Ruokahvikkijkaapit Esimerkkin ruokahvikkijkaapit 1 Hankitaan julkisiin Ouluun tiloihin

  • Slides: 40
Download presentation
Ruokahävikki(jää)kaapit Esimerkkinä ruokahävikki(jää)kaapit 1) Hankitaan julkisiin Ouluun tiloihin ruokahävikkijääkaappeja. Julkinen tila voi olla olohuone,

Ruokahävikki(jää)kaapit Esimerkkinä ruokahävikki(jää)kaapit 1) Hankitaan julkisiin Ouluun tiloihin ruokahävikkijääkaappeja. Julkinen tila voi olla olohuone, perhekahvila, nuokkari tai vastaavaa. Hankinnassa suositaan "kierrätettyjä" malleja. Alustava budjetti 500 -750 euroa / toimija. Toimija voi olla esimerkiksi asukasyhdistys, nuorten toimintaryhmä, innostunut lähiöporukka. Tässä voisi olla hyvä idea esimerkiksi kaupungin ylimääräisiin vanhoihin, toimiviin kylmälaitteisiin. Kaupunki voisi lahjoittaa ne tällaiseen käyttöön, kunhan toiminta kohdentuu asukkaiden eduksi jonkin yhteisön kautta. numero 1

Puistotoimintaa kesätyöntekijöiden ja puistokummien avulla Kun koulut loppuvat, moneen vähävaraiseen perheeseen iskee lapsiarkiköyhyys. Pilotoidaan

Puistotoimintaa kesätyöntekijöiden ja puistokummien avulla Kun koulut loppuvat, moneen vähävaraiseen perheeseen iskee lapsiarkiköyhyys. Pilotoidaan tietyillä palvelukeskittymä alueilla kuten Tuira, Puolivälinkangas, Toppila, Rajakylä, Kaukovainio toimintaa jossa lapsille tarjotaan lämmin ruoka leikkipuistossa. Esimerkiksi keittolounas. Logistista yhteistyötä voisi tehdä Serviisin kanssa, kun he kuitenkin kuljettavat ruoan osaan päiväkodeista. Ruoanjakelussa voisi olla mukana osin nuorisotoimi, jota täydentävät erilaiset kesätyöntekijät. Leikki- ja viherpuistojen viihtyisyyttä voisi lisätä myös vapaaehtoisilla puistokummikonseptilla https: //www. hyvakasvaa. fi/hk/pdf/puistokummien-kasikirja 19. pdf Viherpalvelut kouluttaisivat puistokummeja. Sovittaisiin pelisäännöt - roskien keruu - vieraslajien torjunta - puistoagentit kunnossapidon apusilminä - käytettävissä/ lainattavissa olevat välineet (haravat jne) - vakuutusasiat Budjetti: - Kaupungin sisäiset palveluneuvottelut Serviisin kanssa numero 2 YYP: Puistokummitoiminta hyvä idea, vaatii henkilöstöresursseja kouluttamaan/hallinnoimaan toimintaa. Kustannuksia vaikea arvioida näin nopealla aikataululla. Ruokahuoltoon KVP ei osaa kommentoida. Hyve: Tämä on tärkeä idea. Ideani on, että otetaan asia esiin lasten, nuorten ja lapsiperheiden elämänkaariverkostossa, ja aletaan suunnitella toimintaa ensi kesäksi. STEA-rahoitus voisi olla vaihtoehto.

Tervaetapit Oulu on maailman johtava talvipyöräilykaupunki. Maantiekilpapyöräily on maailmalla lajin ykkösnyrkki. Pyöräilykaupunkina sitä olisi

Tervaetapit Oulu on maailman johtava talvipyöräilykaupunki. Maantiekilpapyöräily on maailmalla lajin ykkösnyrkki. Pyöräilykaupunkina sitä olisi hyvä tuoda esille huippukilpapyöräilyn keinoin. Tervaetappeja on ajettu yhteensä 32 vuotena nimien vaihdellessa eri järjestäjien toimesta ja kisakonseptien myötä. Tervaetappien kisakonsepti on Suomen paras, helmenä Koskikeskuksen kortteliajot. Tänä vuonna kisapalettia kehitetään, maantieajon yhteislähdön tapahtuessa Oulusta ja maalin sijaitessa Muhoksen Montassa. Tervaetappeja pitäisi tuoda erilaisissa pyöräily-yhteyksissä esille ja tukea sen järjestämisessä. numero 3

Esteetön leikkipuisto Ehdotan, että Oulun kaupunki rakennuttaa esteettömän leikkipuiston erityislapsia ja - nuoria varten.

