenjääneenä kapitalistisena maana, jossa klassinen kapitalistinen talousmuoto ei ollut vielä lopullisesti hahmottunut. • Venäjän taloudellinen järjestys oli monimuotoinen ja koostui paitsi kapitalistisista myös monista feodaalisista muodoista. • 1900 -luvulla Venäjän taloudessa olivat rinnakkain monopolistinen kapitalismi, yksityiskapitalismi sekä ”puolimaaorjuuteen pohjautuva” taloudellinen järjestelmä; • 1900 -luvun alussa maaorjatalouden elementit maataloudessa yhtyivät kapitalistisiin elementteihin; • nimenomaan taloudellisen järjestyksen monimutkaisuudesta tuli Venäjälle tyypillinen sosiaalisten ristiriitojen vyyhti, joka antoi pohjan laajalle yhteiskunnallis-poliittiselle kriisille, jonka tuloksena olivat Venäjän vallankumoukset.

Leningradin Tiedeakatemian historian instituutin osaston historioitsijoiden ryhmä, jonka pääteemana oli Venäjän johtavien piirien kriisi. Sen pääluomuksena oli kirja ”Itsevaltiuden kriisi Venäjällä, 1885 -1917”.

Pietarin Eurooppalaisen yliopiston professori Boris Kolonitski käyttää tutkimuksissaan ns. antropologista tarkastelutapaa: poliittisen massatietoisuuden tutkiminen.

Kolonitskin monografia ”Traaginen erotiikka”: keisariperheen hahmot ensimmäisen maailmansodan vuosina. • Monografiassa näytetään, miten maan väestö käsitti tsaarin ja hänen sukulaistensa hahmot ensimmäisen maailmansodan aikana; • Lähteet näyttävät, missä määrin Nikolai II joutui poliittiseen isolaatioon: hänen hahmonsa ei vastannut enää patriarkaalisen monarkismin ihannetta; • Tärkeänä poliittisena tekijänä olivat huhut salaliitoista ja myönteinen suhtautuminen vallankaappauksen ideaan; • Huhujen tutkiminen on hyvin tärkeä: usein huhut saivat asiantuntijalausunnon statuksen ja saattoivat vaikuttaa poliittisten päätöksien tekemiseen. Huhut, joihin aikalaiset uskovat, voivat vaikuttaa historiallisiin prosesseihin.

Tapaus Rasputin

Grigori Rasputin (Rasputin-Novyh, 1869 (? ) – 1916)

Rasputin Aleksandra Fjodorovnan ja tämän lapsien kanssa, 1916.

Rasputin ihailijoittensa piirissä; kuudes vasemmalta Anna Vyrubova

Vuoteen 1910 mennessä Rasputin alkoi herättää suurta tyytymättömyyttä korkeiden virkamiehien piirissä. Lehdet alkoivat julkaista artikkeleita Rasputinin irtiotoista ja skandaaleista.

Kun vuonna 1910 kenraali Gerasimov antoi aineistoja Rasputinin irtiotoista ja skandaaleista Stolypinille, lausui tämä lopuksi: ”Tsaariperheen elämän pitää olla puhdas kuin kristalli. Jos kansan tajunnassa tsaariperheeseen lankeaa varjo, niin koko itsevaltiaan moraalinen auktoriteetti katoaa. Ja silloin voi tapahtua kaikkein pahinta”.

• Kolmannen Duuman puheenjohtaja lokakuulainen Aleksandr Gutškov, joka taisteli Rasputinia vastaan. 9. maaliskuuta 1912 Gutškov piti Duumassa puheen, jolla hän ikään kuin julisti sodan Rasputinille. Hän mm. sanoi: • ”Halutaan puhua, halutaan huutaa, että kirkko on vaarassa, vaarassa on valtio. Te kaikki tiedätte, miten suuren draaman kokee nyt Venäjä. Tämän draaman keskellä on arvoituksellinen tragikoominen hahmo, niin kuin lähtöisin tuonpuoleisesta maailmasta … outo hahmo 20. vuosisadan valossa. … Millä keinoilla pääsi tämä henkilö keskuspaikoille ja on hankkinut näin suuren vaikutusvallan, jonka edessä kumartavat valtiollisen ja kirkollisen vallan edustajat…”

”Katsopa, ryhtyivät tanssimaan!” Pilakuva Rasputinista

Pilakuva ”Venäjän hallitsijahuone”

Pietarin seurapiirien merkkihahmo kenraalitar Aleksandra Bogdanovitš kirjoitti päiväkirjassaan helmikuussa 1912: ”Ei ollut koskaan häpeällisempää aikaa. Venäjää hallitsee nyt ei tsaari, vaan ihmehuijari Rasputin. ” Ja myöhemmin: ”Koko Pietari on joutunut kuohuksiin siitä, mitä tekee Tsarskoje Selossa Rasputin…”

23. elokuuta 1915 Nikolai II erotti Nikolajevitšin ja nimitti itsensä ylipäälliköksi. Tämä päätös herätti monien virkamiehien tyytymättömyyttä. Maatalousministeri Aleksandr Krivošein: ”Me istumme ruutitynnyrin päällä. Yksi kipinä riittää, jotta kaikki lentäisi ilmaan. … Se, että keisari otti armeijan komennon, ei ole kipinä, vaan kokonainen kynttilä, joka on heitetty tykkiarsenaaliin”. Iso-Britannian suurlähettiläs Venäjällä George William Buchanan: ”Suuren keisarikunnan itsevaltiaan ja ylipäällikön velvollisuuksien yhdistäminen on tehtävä, joka on ylivoimainen yhdelle henkilölle”.

