Seppo Hentil Milloin Saksa maksaa korvaukset Lapin polttamisesta

Seppo Hentilä Milloin Saksa maksaa korvaukset Lapin polttamisesta? – Vai onko oopperan kummitus jo päässyt rauhaan? XIV Luoston historiaseminaari 17. -19. 3. 2011

Lapista vetäytyneiden saksalaisten tienvarteen jättämä tervehdys ”Als Dank für nicht bewiesene Waffenbrüderschaft!” (Kiitti vaan aseveljeydestä, jota ette meille osoittaneet!)

Suomen 11. 9. 1971 molemmille Saksoilla tarjoama ns. Saksan paketti 1. Diplomaattisten suhteiden solmiminen toisaalta Suomen ja SLT: n ja toisaalta Suomen ja DDR: n välille 2. Väkivallasta pidättäytymistä koskevien sitoumusten vaihtaminen 3. Niiden vielä avointen taloudellisten ja juridisten ongelmien ratkaiseminen, jotka aiheutuvat saksalaisten joukkojen Suomessa vuosina 1944 -45 aikaansaamista tuhoista sekä maiden välisestä sotatilasta 4. Kummankin Saksan tunnustus Suomen puolueettomuuspolitiikalle

Saksan-paketin osioista länsisaksalaisia tuntui aivan erityisesti ärsyttävän esitys niiden vielä avointen taloudellisten ja juridisten ongelmien selvittämisestä, jotka aiheutuvat saksalaisten joukkojen Suomessa vuosina 1944 -1945 aiheuttamista tuhoista sekä maiden välisestä sotatilasta Ei vain Bonnissa, vaan myös Itä-Berliinissä, Suomessa ja kaikkialla muuallakin, ehdotus tulkittiin niin, että Suomen hallitus oli vaatimassa kummaltakin Saksalta korvauksia Lapin sodan tuhoista

”Dagens Nyheterille” antamassaan haastattelussa presidentti Kekkonen koetti oikaista väärinkäsitystä Hän selitti, ettei Suomen hallitus suinkaan ollut esittänyt Saksoille korvausvaatimuksia vaan toivonut saksalaisten joukkojen aiheuttamien tuhojen ja muiden vielä avointen taloudellisten ja oikeudellisten asioiden selvittämistä Suunnilleen samaan hengenvetoon Kekkonen sanoi pitävänsä kumpaakin Saksan valtiota samalla tavalla ”Kolmannen valtakunnan perillisenä”, joten sama ehdotus oli tehty molemmille

UM teetti syyskuussa 1971 virkamiehillä Lapin tuhoja koskevia laskelmia Ne perustuivat heti sodan jälkeen vuonna 1945 laadittuihin selvityksiin, joissa oli päädytty 120 miljoonan dollariin, mitä pidettiin kuitenkin melko alhaisena Muistutettakoon tässä, että Suomen Neuvostoliitolle maksamien sotakorvausten loppusumma oli 300 miljoonaa dollaria, ja sitähän on aina pidetty erittäin suurena summana

UM otti mittapuukseen poliittisen osaston päällikön Risto Hyvärisen kehittelemän ”suunnilleen keskikokoisen, nykyaikaisen 400 megawatin atomivoimalaitoksen hinnan”, mikä olisi sekin ollut joka tapauksessa useita satoja miljoonia markkoja Tätä mittakaavaa käyttivät mm. ulkoasiainministeri Väinö Leskinen eräissä haastatteluissaan ja Suomen Länsi. Saksan pääkonsuli Yrjö Väänänen esitelmässään Saksan ulkopoliittisessa yhdistyksessä Bonnissa

Vaikka sotakorvausasia herätti voimakkaita tunteita, ne oli tukahdutettava ja vedettävä kylmät faktat pöydälle, todettiin Bonnissa laaditussa arviossa. Itse asiassa tilanne oli Saksan liittotasavallan osalta juridisesti ongelmaton: se oli liittynyt Lontoossa 1953 allekirjoitettuun ns. velkasopimukseen, jolla kaikki Saksalle kohdistetut saatavat oli lykätty tulevaan rauhankonferenssiin Sitä paitsi sopimuksen 5. artikla kielsi Saksan liittotasavaltaa suosimasta mitään Saksan valtakunnan entistä liittolaismaata muiden kustannuksella Kun kaiken lisäksi Suomikin oli vuonna 1955 liittynyt mainittuun Lontoon sopimukseen, tuntuu yllättävältä, että korvausasia ylipäätään otettiin Saksan-pakettiin

Liittotasavallan pääkonsuli Detlev Scheel muistutti Bonniin lähettämässään viestissä siitä, että Saksa oli toisen maailmansodan aikana rakentanut Suomessa uusia teitä, siltoja ja lentokenttiä sekä kunnostanut rautateitä ja satamia. Näiden parannustöiden arvo oli todennäköisesti ollut moninkertainen verrattuna Lapin tuhoihin. Diplomaattipiireissä liikkuikin juttu, jonka mukaan Bonnissa muuan vanhemman polven virkamies oli suomalaisten vaatimuksesta kuultuaan hihkaissut: ”Lähetetään me vuorostamme heille lasku kaikista Suomeen toisen maailmansodan aikana ilmaiseksi toimitetuista sotaja elintarvikkeista. ” Muuan länsisaksalainen lehtimies kertoi pääkonsuli Väänäselle tietävänsä, että Auswärtiges Amt teetti laskelmia siitä, kuinka paljon Suomella oli Saksalle maksamattomia velkoja sodanaikaisista ase- ja elintarviketoimituksista.