Esteetön leikkipuisto Ehdotan, että Oulun kaupunki rakennuttaa esteettömän leikkipuiston erityislapsia ja - nuoria varten. Tämä tukee koko erityislapsiperheen osallisuutta, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Näin ollen se tukisi myös perheen hyvinvointia lisäämällä liikunta- ja harrastusmahdollisuuksia. Oulu on lapsi ystävällinen kunta, toivottavasti myös erityislasten kohdalla. Lapsen oikeudet muistaen! numero 4 Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden kommentti: Yleiset puistot ovat tarkoitettu kaikille, leikkipuistot ovat lähes kaikki jollain asteella esteettömiä. Keskusleikkipuistoissa parempi varustetaso jossa useampia esteettömiä välineitä. Tällä budjetilla voitaisi lisätä esteettömiä leikkivälineitä olemassa oleviin leikkipuistoihin. Kustannukset: leikkiväline kustannukset välineestä riippuen + asennustyöt. Erityislapsia ei haluta eristää yleisillä alueilla erilleen, pyrimme tarjoamaan kaikille lapsille leikkivälineitä leikkipuistoihin.

Viihtyvyyttä ja toimivuutta Kaupunkilaisten omaa taidetuotantoa esille, vaikkapa purettuihin leikkipuistoihin, joista osasta tuli nurmikenttiä,

Viihtyvyyttä ja toimivuutta Kaupunkilaisten omaa taidetuotantoa esille, vaikkapa purettuihin leikkipuistoihin, joista osasta tuli nurmikenttiä, patsasnäyttelyitä, lauluiltoja esim. Juicen/tai aina tiedotetaan kenen lauluja nyt lauletaan, niin saadaan porukkaa mukaan. . . ym. harrastustoimintaa esim. kesäaamujumppaa asutusalueen lähipuistossa. . . viheralueille myös penkkejä. Osaan puistoalueita koirakieltomerkit takaisin. Grillikatoksien läheisyyteen ja leikkipuistoihin bajamajoja. Ja ne kuuluisat mattolaiturit takaisin. Pururatoja pitää kunnostaa. Ja talvella olisin kaivannut : ) hiihto-opetusta ja porukkaa kaveriksi, sauvakävelyä ja reittejä, nuo on asukastupien toimintaa mutta pitäisi saada enemmän tiedotusta. Kirjastoihin, työkkäriin ym. voisi hommata crosstrainereita tai kuntopyöriä 1 kpl/paikka. Varsinkin paikkoihin joissa pitää jonottaa toimis myös talvella. Vois tehä jotain istumisen välttämiseksi. . Lähiöihin lisää (vaikka kesäisin puistoihin) satu- trubaduurimusiikkia lapsille Vessoja ympäri oulua siivouksineen. Laanaojan vartta karjasillalla voisi hyödyntää kauniine valoineen ja piknikpaikkoineen. Olisi muukin kaunis paikka minne mennä varsinkin Lasten kanssa jossa ei ole baareja. numero 5 Puistoissa on ollutkin taidetta näkyvillä. Tälle kesälle taidetta tulee Pikisaareen. Tarvitsee toimijoiden aktiivisuutta, jotka hoitavat taiteen puistoihin ja huolehtivat niistä. Bajamajan hinta yhdeksi kesäksi on n. 600 €/bajamaja (sis. vuokra/huolto) Puistonpenkin hinta 1000 €/penkki. Jumpat yms. on mahdollista järjestää yleisellä alueella, kunhan joku toimia ottaa hoitaakseen ja hakee yleisen alueen käytölle luvat. Maksuttomia puistojumppia järjestetään nyt jo eripuolilla kaupunkia eri liikuntakeskusten toimesta.