Pilakuva ”Me, Nikolai II”

Historioitsija Avram Avreh (1915 -1988) Avreh oli sitä mieltä, että tsaarin rintamalle lähdön jälkeen Rasputin ja Aleksandra miltei anastivat vallan Pietarissa ja ikään kuin hallitsivat itse.

Pilakuva brosyyrista Alisa ”Itsevaltias” ja Griša Rietas.

Sananparsi ”Järki on hyvää, mutta kolme [järkeä] on parempi”.

Boris Kolonitski: • On omistanut yhden kirjansa luvun huhuille Aleksandra Fjodorovnasta, jotka levisivät koko maassa. Hänen mielestään tämä oli tapaus, jolloin ”huhut loivat tapahtumia” eikä päinvastoin; • Kolonitski näyttää, miten huhu tsaarittaren saksalaissympatioista levisi maan väestön eri kerrostumiin. Aleksandraa kutsuttiin ”tsaaritarsaksalaiseksi”, ja epäiltiin, että hänellä on salaisia suhteita Saksan keisarin kanssa, ja että on olemassa eräänlainen ”saksalainen puolue”, jonka keskushenkilönä Aleksandra on; • Venäläinen kenraali puhui englantilaisille 1917 alussa: ”Mitähän me tekisimme? Meillä on saksalaiset kaikkialla. Keisarinna on saksalainen”; • Ajan myötä jopa pääesikunnan johto alkoi epäillä tsaaritarta vakoilusta. Silloin kun Aleksandra kävi tsaarin luona pääesikunnassa, näkyvistä otettiin pois sotakartat ja vältettiin puhumasta sotasuunnitelmista. Väitettiin, että jokaisen sellaisen visiitin jälkeen armeija kärsi tappioita.

1. 1916 Pavel Miljukov piti Duuman istunnossa kaikuvan puheen, joka sai jälkikäteen nimen: ”Typeryys vai petos? ” Miljukov julisti: ”me olemme menettäneet uskon siihen, että tämä valtiovalta voi viedä meidät voittoon”.

Vladimir Puriškevitš, yksi äärioikeistolaisten johtajista, kansanedustaja. Piti 19. 11 Duumassa puheen, jossa vaati, että hallitus ”lopettaisi myydä Venäjää saksalaisille” ja poistaisi Rasputinin ja ”rasputinilaisuuden”.

Valentin Serov: Felix Jusupovin muotokuva.

Feliks ja Irina Jusupov, 1913. Irina Jusupova oli Nikolai II: n sisaren Ksenijan ja suuriruhtinas Aleksandr Mihailovitšin tytär.

Salaliiton jäsenet: Vladimir Puriškevitš ja suuriruhtinas Dmitri Pavlovitš

Jusupovien palatsi, jossa Rasputin murhattiin.

Rasputinin murhan rekonstruointi Jusupovin palatsissa.

Salaliiton jäsenet, jotka istuvat toisen kerroksen olohuoneessa. Rekonstruointi

Jusupovien palatsin piha

Richard Cullen kirjassaan ”Rasputin. The Role of Britain’s Secret Service in his Torture and Murder” (London, 2010) esittää uuden konseption, jonka mukaan Rasputinin murhaajana oli Iso-Britannian salaisen poliisin agentti Oswald Rayner. Syynä oli Secret Intelligence Service’s (MI 6) pelko siitä, että Rasputinin vaikutuksen alla Nikolai solmisi välirauhan Saksan kanssa.

Iso-Britannian salaisen poliisin agentti Oswald Rayner, joka Richard Cullen’in version mukaan murhasi Rasputinin.

• Venäjän postsosialistisessa vaiheessa eräissä monarkistisissa ja kirkollisissa piireissä syntyi Rasputinin kultti: häntä pidetään pyhimyksenä, joka suojeli keisarin perhettä; • Esimerkiksi vuonna 1991 nk. ”katakombikirkko” julisti Rasputin pyhäksi; • Monet ortodoksiset monarkistit uskovat siihen, että Venäjän ”kultakausi” katosi imperiumin tuhon yhteydessä; Rasputin, jota pidetään keisariperheen ystävänä, on näin idealisoitu; • Kuitenkin Venäjän ortodoksinen kirkko ei ole julistanut Rasputinia pyhimykseksi eikä autuaaksi.