Laskelmia tehtiin myös yksityisesti. Saksalais-suomalaisen yhdistyksen DFG: n presidentti, tohtori Heinrich, kertoi helmikuussa 1972 Helsingissä käydessään pääkonsuli Scheelille, että hän tunsi kolme kenraalia, jotka olivat palvelleet sodan aikana Wehrmachtin upseereina Suomessa. Nämä voisivat tarvittaessa antaa tarkempia tietoja siitä, mitä kaikkea saksalaiset olivat suomalaisille korvauksetta luovuttaneet ja rakentaneet. Scheel kertoi itsekin saaneensa Saksan sodanaikaisen Helsingin-lähettilään Wipert von Blücherin muistelmista sen käsityksen, että aseveljelle annettiin elin- ja sotilastarvikkeita runsain mitoin eikä laskua koskaan lähetetty

Huhtikuussa 1972 yksi Heinrichin mainitsemista kenraaleista, Wilhelm Hess, toimitti Auswärtiges Amtille erittäin yksityiskohtaisen selvityksen siitä, millaisia investointeja Saksa oli Suomeen toisen maailmansodan aikana tehnyt. Hän kertoi, että saksalaiset eivät olleet rakentaneet vain teitä ja siltoja, vaan he esimerkiksi olivat perinpohjaisesti kunnostaneet lähes kaikki Pohjanlahden satamat huolintalaitteineen. Suomen ja Saksan liittotasavallan neuvotteluissa ns. Saksan paketista Lapin sodan korvausasiaa ei otettu edes käsiteltäväksi.

Suomen ja DDR: n neuvottelut avoimeksi jääneistä taloudellisista ja juridisista kysymyksistä alkoivat lopulta joulukuussa 1973 ja kestivät aina vuoteen 1984 saakka Koska DDR ei, toisin Saksan liittotasavalta, ollut tunnustanut Lontoon sopimusta vuodelta 1953, sillä ei ollut mitään perusteita torjua suomalaisten neuvottelutarjousta, eikä Suomi myöskään vaatimuksestaan luopunut Suomen ja DDR: n viralliset valtuuskunnat tapasivat peräti 14 kertaa, ja niiden lisäksi oli useita asiantuntijakokouksia. Neuvotteluista tuli erittäin vaikeat ja ne hiersivät maiden välisiä suhteita, eikä lopullista yhteisymmärrystä saavutettu

Suomi vaati alun perin korvauksia suoranaisista taloudellisista vahingoista ja taloudellisista suoritteista yhteensä noin 9. 2 mrd. "vanhaa markkaa" (v. 2011 rahanarvossa n. 80 milj. euroa. ) Ennen kuin neuvotteluissa oli edetty metriäkään DDR: n hallitus pyysi asian arkaluontoisuuden takia neuvoa Moskovasta. Pelättävissä oli, että myös muut maat seuraisivat Suomen perässä samanlaisine vaatimuksineen. Asian toinen poliittisesti arkaluontoinen puoli se, että Suomi oli välirauhansopimuksessa 19. 9. 1944 sitoutunut luovuttamaan kaiken maassa olleen saksalaisomaisuuden Neuvostoliitolle

Saksalaisten joukkojen Lapissa aiheuttamissa tuhoissa ei ollut DDR: n selityksen mukaan kyse sotavahingoista, eikä Suomella ollut oikeutta sotakorvauksiin. Tulkinta perustui liittoutuneiden Jaltan ja Potsdamin sopimuksiin sekä Pariisin rauhansopimuksen 10. artiklaan. DDR selitti omasta puolestaan täyttäneensä kaikki sotakorvauksensa, ja mikäli Suomella olisi joitakin vaatimuksia Lapin tuhojen suhteen, sen tulisi kääntyä Saksan liittotasavallan puoleen.

Suomen esittämistä kaikkiaan 1376: sta korvauskohteesta DDR hyväksyi 45 ja oli valmis maksamaan niistä 6. 1 milj. Smk. (v. 2011 rahanarvossa n. 1, 7 milj. euroa). Itse asiassa Suomen hallitus luopui DDR: lle esittämistään korvausvaatimuksista lopullisesti vasta, kun Saksat yhdistyivät 3. 10. 1990. Tuolloin ulkoasiainministeri Pertti Paasio selitti, ettei näillä vaatimuksilla enää haluttu varjostaa Suomen ja uuden Saksan suhteiden rakentamista