Tuiran koulun pihan kehittäminen Tuiran koulun oppilaskunnan ja vanhempaintoimikunnan Tomeran ehdotus koulupihan turvallisuuden ja

Tuiran koulun pihan kehittäminen Tuiran koulun oppilaskunnan ja vanhempaintoimikunnan Tomeran ehdotus koulupihan turvallisuuden ja viihtyisyyden parantamiseksi. Suunnitelmassa on toteutettu/näkyy teemat seuraavasti: Yhteisöllisyys ja osallisuus: ideat ja perustelut pihan kehittämiseen on kerätty toiminnallisesti kaikkien oppilaiden ja vanhempien osallisuus mahdollistaen Tomeran aamukahvien yhteydessä to 25. 4. 2019 klo 8. 15 -10. 00. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus: Tuiran koulupiha on jäänyt kehittämättä vuosien ajan milloin minkäkin syyn takia. Viimeisimpänä niistä koulun lakkaaminen Merikosken kouluun yhdistymisen yhteydessä. Siihen kuitenkin vielä yli kolme vuotta aikaa. Pihan tulee olla toimiva siihen asti. Suunnitelmassa lähdetään siitä, että tehtävät parannukset ovat siirrettävissä Merikosken koulun pihaan. Koulupihan Tuirassa pitää olla liikkumaan kannustava, kuten muillakin kouluilla. Turvallisuus: Yksi tärkeimmistä syistä on koulupihan turvallisuus. Tapaturmia voi välttää oikeanlaisilla välineillä ja materiaaleilla. Kestävä kehitys: Koulupihan investoinnit suunnitellaan niin, että välineet voi siirtää suoraan uuteen Merikosken kouluun v. 2022 valmistuvan peruskorjauksen yhteydessä. Kuntalaisen hyvinvointi: Koululaisten lisäksi piha toimii myös asukkaiden lähiliikuntapaikkana, mikä lisää kaupunkilaisten hyvinvointia. Kaupunkikehittäminen: Tuiran koulu on osa aktiivista Tuiran kaupunginosaa, kehittämisen kärjessä. Tapahtumat ja kaupunkikulttuuri: Tuiran koulun piha monipuolistuu kulttuuritapahtumien järjestämispaikkana. [noin 10 000 e] Koulun vanhempien ja oppilaiden ideoinin pohjalta tehty kustannusarvio. Valitsimme toteutettavaksi mielestämme kolme parasta ideaa. Valitsimme mini-areenan, hiekkatekonurmen ja leikkivälineet. Poimintoja oppilaide ja vanhempien ideoista: Miksi Tuiran Koulun pihaa pitäisi uudistaa? "Koska siell ei ole palja lekki paikja" "Koska se on tylsä" "Se on vaarallinen" Miten Tuiran Koulun piihaa pitäisi kunnostaa? : Tekonurmi, kasvillisuutta, trampoliini, uusi kiipeilyteline, airtrack, karuselli, hämähäkkikeinu. numero 6 YYP: Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden kommentti: Mainittu ehdotus lähiliikuntapaikaksi ei ole mielekäs, koska Tuirasta löytyy lähiliikuntapaikka (Tervaporvarin puistossa; Koskitie 8, 90500 Oulu) jossa on laitteita kaiken ikäisille kuntoilijoille, joten lähiliikuntapaikkaa tähän ei ole ehkä järkevää suunnitella. Esitetyistä asioista toteuttamiskelpoisin olisi • hämähäkkikeinu • karuselli • kiipeilyteline Muut ehdotukset ovat kalliita (tekonurmi), vaarallisia (trampoliini), käyttäjän hankittavia ? (airtrack).

