JKIEKKO Kuortaneen Urheilulukioon jkiekko tuli mukaan uutena lajina










- Slides: 10
JÄÄKIEKKO Kuortaneen Urheilulukioon jääkiekko tuli mukaan uutena lajina syksyllä 2001. Ensimmäisenä lukuvuotena 13 poikaa aloitti opiskelun ja valmentautumisen Kuortaneen Urheilulukiossa. Lukukaudella 2008 – 2009 lukiossa opiskelee 25 (13 poika ja 12 tyttö) jääkiekkoilijaa. Suomen Jääkiekkoliitto on ollut vahvasti mukana käynnistämässä jääkiekkoilijoiden urheilulukiotoimintaa
Valmennusvastuu ja toiminnan pyörittäminen on jääkiekkovalmentajilla Tommi Pärmäkoskella ja Teemu Kettusella. Valmentajat toimivat yhteistyössä lukion ryhmänohjaajien kanssa seuraten näin myös pelaajien opiskelujen etenemistä.
Päivärytmi kaiken perustana: Herätys klo 7. 00 ja aamupala Koulua 8. 00 -9. 45 Harjoitukset 10 -11. 30 Lounas noin 12. 00 Koulua 12. 30 -15. 45 Päivällinen 16 -17 ja läksyt Harjoitukset 18 -20 Iltapala ja läksyt Nukkumaan viimeistään 23. 00 Kyseinen päivärytmi on menestyksekkään urheilujaksi kasvamisen ja laadukkaan koulutyön hoitamisen elinehto. Tälläisella päivärytmillä pääsemme mahdollisimman lähelle huippu-urheilua tukevaa päivärytmiä. Ei riitä, että on vain harjoituksien ajan urheilija vaan täytyy tottua kokopäiväiseen urheilulijan elämään.
Kolmen vuoden tavoitteet Ensimmäinen vuosi: (Ensimmäisen vuoden tärkein toimintaa ohjaava tavoite on kasvaminen urheilijaksi!) Kasvaminen urheilijaksi on elinehto tulla myös menestyksekkääksi jääkiekkoilijaksi Tottuminen harjoitusmäärien kasvuun Tottuminen kovaan vaatimustasoon! Tottuminen haastavampaan kouluelämään Säännöt ja kurinalaisuus Päivärytmi (milloin harjoitellaan, milloin levätään, milloin hoidetaan koulutehtävät) Koeviikkojen jälkeinen koulumenestyksen seuranta Itsenäistymisen tukeminen Toinen vuosi: Kasvaminen huippu-urheilijaksi Jatkuva laatutason nostaminen, ylpeys omaan tekemiseen, tiukempi puuttuminen yksittäisiin suorituksiin. Harjoitustehojen nosto (levon merkitys korostuu) Raju vaatimustaso Palautumisen maksimointi (hieronnat, palautumiskeskus, lihashuolto) Kouluun selkeä suunnitelma ja valinnat jo kirjoitusten mukaan Kolmas vuosi: Urheilijan omavastuu elämästä ja kehittymisestä (uni, ravinto, lepo, HARJOITTELU) Tasapainoinen ja tavoitteensa itse asettava nuori huippu-urheilijan alku. Mahdollinen kirjoituksiin valmistautuminen ja jatko-opiskelun/urheilu-uran suunnittelu Lajiharjoittelu: 1 vuosi: perustaitojen kehittäminen/ henkilökohtainen taitavuus/ yksilötaktinen osaaminen ja tilanne ratkaisu 2 vuosi: joukkue pelaaminen / tekniikan kestäminen pelitemmon noustessa 3 vuosi: huipputaidot / omat vahvuudet - pelirooli
Jaksojen teemat lukion jääkiekkoharjoittelussa vuonna 2008 -2009: 1. jakso 2. jakso 3. jakso 4. jakso peli 5. jakso luistelu, kiekonkäsittely ja hallinta, pienpeli syöttö, syötön vastaanotto, laukaus, peli maalinteko, pelipaikkakohtainen erikoisharjoittelu, peli laukausten ja maalinteon pelinomainen harjoittelu, henkilökohtainen tekniikka ja taktiikka oheisharjoittelu Lajin ja fyysisen harjoittelun suhde: Lajiharjoittelu 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 50% 60% Fyysinen harj. 1. vuosi 2. vuosi 3. vuosi 50% 40% (pelikäsitys),
Tyttöjen jääkiekko alkoi syksyllä 2003 Kuortaneen Urheilulukio, Kuortaneen Urheiluopiston Valmennuskeskus ja Suomen Jääkiekkoliitto yhdessä päättivät 2003 aloittaa tyttöjääkiekon urheilulukiossa ja antaa mahdollisuuden myös lahjakkaiden tyttöjen valmentautumiselle opiskelun ohessa.
