VARHAISKASVATUKSEN LAADUN ARVIOINTI MAHDOLLISUUDET JA SUDENKUOPAT Arviointiasiantuntija KT






















- Slides: 22
VARHAISKASVATUKSEN LAADUN ARVIOINTI – MAHDOLLISUUDET JA SUDENKUOPAT Arviointiasiantuntija KT Laura Repo Kansallinen koulutuksen arviointikeskus 10. 5. 2017
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi • Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen ulkopuolisen arvioinnin riippumaton asiantuntijaorganisaatio • Toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla • Toteuttaa arviointeja varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. • Tuottaa tietoa koulutuspoliittista päätöksentekoa ja koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämistä varten • Henkilöstöä noin 50 Helsingissä ja Jyväskylässä • Toimintaperiaatteet on täsmennetty Karvin strategiassa
Arvioinnin periaatteet Karvissa • Kehittävän arvioinnin viitekehys. Arviointimenetelmät lähestymistavan mukaan. (Patton; Developmental Evaluation). • Huomio osallisuuteen, avoimuuteen, kuulemiseen, keskusteluun ja tulosten hyödynnettävyyteen. • Organisoidaan siten, että ne tukevat sekä arviointiprosessien että -tulosten osalta paikallista, alueellista ja valtakunnallista kehittämistä ja päätöksentekoa. 26. 5. 2014 3
Karvin tehtävät Arvioi • varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestäjien ja korkeakoulujen toimintaa ja laadunhallintaa • oppimistuloksia Tukee • varhaiskasvatuksen ja opetuksen järjestäjiä ja korkeakouluja arviointia ja laadunhallintaa koskevissa asioissa Kehittää • koulutuksen ja varhaiskasvatuksen arviointia
Karvin varhaiskasvatuksen arviointi ja arvioinnin kehittämistehtävät Tehtävät nousevat OECD maaraportteihin kirjatuista huomioista: 1) Suomessa ei ole yhteistä määrittelyä ja käsitystä laadun erilaisista tekijöistä varhaiskasvatuksessa 2) Suomessa ei ole ollut kansallista laadun arvioinnin ja seurannan systeemiä 3) Suomessa ei ole saatavilla tarpeeksi koulutusta varhaiskasvatuksen arviointiin.
Karvin varhaiskasvatuksen arviointi- ja kehittämistehtävät 1. Pitkän aikavälin arviointisuunnitelma sekä sen mukaisten kansallisten arviointien toteuttaminen 2. Varhaiskasvatuksen järjestäjien tukeminen laadunhallinnassa sekä arvioinnin kehittämistehtävät
Varhaiskasvatuksen arviointi perustuu lakiin TOIMINNAN ARVIOINNIN TARKOITUS ON • varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelmien toteutumisen turvaaminen • varhaiskasvatuksen kehittäminen • laadun turvaaminen ja edistäminen • vahvuuksien nostaminen • lasten kehityksen ja oppimisen edellytysten parantaminen (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet, 2016) Varhaiskasvatuksen arviointi suunnataan aina kasvattajaan ja heidän luomaansa oppimisympäristöön!
Varhaiskasvatuksen arviointi • Arviointi edellyttää käsitystä siitä, mitä pidetään tavoiteltavana / hyvänä toimintatapana/ lopputuloksena. • Mihin siis pyritään ja kenen kannalta? 26. 5. 2014 8
Varhaiskasvatuksen laadun määrittelystä • Laatu on määre, joka riippuu vastaajasta, ajasta ja kontekstista. • Laatu ei ole objektiivisesti määriteltävä staattinen tila, vaan se on ajassa ja kulttuurissa muuttuvaa • Laatu on arvosidonnaista • Intersubjektiivinen laatukäsite – laatu rakentuu yhteisessä demokraattisessa keskustelussa. • Laadun määrittely on vaikeaa, mutta tärkeää. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on laadun viitekehys, johon arviointi pohjaa. 26. 5. 2014 9
Eurooppalainen varhaiskasvatuksen laadun viitekehys Laatua voidaan tarkastella erilaisten viitekehysten kautta. ü Rakennelaatu ü Prosessilaatu ü Tuloslaatu 26. 5. 2014 10
Järjestäjien laadunhallinta ja arviointi n=376 (kunnalliset 220, yksityiset 156) Onko järjestämässänne varhaiskasvatuksessa käytössä jokin systemaattinen tapa toteuttaa varhaiskasvatuksen järjestämisen ja varhaiskasvatustoiminnan itsearviointia? % Kyllä Ei Eos N Kunnalliset 64, 1 34, 5 1, 4 220 Yksityiset 77, 5 22, 5 Phh 50, 8 40, 7 89 5, 1 57 26. 52014 12