Palkitseminen Esitän, että siitä 35000 euron määrärahasta käytettäisiin muutama satanen oululaisten aktiivien huomionosoituksiin (kunniakirja

Palkitseminen Esitän, että siitä 35000 euron määrärahasta käytettäisiin muutama satanen oululaisten aktiivien huomionosoituksiin (kunniakirja + pieni lahja) luovutettavaksi jossakin tilaisuudessa niille henkilöille jotka ovat tehneet ja tekevät edelleen vapaaehtoistyötä jopa vuosikymmeniä esim. asukastuvilla ja muissa yhteisötoiminnan työpisteissä. Muistan että n. 15 vuotta sitten palkittiin Pohjankartanon juhlasalissa silloisia toimijoita, jotenka jo nyt olisi aika taas uusiin huomionosoituksiin. numero 7

"Tekijöiden talo" DIY / avoimen muotoilun talo Tavoitteena on tehdä ensimmäisen vaiheen "nurkanvaltaus" Pikisaaren

"Tekijöiden talo" DIY / avoimen muotoilun talo Tavoitteena on tehdä ensimmäisen vaiheen "nurkanvaltaus" Pikisaaren Villatehtaan alueella olevalle oppilaitosalueelle. OSAO on lähdössä vaiheittain alueelta ja osallistavan budjetoinnin avulla voitaisiin konseptoida ja kokeilla ajatusta DIY / avoimen muotoilun -talosta. DIY / avoimen muotoilun talo yhdistäisi onnistuessaan parhaalla mahdollisella tavalla perinteisen materiaalilähtöisen käsillä tekemisen, uusimman maker-kulttuurin (3 D-tulostus ja laser-leikkaus yms. ) sekä etsisi menetelmiä tulevaisuuden yhteiskehittämisen ja kaupunkisuunnittelun avuksi. Osallistavan budjetoinnin avulla toteutetaan projekti, jossa etsitään "talon" käyttäjiksi yhteisöjä teemoina esimerkiksi käsityöläisyys, jalometallit (korut), ruoka/juoma, maker-kulttuuri, restaurointi/korjaus ja fasilitointi (yhteiskehittäminen). Ideana on, että "talon" jokainen teema houkuttelee sinne eri kojderyhmiä, jotka löytävät sieltä aina uusia yhteisöjä ja tekemistä. Teemat valikoituvat osittain myöhemmin tänä vuonna vapautuvien tilojen soveltuvuuden mukaan. BUDJETTI: 5. 000€ tilat remontoidaan sopiviksi 5. 000€ kilpailut, joiden avulla rakennetaan yhteisöjä 5. 000€ aloituskuukausien vuokrakulut Osallistavan budjetoinnin TEEMAT, joita projekti tukee: Yhteisöllisyys ja osallisuus, kaupunkikehittäminen sekä tapahtumat ja kaupunkikulttuuri. "Tekijyys" on osallisuutta ja vastuunkantoa parhaimmillaan. Ajatuksena on siis etsiä Pikisaareen liittyen kilpailujen avulla viisi eri yhteisöä. Kilpailut kokoavat teemasta kiinnostuneita tahoja yhteen ja kilpailuun osallistujista kootaan yhteisöjä. Näin esimerkiksi tekstiiliteemainen kilpailu (esimerkiksi Pikisaarien historiaan liittyvä matkailullinen tekstiilituote kilpailu ja siihen liittyvä palkinto) houkuttelee alan ihmiset osallistumaan kilpailuun (paikalle) ja heille kerrotaan mahdollisuudesta rakentaa yhdessä DIY-taloon toimijoille yhteinen työpajatila. Näin viisi (5) erilaista työpajatilaa toimisivat sekä harrastus ja työtiloina, että avautuisivat myös yleisölle myöhemmin tuotteistettavien ilta- ja vikkonloppukurssien avulla (ne teemat, joihin tämä soveltuu). Tilan remontti yhteisölle sopivaksi työpajatilaksi toteutetaan minimimuokkaus tarpeen mukaan osallistavan budjetoinnin voimin ja myös ensimmäiset vuokrarahat ovat kasassa (kannustaa yhteisöjä hyppäämään kuilun yli). Perusideana on kuitenkin, että n. 10 -50 hengen yhteisöt vuokraavat tilat käyttöönsä ja sen jäsenet maksavat vuokran kuukausi tai vuosimaksuilla (esim. 50 kpl x 200€ -vuosimaksu = 10. 000€, joka mahdollistaa n. 100 m 2 tilan yli 8€ neliövuokralla). Vuokrat saadaan tarvittaessa takaisin avaamalla tilat kurssien avulla tavallisille ihmisille). numero 8 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut: Idea on hyvinkin toteuttamiskelpoinen ja se tukee Pikisaaren Villatehtaan alueen tulevaisuuden kehittämistä ja profilointia. Idean esittäjä on ollut yhteydessä jo ennen idean jättämistä ja saanut vihreää valoa. Ainoa kysymysmerkki tässä on tilojen saatavuus, eli kuinka paljon ja mitkä Osekkin hallussa olevista tiloista ovat käytettävissä tähän käyttöön syksyllä. Se varmasti selviää kuitenkin kesän aikana. Vahva suositus siis täältä.

