Sijaispalvelun perehdyttmisopas Varhaiskasvatuspalvelut Olet lmpimsti tervetullut Tuusulan varhaiskasvatuksen





















- Slides: 21
Sijaispalvelun perehdyttämisopas Varhaiskasvatuspalvelut
Olet lämpimästi tervetullut Tuusulan varhaiskasvatuksen palvelukseen Tuusula on palveleva, kestävästi kehittyvä kunta, jonka toiminta-ajatus korostaa yhteisöä, jossa ihmisillä on hyvät edellytykset ottaa vastuu itsestään ja ympäristöstään, ja yrityksillä on mahdollisuus menestyä. Tuusulan arvot ovat kestävästi kehittyvä, kehitysmyönteisyys, suunnitelmallinen, palveluhenkinen ja luotettava. Tärkeää on, että jokainen työntekijä sitoutuu sekä näihin arvoihin että varhaiskasvatuksen arvoihin, jotka lähtevät lapsen oikeudesta turvalliseen, hyvään lapsuuteen. Jokaisella lapsella on oikeus saada tasa-arvoista kohtelua, lapsen etu tulee huomioida ja lapselle tulee suoda mahdollisuus täysipainoiseen kehittymiseen, jossa myös lapsen osallisuus ja toimijuus mahdollistetaan. Jokaisella työntekijällä on tärkeä merkitys ja rooli niin lapsen varhaiskasvatuksen arjessa kuin työyhteisön jäsenenä. Tärkeää on, että uutena työntekijänä sitoudut työhön perustehtäväsi kautta, tuot rohkeasti esille osaamisesi ja käyt dialogia enteentulevista haasteista. Aktiivista ja hyvää alkavaa työuraa Tuusulassa! Eila Rapala varhaiskasvatuspäällikkö.
Tähän oppaaseen on koottu tietoa sijaisuuksien tarjoamisesta ja vastaanottamisesta ja työsuhdeasioista. Lisää tietoa saat esimieheltäsi ja työyhteisöltäsi sekä työpaikkasi oppaista ja ohjeista. 11. 1. 2013 www. tuusula. fi 3
Sijaispalvelun perehdyttämisopas Sisältö Laura-sijaisjärjestelmän käyttö 1) 2) 3) Sijaiskalenterin päivittäminen Sijaiskutsut Yhteystietojen päivitys Työsuhdeasiat 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 3. 9. 2013 Työsopimuksen tekeminen Salassapito ja vaitiolositoumus Työaika (KVTES III luku) Palkka Työkokemuslisät ja niiden hakeminen (KVTES luku II) Palkanmaksu Verokortti Palvelutodistus ja työtodistuswww. tuusula. fi 4
Sijaispalvelun perehdyttämisopas Sisältö Työsuhdeasiat 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) 20) 21) 22) 3. 9. 2013 Sairauspoissaolot (KVTES luku V) Työterveyshuolto Lepoajat (KVTES III luku) Tupakointi työaikana Oman matkapuhelimen käyttö työaikana Työpaikkaruokailu Turvallisuus Työvaatetus ATK-tunnukset (hoitotyössä) Työnantajan järjestämään koulutukseen osallistuminen Uimahallikortti Tuusulan uimahalliin www. tuusula. fi 5
Sijaispalvelun perehdyttämisopas Sisältö Työ lapsiryhmässä 23) Mitä työ lasten kanssa edellyttää 24) Yhteistyö vanhempien kanssa 25) Tiimi ja työkaverit 11. 1. 2013 www. tuusula. fi 6
Laura-sijaisjärjestelmän käyttö 1) Sijaiskalenterin päivittäminen • Olet saanut käyttöoikeuden Lauran sijaiskalenteriin, kun sinut on valittu sijaiseksi – Linkki sijaiskalenteriin on ilmoituksessa, jonka sait sijaispalveluun hyväksymisestä • Päivität itse sijaiskalenteriin ne ajankohdat, jolloin olet käytettävissä sijaisena – Lisää käytettävyys ja poista käytettävyys -toiminnoilla voit päivittää kalenteriasi – Kalenteria kannattaa päivittää, sillä varmimmin saat sijaisuuden, kun kalenterisi on ajan tasalla
Laura-sijaisjärjestelmän käyttö 2) Sijaiskutsut • Vapaista sijaisuuksista ilmoitetaan sinulle tekstiviestillä – • Jos sijaisuus sopii sinulle, vastaa viestiin tekstiviestillä, jossa lukee sana TULEN ja luku. – • Tekstiviesti työtarjouksesta näyttää esimerkiksi tältä: Tarjolla lastenhoitajan sijaisuus, Vaunukankaan päiväkoti (040 314 3362). 14. 08. 2013 08: 00 - 14. 08. 2013 16: 00. TULEN 1 Esimerkkivastaus yllä olevaan työtarjoukseen: TULEN 1 Viestin lähettämisen jälkeen saat vahvistusviestin, mikäli olet saanut kyseisen sijaisuuden. Jos et saa vastausviestiä, sijaisuus on ehtinyt mennä jollekin toiselle.