Tyttöjen ja naisten maajoukkueiden mukana olleita opiskelijoitamme vuosina 2005 -2008: Susanna Airaksinen Jenna Bast Lotta Haarala Jennica Haikarainen Roosa Kujala Emmi Leinonen Karoliina Mäenpänen Susanna Niemelä Tanja Niskanen Saila Saari Heidi Seppälä Elisa Sulkinoja Piia Räty
LIIKUNTATILOJA, JOTKA TUKEVAT AMMATTIMAISTA HARJOITTELUA JA MAHDOLLISTAVAT PARHAAT MAHDOLLISET OLOSUHTEET KEHITTYMISEESI PELAAJANA
LIIKUNTATILAT KUORTANEHALLI 3000 henkeä - novotan ja mondo pinnoitteet 200 m kiertävä rata, 140 m suora, heitto ja hyppyalueet - keskialueella taraflexpinta kolme erillistä palloilukenttää tai yksi iso - kuntosali, spinning-tila, ilma-aseradat PALLOHALLI 500 henkeä - puulattia, koripallo-, tennis- ja lentopallokentät UIMAHALLI - 4 rataa 25 m, syvyys 2 – 1, 2 m, opetusallas syvyys 0 – 0, 6 m - palautumiskeskus: vesiterapia-allas, poreallas, kylmäallas, höyrysauna, solarium JÄÄHALLI 500 henkeä - kaukalo, katsomotilat, 6 pukuhuonetta, koulutustila URHEILUHALLI - kaksi squashkenttää, telinevoimistelualue, painialue, kuntosali VOIMISTELUSALI 100 henkeä - puulattia, peiliseinä, treenitanko
LIIKUNTAPAIKAT URHEILUKENTTÄ - yu-kenttä nivotan pinnalla, keskialueella nurmi HIEKKATEKONURMI - pesä- ja jalkapallokenttä PIHAKENTTÄ - 4 minitenniskenttää, lento-/ koripallokenttä ja beachvolleykenttä TENNISKENTÄT - 16 massakenttää KUORTANE GOLF JA GOLFHARJOITUSALUE - 9 -reikäinen kenttä, harjoitusalueet ja klubi, matkaa 5 km - range, puttigreeni ja bunkkeri Urheiluopiston alueella MINIGOLFRATA - 16 pienoisgolf rataa FRISBEEGOLFRATA - 9 -reikäinen rata metsässä LEIKKIKENTTÄ / TARZANRATA - pienten lasten leikkikenttä ja Tarzanrata isommille RULLARATA / JÄÄHILELATU - asfaltoitu jäähdytettävä ja lumetettava rata 800 m jäähallin takana POLKU- / HIIHTOREITTEJÄ - Aholankankaalla luontopolku ja lenkkipolkuja, lähimaastossa valaistu 5 km, luisteluhiihtoon lisäksi 8 ja 10 km, jäällä ”aurinkolatu” keväällä. SUUNNISTUSKARTAT