Röllimetsä Röllipuistoksi Hankkeen yksi tavoite on tehdä Rajakylän alueesta turvallinen ja hyvinvointia tuottava (turvallisuus).

Röllimetsä Röllipuistoksi Hankkeen yksi tavoite on tehdä Rajakylän alueesta turvallinen ja hyvinvointia tuottava (turvallisuus). Rajakylän alueen kauneutta, luontoa ja esteettisyyttä on tarkoitus saada esille osassa Rajakylää osallistuvan budjetoinnin keinoin (kestävä kehitys). Kunnossapito sekä erityisesti talvikunnossapito helpottuvat, kun alue on kunnostettu. Kaupunkikehittäminen on osana hankeen teemaa (kestävä kehitys, kaupunkikehittäminen). Yhteisöllisyys lisääntyy, kun asiat ovat yhdessä suunniteltu, toteutettu ja arvioitu. Kunnostuksista osa tehdään talkootyönä (yhteisöllisyys ja osallisuus). Tutkimusten mukaan vastuullisuus kasvaa, kun on itse suunniteltu ja tehty. Muutoskohde, johon osallistuvan budjetoinnin rahaa on käytetty ja käytetään, on Röllimetsä. Asukkaat ovat valinneet Röllimetsän muutettavasi Röllipuistoksi. Metsä sijaitsee Rajakylän ostoskeskuksen kupeessa. Ensimmäinen muutostyö vuonna 2018 kohdistui metsän harvennukseen. Lisäksi hankittiin välineitä metsän kalustamiseen (betonia, lautoja ja ruuveja 3 – 5 penkille, työvälineitä) ja polkujen parantamiseen luonnonmukaisesti. Kalustaminen ja polkujen parantaminen on tarkoitus toteuttaa lumien sulettua keväällä ja kesällä 2019. Rajakylässä on osaamista myös tuleviin muutostöihin, osaaminen kartoitetaan tarkasti ennen muutostöiden alkua. Talkootyöhön palkataan ammattitaitoinen ohjaaja. (kaupunkikehittäminen, yhteisöllisyys, osallisuus, kuntalaisten hyvinvointi) Ohjaajan palkkaamiseksi on rahoitus (n. 100 tuntia) ITU 2 -hankkeesta. Ohjaaja on kilpailutettu sekä valittu tehtävään, ja suunnittelutyön on tarkoitus alkaa huhtikuussa 2019. Nyt haettavalla osallistuvan budjetoinnin rahoituksella Röllipuistoon on tarkoitus hankkia älykäs valaistus, jota on jo osassa Oulun kaupunginosissa. Älykäs valaistus luo turvallisen tunnelman, valaistusta pystytään kauko-ohjaamaan ja tarkasti räätälöimään. Toteutus on kustannustehokas ja ympäristöystävällinen. Älykkään valaistuksen avulla pystytään estämään mahdollista ilkivaltaa. Liittymää sähkörunkoon ei tarvita. Älykäs valaistus betonoidaan. Aurinkopaneeli tuottaa sähkön, josta valaistus saadaan. Lupa valaistuksen asentamiseen on saatu viranhaltijoilta. Yksi julkisvalaisinpylväs (sisältää tolpan, valaisinkennot ja aurinkopaneelin) maksaa noin 800 euroa. Tarkoitus on rakentaa kolme valaisinta. Röllipuistoon on tarkoitus tehdä koristeellinen, pergola- tyylinen portti. Portin rungoissa olisi kasveja (puutavara 400 euroa, sekä kanaverkot 50 euroa) Tarkoitus on myös järjestää kilpailu, johon yhdessä nuorten kanssa tehdään nimeen sopivia hahmoja porttiin. Skeittiramppi Rajakylään, mahdollisesti Röllimetsään, on Rajakylän nuorison toive ja sen suunnittelu aloitetaan tässä vaiheessa. (500 euroa). Yhteenveto kustannuksista Ekovalaistus konsepti 2900 € Polkujen tekeminen 1300€ Portin suunnittelukilpailu 300€ Skeittirampin suunnittelu 500€ Yhteensä 5000€ numero 9 YYP: Alue kaavoitettu tontiksi. Katu- ja viherpalvelut peruskorjaavat tulevana kesänä alueen ympärillä olevia kevyenliikenteenväyliä ja katuja valaistuksineen. Samassa yhteydessä rakennetaan uusi kaavan mukainen yhteys valaistuksineen Hiirenvirnakujalta Tervakukkapolulle (Virnapolku). Alue ei ole puistoaluetta vaan kaavoitettu tontiksi. Metsään ei ole hyvä sijoittaa mitään kiinteitä rakenteita, jotta ne eivät rakentamisen alkaessa ole käyttöönottoa hidastamassa. Jos valaisimia metsään sijoitetaan, tulee niidenkin olla vaivattomasti pois siirrettävissä lyhyelläkin varoajalla.