Laura-sijaisjärjestelmän käyttö 3) Yhteystietojen päivitys • • Jos osoitteesi, matkapuhelinnumerosi tai sähköpostiosoitteesi muuttuu, käy kirjaamassa uudet tiedot työhakemukseesi Jos et enää ole käytettävissä sijaisena, ilmoita siitä sähköpostitse rekrytointivastaavalle.
Työsuhdeasiat 4) Työsopimuksen tekeminen • Huom. ilmoitus käytettävissä olosta sijaispalvelun kalenterissa ei ole työsuhde • Oikeus palkkaan syntyy, kun sijainen aloittaa työn. • Työsopimus tehdään sijaisuuden alkaessa Populuspalkkaohjelmaan, jokaisesta sijaisuudesta erikseen. 5) Salassapito ja vaitiolositoumus • Sitoutumuslomake täytetään sijaispalvelun työhaastattelun yhteydessä. 6) Työaika (KVTES III luku) • Työskentelyajat ilmoitetaan sijaispalvelukutsussa • Muutokset työajassa sovitaan työyksikössä mahdollisuuksien mukaan.
Työsuhdeasiat 7) Palkka • Palkka määräytyy Tuusulan kunnan tehtävien vaativuuden arvioinnin (TVA) mukaan, ja maksetaan alle 13 päivän sijaisuuksissa tuntipalkkana. • Puuttuvan koulutuksen tai tutkinnon takia epäpätevän sijaisen palkkaa alennetaan kaksi vaativuustasoa pätevän palkkaan verrattuna • Kuuden kuukauden jälkeen epäpätevän palkkausta voidaan nostaa yhdellä vaativuustasolla ylöspäin. – Jos tekee töitä sekä hoitotyön että varhaiskasvatuksen sijaisena tai toisen kunnan palveluksessa, sijaisen on seurattava itsekin, milloin kuusi kuukautta täyttyy. – Ilmoitettava esimiehelle ja esitettävä todistukset, kun pätevöityy. • Kun epäpätevä työntekijä pätevöityy, palkka korjataan vastaamaan hinnoittelun mukaista tva-palkkaa
Työsuhdeasiat 8) Työkokemuslisät ja niiden hakeminen (KVTES luku II) • 3 % tehtäväkohtaisesta palkasta 5 vuoden työkokemuksen ja 8 % 10 vuoden työkokemuksen perusteella • Haetaan toimittamalla muusta kuin Tuusulan kunnan palveluksessa tehdystä työ-/palvelustodistukset esimiehelle. – Esimies ottaa todistuksista kopiot ja toimittaa toimialan henkilöstösihteerille laskentaa varten. – Haetaan toimialakohtaisesti > Jos sijainen siirtyy toiselle toimialalle, esimerkiksi hoitotyön sijaisuuksista tekemään varhaiskasvatuksen sijaisuuksia, päätös on tehtävä uudelleen. • Sijainen huolehtii uusien työtodistusten toimittamisesta erityisesti, jos 1. tai 2. työkokemuslisä on täyttymässä • Sijainen esittää tarvittaessa Tuusulan kunnan työkokemuslisäpäätöksen, kun tekee työsopimusta (eri esimiehet)