Järjestäjien laadunhallinta ja arviointi n=376 (kunnalliset 220, yksityiset 156) Uudistatteko itsearvioinnin käytänteitä paikallisten varhaiskasvatussuunnitelmien laatimisen yhteydessä? % Kyllä Ei n 90 8, 2 220 Yksityiset 77, 5 16, 9 84 Pph 33, 9 45, 8 47 Kunnalliset 26. 5. 2014 13
Järjestäjien laadunhallinta ja arviointi n=376 (kunnalliset 220, yksityiset 156) Käytetäänkö toiminnan itsearvioinnissa jotain kotimaista laadunhallinnan tai itsearvioinnin mallia? Kotimainen itsearvioinnin malli N % Laadun arviointi päivähoidossa 17 5, 6% Tutki-arvioi-kehitä 25 8, 3% 1 0, 3% 10 3, 3% 9 3% 146 48, 3% 94 31, 1% Erinomainen varhaiskasvatus Laadunhallinta opetustoimessa ja varhaiskasvatuksessa Kehittävä palaute varhaiskasvatuksessa Järjestäjän itse kehittämä malli Joku muu N=302 100% 14 26. 5. 2014
Järjestäjien laadunhallinta ja arviointi n=376 (kunnalliset 220, yksityiset 156) Käytetäänkö toiminnan itsearvioinnissa jotain kansainvälistä laadunhallinnan tai itsearvioinnin mallia? Kansainvälinen malli Balanced Score Card CAF ISO-laatustandardit EFQM ECERS-R n % 17 30, 9% 12 21, 8% 6 10, 9% 3 5, 5% n=55 100% 26. 5. 2014 15
Järjestäjien laadunhallinta ja arviointi n=376 (kunnalliset 220, yksityiset 156) Joku muu malli ja järjestäjän oma malli –vaihtoehdot tarkoittivat: • Erilaisia kyselyitä (lähinnä asiakastyytyväisyys) (38) • Keskusteluja, palavereita, kehittämisiltoja ja vasukeskusteluja (32) • Jatkuvaa arviointia (8) • Omavalvontaa (10) Kolme kuntaa on laatinut kunnan varhaiskasvatuksen laatukriteerit. Vain yksittäiset järjestäjät mainitsivat ”joku muu malliin” valmiin mallin, kuten Edivan arviointimenetelmät (3). 26. 5. 2014 16
Järjestäjien laadunhallinta ja arviointi n=376 (kunnalliset 220, yksityiset 156) Arvioinnin kohteena: ü Rakennelaatu: tilat ja ympäristö, suhdeluvut, kelpoisuus ü Prosessilaatu: toiminnan sisällöt ja käytännöt, varhaiskasvatussuunnitelmat, lasten ja vanhempien osallisuus ü Tuloslaatu: asiakastyytyväisyys, palvelun saatavuus, taloudellisuus, lapsen oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki 29. 10. 2020 17
Johtopäätöksiä • Jos ei ole yhteneväistä käsitystä laadusta, se määritellään helposti asiakkaan tyytyväisyyden perusteella • Arviointi ymmärretään kysymisenä joltakin (huoltajilta) • Kriteeriperustaista arviointia toteutetaan vain vähän • Valmiita malleja käytetään hyödyksi vain vähän • Vasuprosessin myötä arvioinnin käytänteitä tarkastellaan uudestaan Viesti Karville laadun indikaattoreita ja arvioinnin välineitä tarvitaan 29. 10. 2020 18
Arvioinnin käsitteitä • Tavoitetila: Kaikkea varhaiskasvatusta ohjaavat varhaiskasvatussuunnitelmat • Indikaattori: Paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma on laadittu • Kriteeri: Paikallinen vasu on kirjoitettu ytimekkäästi ja selkeästi • Arviointiasteikko: esim heikosti – kohtalaisesti – hyvin – erittäin hyvin
Kriteeriperusteisen arvioinnin pulmat • Kriteeriperusteisen arvioinnin ei-toivotut vaikutukset • Arviointiväline kriteereineen ei yksin riitä, vaan sen lisäksi on vielä varmistettava, onko jonkun lapsen näkökulma sellainen, jota valmiit arviointimallit eivät tavoita. • Mitä seikkoja arviointikriteerit ja valmiit mallit eivät tavoita? • Onko ryhmässä joku lapsi, joka joutuu toistuvasti syrjään? • Perustuvatko aikuisten ja lasten väliset suhteet lämpimään ja turvalliseen vuorovaikutukseen? 26. 5. 2014 21
Varhaiskasvatuksen arviointi • Kaikille laadukkaan varhaiskasvatuksen osatekijöille on yhteistä se, että ne rakentuvat vuorovaikutuksessa. • Vuorovaikutusympäristö, joka on myönteinen, turvallinen ja myötätuntoinen, on varhaiskasvatuksen ydin. Varhaiskasvatuksen tavoitteiden toteutuminen kaatuu tai seisoo vuorovaikutusympäristön varassa. Jotta tälle vuorovaikutusympäristölle voidaan luoda hyvät puitteet, tarvitsemme monenlaista, monella tasolla ja monella menetelmällä tuotettua arviointitietoa ja yhteistä ponnistusta tiedon tulkitsemiseen ja soveltamiseen. 26. 5. 2014 22