Puistonpenkkejä Ylikiiminkiin Ylikiimingin taajamasta puuttuvat kokonaan puistonpenkit torilta ja kävelyteiltä. Niitä tarvitaan, että ikääntyvä

Puistonpenkkejä Ylikiiminkiin Ylikiimingin taajamasta puuttuvat kokonaan puistonpenkit torilta ja kävelyteiltä. Niitä tarvitaan, että ikääntyvä väestö voisi levähtää kauppareissuillaan ja ulkoillessaan. Muukin väestö voisi ilahtua torilla penkeistä, joilla voisi nauttia kukkaistutuksista jäätelön syönnin lomassa. Riittävät roskaastiat myös tarvitaan. numero 10 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut: Ylikiimingin torille penkit n. 1000 e/kpl toteutettavissa helposti. Roska-astioita torialueella on jo nyt tarpeeseen. Hyvä muistaa, että kaupunki ei asenna roskaastioita Elyn alueille kuten Harjuntien varsi.

Ouluun ensimmäinen Kulttuurikontti Kesällä 2017 ja 2018 Oulussa toteutettiin kuntalaislähtöiset kaupunkitapahtumat mahdollistava Kaaoslava konsepti.

Ouluun ensimmäinen Kulttuurikontti Kesällä 2017 ja 2018 Oulussa toteutettiin kuntalaislähtöiset kaupunkitapahtumat mahdollistava Kaaoslava konsepti. Kesällä 2018 Kaaoslava ja Oulun Puistopiknikit toteutettiin yhteistyössä Oulun kaupungin vuokraamassa kylki avattavassa merikontissa. Merikontti on vuokrattu vuosittain konttivuokraamosta ja vuokrataan myös tänä kesänä Hollihaan puistoon, jossa toteutetaan kesän Puistopiknikit ja vapaan esiintymispaikan toimintamallia jatketaan Hollilava-nimellä. Vuokrakontti ei kuitenkaan mahdollista tapahtuma-alustan kehittämistä eteenpäin, sillä se täytyy aina palauttaa alkuperäisessä kunnossa vuokraajalle. Ehdotankin että ostetaan Oulun kaupungille ensimmäinen oma kuntalaisten käyttöön tarkoitettu Kulttuurikontti! Kulttuurikontti tuunataan urbaaniin kaupunkikulttuuriin sopivalla tavalla ja sen sisälle sijoitetaan kiinteästi helppokäyttöinen tapahtumatekniikka. Kulttuurikontti on mahdollista varata maksuttomasti käyttöön kaikille avoimien tapahtumien järjestämistä varten. Konsepti mahdollistaa matalankynnyksen tapahtumatuotannon ja elävöittää oululaista kaupunkikulttuuria. Tämä olisi ensimmäinen kontti, mutta tämän jälkeen kontteja voitaisiin ostaa lisää ja sijoittaa niitä ympäri kaupunkia. Konttien sijaintia voidaan näppärästi myös vaihtaa eri kesinä, jotta niiden vaikutuspiiri on mahdollisimman laaja. Toteutusaika 2019 - 2030 Yhteenveto kustannuksista Kontti: 5000 euroa Markiisi: 2800 euroa Maalaus: 1000 euroa Tapahtumatekniikka: 3200 euroa Yhteensä: 12 000 euroa Vuosittaisesta ylläpidosta vastaisia Oulun kaupunki oman perustoiminnan yhteydessä. numero 11 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut: Hyvä idea, budjetti ok kontin hankintaan, mutta mietittävä kuka hallinnoi ja kunnossapitää