Työsuhdeasiat 9) Palkanmaksu • Sijaisen palkka maksetaan lähimpänä mahdollisena maksupäivänä (kuukauden 15. tai viimeinen arkipäivä) 10) Verokortti • Verokortti mahdollisimman nopeasti suoraan palkanmaksupalveluihin - Sisäisessä postissa (esimiehen kautta) osoitteella : Kunta. Pro / Palkkahallinto/ Tuusulan kunta/ päivähoidon lyhyet sijaisuudet - Postitse osoitteella: Kunta. Pro Oy Palkkahallinto / Tuusulan kunta/ päivähoidon lyhyet sijaisuudet Autoasemankatu 1 04300 TUUSULA • Palkka laitetaan maksuun vasta, kun verokortti on toimitettu • Palkanmaksupalvelut palauttaa verokortin pyydettäessä
Työsuhdeasiat 11) Palvelutodistus ja työtodistus • Toimialan henkilöstösihteeri tekee pyydettäessä palvelutodistuksen, jossa näkyy nimike, työyksikkö, viikkotyöaika ja palveluaika. • Esimies laatii pyydettäessä työtodistuksen, jossa em. tietojen lisäksi kerrotaan työtehtävien laatu. – Jos toivot, että työtodistuksessa arvioidaan työtaitojasi ja käytöstäsi, mainitse se erikseen esimiehelle. – Työtodistusta ei kirjoiteta jokaisesta sijaisuudesta erikseen, vaan työtodistukseen kerätään esimerkiksi puolen vuoden sijaisuudet.
Työsuhdeasiat 12) Sairauspoissaolot (KVTES luku V) • 1 -3 päivän poissaolon omalla ilmoituksella pitää esimiehen tai tämän sijaisen hyväksyä. Ilmoitus tehdään puhelimitse, ei tekstiviestillä. • Esimiehellä on oikeus tarvittaessa pyytää lääkärintodistus. • Oikeus sairausloma-ajan palkkaan syntyy. kun työntekijä on aloittanut työnteon. • Sairausloma-ajan palkkaa maksetaan enintään 14 kalenteripäivän ajalta, kun työsuhde on kestänyt alle 60 kalenteripäivää.
Työsuhdeasiat 13) Työterveyshuolto • Sinulla on oikeus käyttää Tuusulan kunnan työterveyshuoltoa työsuhteen voimassaollessa. • Työterveyshuollon yhteystiedot: Työterveysasema sijaitsee Hyrylässä, osoitteessa Koskenmäenpolku 4, I kerros Ajanvarausnumero 09 8718 3681 ma-to klo 8 -11 ja 14 -15, pe klo 8 -11 Työterveyshoitajien puhelinaika ma-pe klo 11. 00 -11. 30 Terhi Luhtala 09 8718 3683 Anne Lindfors 09 8718 3684 Pirkko Kolmonen 09 8718 3626 Työterveyshoitajan aamuvastaanotto ilman ajanvarausta Hyrylässä ma-pe klo 8 -9. 30, Jokelassa ma-to klo 8 -9, Kellokoskella sopimuksen mukaan.