”Pyhän Grigorin” ikoni ikonostaasissa

”Pyhän Grigorin” ikoni

Elokuva ”Raspoutine” vuodelta 2011

Elokuva ”Rasputin” vuodelta 2014

Ensimmäinen maailmansota ja Helmikuun vallankumous

Historiografiassa on yleinen mielipide siitä, että sodasta tuli Helmikuun vallankumouksen perussyy. Tämän konseption kannattajana on mm. Talouskorkeakoulun Historian osaston professori Oleg Budnitski.

Pietarin Eurooppalaisen yliopiston professori Boris Kolonitski: • Historioitsijoiden suurin osa on sitä mieltä, että vuodesta 1914 alkaen vallankumous Venäjällä oli välttämätön; • Kuitenkin jos sotaa ei olisi tapahtunut, Venäjällä silti olisi tapahtunut vallankumous, vaikkapa pehmeämmässä muodossa.

Cambridge yliopiston professori Dominic Lieven’in teoksia Venäjän historiasta

• Dominic Lievenin teoksissa Venäjän historia käsitellään imperiumien kohtaloiden yhteydessä, geopoliittisessa kontekstissa; • Lievenin mielestä Venäjän historia voi analysoida ja ymmärtää ainoastaan tässä kontekstissa.

Lieven: • 1800 -luvun toisella puoliskolla Venäjän taloudellinen ja geopoliittinen tilanne yhä huononi. Vaikka sen talous kehittyi intensiivisesti, Länsi. Euroopan teollinen vallankumous antoi kiihokkeen sen maiden nopeammalle kehitykselle; • Vuonna 1914 Venäjän bruttokansantulo henkeä kohti oli pienempi kuin Saksan, Iso-Britannian, Ranskan ja Itävalta-Unkarin bruttokansantulo henkeä kohti. Sen takia Venäjältä vaati paljon enemmän voimia puolustuskyvyn pitämiselle korkealla tasolla. Venäjän talous oli ylirasitettu.

Bruttotulo henkeä kohti Houstonin yliopiston professori Paul Roderick Gregory’n laskelman mukaan • Iso-Britannia Venäjä Ranska Saksa Iso-Britannia Itävalta. Unkari USA Italia

Paul Roderick Gregory: • Venäjä tsaarinvallan viimeisinä vuosina oli kiistatta jäänyt jälkeen sen tärkeimpiin eurooppalaisiin kilpailijoihin verrattuna. • Tämä johtopäätös perustuu sekä taloudellisiin että sosiaalisiin lukuihin. Venäjän maatalous oli suhteellisen vahva, sen tuotanto henkeä kohti oli suurempi kuin teollisuudessa.

Dominic Lieven: • Japanin sodan ja vallankumouksen jälkeen Venäjästä tuli heikompi, ja tämän seurauksena Saksa ja Itävalta alkoivat toimia Ensimmäinen Marokon kriisin (1905 -06) ja Bosnian kriisin (lokakuussa 1908) aikana aggressiivisemmin kuin jos ne olisivat tajunneet Venäjän vahvuuden; • Syntyi kireämpi konflikti Itävalta-Unkarin ja Venäjän välille: Itävalta-Unkari pyrki säilyttämään ja vahvistamaan vaikutustaan Balkanilla, jonka nuoriin slaavilaisiin valtioihin Venäjä suhtautui suojelijana ja tukijana; • Itävalta-Unkari pelkäsi nuorien Balkanin maiden nationalistisia ambitioita, koska oli vakuuttunut, että ne vaikuttivat turmiollisesti sen omiin vähemmistökansallisuuksiin.

• Riitakapulana oli ränsistyneen Osmani-imperiumin alueet, mm. Konstantinopoli (Istanbul): Venäjälle erittäin tärkeitä olivat Bosporinsalmi ja Dardanellit, koska jos joku kilpailijavaltio saisi ne omaan haltuunsa, Venäjän kauppa joutuisi täydelliseen riippuvuuteen siitä; • Sitä paitsi, Konstantinopolilla oli tärkeä ideologinen rooli Venäjän sivistyneistön diskurssissa: 1700 - ja 1800 -luvulla monet unelmoivat tästä kaupungista uskonnollisista ja sivistyksellisen lähestymistavan (civilizational approach) syistä. Venäjää pidettiin vanhan Bysantin imperiumin perijänä, ja näin ollen pyrittiin palauttamaan sen pääkaupunkiin ortodoksista sivilisaatiota.

Bosporinsalmi ja Dardanellit olivat 1800 -luvun puolivälistä unelmana osalle Venäjän eliittiä: heidän mielestään entisen Bysantin alueet piti palauttaa ortodoksiseen maailmaan. Fjodor Tjuttšev kirjoitti, että Pyhän Olegin kilpi pitää sijoittaa Istanbulin porttien ylle.

3. maaliskuuta 1915 Nikolai II sanoi Ranskan suurlähettiläälle Maurice Georges Paléologue’lle: ”Minä en hyväksy oikeuttani vaatia kansaltani kauheita uhreja ellen anna sille palkinnoksi sen ikuisen unelman toteuttamista. Sen takia olen tehnyt päätöksen, herra suurlähettiläs. Ratkaisen radikaalisti Konstantinopolin ja salmien ongelman. ”