Lähikouluille kerhorahaa Vedin yksi vuosi Lesosen säätiön rahoituksella kokkikerhoa Kaukovainion koulussa. Tein itse vapaaehtoistyönä

Lähikouluille kerhorahaa Vedin yksi vuosi Lesosen säätiön rahoituksella kokkikerhoa Kaukovainion koulussa. Tein itse vapaaehtoistyönä ohjauksen ja suunnittelun. Tämä oli suunnattu 3 -6 luokkalaisille. Tällaista toimintaa lisää. Eri ikäiset nuoret pysäyttelivät minua ja kysyivät miksi heille ei ole järjestetty tällaista toimintaa. numero 12

The Most Wuthering heights day Ever Oulu 2019 THE MOST WUTHERING HEIGHTS DAY EVER

The Most Wuthering heights day Ever Oulu 2019 THE MOST WUTHERING HEIGHTS DAY EVER – OULU 2019 Heathcliffe! It's me, it's Cathy! I've come hoooome numero 13 Tervetuloa tanssimaan punaisissa, sukupuoleen, ikään tai tanssitaitoon katsomatta. Kutsumme ihmiset tanssimaan Kate Bushin ikonisen hitin ” Wuthering Heights ” 13. 7. 2019. Oulun Pikisaareen klo 13. Toivomme että olet pukeutunut punaiseen. Tapahtuma on kansainvälinen ja tapahtuu samana päivänä ympäri maapalloa. Tänä vuonna mukana yli 30 kaupunkia. Suomesta ensimmäisenä mukana OULU! Alkuperäinen idea on Shambush ryhmän järjestämä tapahtuma 2013, Englannin Brightonissa. Nykyisessä muodossaan tapahtuma järjestetään neljännen kerran. Käyttämällä TMWHDE -nimeä, tapahtuman täytyy olla voittoatuottamaton. Näimme tapahtuman facebookissa, ihastuimme ja ajattelimme että Oulu tarvitsee tälläistä, hiukan hassua ja iloista meininkiä. LAUANTAI 13. 7. 2019 Harjoitukset klo 12 Oulu humisee klo 13 Oulun Pikisaari, Vanhan Villatehtaan pihalla. Pukeudu punaiseen mekkoon, punaisiin sukkahousuihin ja mustaan vyöhön. Iloa, eloa, haaveita, toivoa, kesää ja OULU! Tapahtuma pistetään pystyyn vapaaehtoisvoimin. Tapahtuma videoidaan ja laitetaan youtubeen. Tapahtumalla on facebook sivut joista löytyy tarkempaa tietoa: The Most Wuthering Heights Day Ever - Oulu 2019 Arvioitu kustannus 1000€ tanssinopettajan korvaus, teosto lupa, videointi ja vissy-vettä tanssijoille Yhteisötoiminta: rahoitus ei ehdi tähän tapahtumaan. Voiko tällaisen tai vastaavan järjestää uudestaan?