Työsuhdeasiat 14) Lepoajat (KVTES III luku) • Ei voi poistua työpaikalta • Työyksikköjen omat käytännöt 15) Tupakointi työaikana • Noudatetaan työpaikan sopimusta savuttomasta työpaikasta. • Varhaiskasvatuksessa lakiin perustuva tupakointikielto. 16) Oman matkapuhelimen käyttö työaikana • Työpisteissä voi käyttää sijaiskutsuihin vastaamiseen, tauoilla muuhun viestintään. 17) Työpaikkaruokailu • Henkilökunta voi kohtuuhintaan syödä määrätyissä työmaaruokaloissa käyttämällä kulunvalvontatunnistetta tai ostamalla ruokalippuja. Ateriamaksut vahvistetaan vuosittain. • Päiväkodissa ja muussa laitoksessa hoidettavien ruokailua valvova henkilökunta voi ruokailla ravintoedun arvolla (vahvistetaan vuosittain, esim. 3, 72 e vuonna 2015). Ravintoedun käytöstä sovitaan esimiehen kanssa työsopimusta tehdessä.
Työsuhdeasiat 18) Turvallisuus • Avaimet, liikkuminen työpaikalla, päiväkodin turvallisuusohjeet 19) Työnantajan järjestämään koulutukseen osallistuminen • Voit osallistua työnantajan järjestämään koulutukseen omalla ajalla 20) Uimahallikortti Tuusulan uimahalliin • Voit ostaa 10 kerran uimahallikortin 22 eurolla (norm. 40 e), kun olet ollut töissä vähintään 30 päivänä puolen vuoden sisällä
Työ lapsiryhmässä 23) Mitä työ lasten kanssa edellyttää • Kasvattajan rooli - vastuun ymmärtäminen lasten turvallisuudesta: tuttujen aikuisten merkitys, uudet aikuiset tuntuvat lapsista turvallisilta vasta kun on tultu tutuiksi -> kyky lukea, mihin lapsi on valmis ( tilannetaju), säännölliset rutiinit lapsilista, pihavalvonnan ohje ja pihasäännöt - läsnä oleva ja lapsesta kiinnostunut aikuinen, lasten reaktioiden hyväksyminen, ennakointi ja tilanteisiin puuttuminen, ymmärrä että henkilökuntavajetilanne on poikkeustilanne lapsiryhmässä -> lapset reagoivat • Vastuun ottaminen - jatkuvaa ennakointia ja tietoisuutta, mitä lasten toiminnasta voi seurata, et voi ottaa vastuuta lähes koko ryhmän lapsista yksin ( jäädä yksin esim. 17 lapsen kanssa) 11. 1. 2013 www. tuusula. fi 19
Työ lapsiryhmässä 24) Yhteistyö vanhempien kanssa • • • Käytä nimikylttiä (etunimi) Tervehdi, esittäydy, kerro kuinka kauan olet sijaisena Viesti toiminnallasi siitä, että olet kiinnostunut hänen lapsestaan ja poikkeustilanteesta huolimatta lapsista huolehditaan hyvin Ensisijaisesta yhteistyöstä vanhempien kanssa vastaa vakinainen henkilökunta. Esim. lapsen päivän kuulumisista tarkempi kertominen Ota vastaa aamulla/iltapäivällä vanhempien kertomat viestit ja välitä ne ryhmän henkilökunnalle Henkilökuntavajetilanteessa myös vanhemmat voivat reagoida 11. 1. 2013 www. tuusula. fi 20
Työ lapsiryhmässä 25) Tiimi ja työkaverit • • • Pyydä perehdytystä, kysy rohkeasti, mutta huomioi, että poikkeustilanne lapsiryhmässä voi vaikeutta perehdytystä -> pyydä kirjallisia perehdytysohjeita: päivästruktuuri/ lapsen päivä, pihavalvonnan ohje, sisä- ja ulkosäännöt Rohkeus sanoa, että ei pysty ottamaan niin paljon vastuuta jossakin tilanteessa, ei tarkoita, että kieltäytyy työstä. Kyky ottaa vastaan neuvoja, ohjeita ja palautetta Lapsiryhmien arjen käytänteet/työtavat vaihtelevat. Niihin mukautuminen on tärkeää. Anna arviointi ja palaute siinä työpisteessä ja yksikössä, johon se kuuluu. 11. 1. 2013 www. tuusula. fi 21