Warjakka -puutarha PILOTTI Warjakka -puutarha on yhteisöllinen siirtolapuutarha, joka toteutettaisiin Oulunsalon Varjakassa. Venesatamaan vievän

Warjakka -puutarha PILOTTI Warjakka -puutarha on yhteisöllinen siirtolapuutarha, joka toteutettaisiin Oulunsalon Varjakassa. Venesatamaan vievän Varjakantien varressa sijaitsi 1920 -luvulla edistyksellinen sahatyöläisten miljöö. Varjakansaaressa toimineen yhden Pohjoismaiden suurimman sahan pääakselin katkeamisen myötä vuonna 1929 alue hiljeni. Varjakantien varrella komeilleet talot purettiin ja osa niistä siirrettiin Pateniemeen. Tänä päivänä Varjakantiellä on jäljellä vain vähitellen umpeen kasvava 19 kivijalan pitkä rivi, joka muistuttaa entisistä kukoistuksen ajoista. Uudet tuulet kuitenkin puhaltavat Varjakassa ja aluetta pyritään herättelemään henkiin 100 -vuoden unesta. numero 14 Yhteisöllisen Warjakka -puutarhan avulla Varjakantien varresta raivattaisiin puustoa (ei kuitenkaan Varjakan isoa mäntyä) ja siistittäisiin uutta käyttöä varten. Raivauksen jälkeen kaikki 19 kivijalkaa annettaisiin pienten ryhmien, yhteisöjen ja järjestöjen kesäisiksi kasvatusalustoiksi. Valetut perustukset ovat kooltaan noin 10 m x 12 m, osa jopa isompia ja ne on jaettu neljään lohkoon. Nämä valtavat kukka- ja kasvatuslaatikot muuttaisivat alueen ilmeen täysin, synkästä metsätiestä väriloistoksi. Yhteisöllinen toiminta loisi myös tunnelman vireästä paikasta, niin kuin se on aikoinaan ollut. Warjakka -puutarhan avulla pyritään luomaan yhteisöllistä tekemistä, ylläpitämään alueen siisteyttä, nostamaan alueen kulttuuriperintöä esille sekä lisäämään alueen viihtyvyyttä. Samoihin kivijalkoihin ollaan suunnittelemassa myös Warjakan tarinat -nimistä lisätty todellisuuskokemusta ja -galleriaa, joka nostaisi Varjakan alueelta kerättyä perimätietoutta yleiseen tietoisuuteen virtuaalisen tarinankerronnan avulla sekä se toimisi uudenlaisena taidetilana. Monikerroksellisuudella – yhdistelemällä puutarha virtuaalisen tarinankerronnan ja taiteen kanssa – toivotaan luovan uudenlainen yhteisöllinen tila, jossa hyvin eri asioista (historiasta, taiteesta, luonnosta, yhteisöllisestä tekemisestä ja teknologiasta) kiinnostuneet ihmiset voisivat kohdata. Warjakka -puutarhaa rakennettaisiin vaiheittain. Ensimmäisenä toteutetaan PILOTTI, joka käsittäisi kahden kivijalan luomisen puutarhaksi ja niitä ympäröivän alueen siistimistä. Kivijalkoihin asetetaan suodatinkangas, jonka avulla vanhat ja uudet maakerrokset pidetään erillään. Näin helpotetaan kivijalkojen arkeologista tutkimusta tulevaisuudessa. Suodatinkankaan päälle levitetään multakerros. Molempien kivijalkojen sisäpuolelle luodaan myös kävelypolku, joka erotetaan soralla. Tällä pyritään ohjaamaan lisätty todellisuuskokemukseen ja galleriaan tutustuvaa yleisöä. Pilotin avulla tutkittaisiin puutarhan ja lisätty todellisuuskokemuksen ja -gallerian yhteensopivuutta sekä niiden toimivuutta. Samalla luotaisiin malli, jolla kehitettäisiin hanketta eteenpäin yhteistyössä Oulun yliopiston arkeologien ja Oulun kaupungin ympäristöpalvelujen kanssa. Warjakka -puutarhan PILOTTI budjetti: harvennus hakkuu pilotti alueella (mahdollisesti toteutuu ympäristöpalvelujen kautta) suodatinkangas (2 rullaa x 5 m x 25 m) = 200 euroa sora = 250 euroa multa = 1000 euroa ammattipuutarhurin neuvonta (200€/päivä x 2 päivää) = 400 euroa siemeniä/taimeja = 500 euroa yhteensä = 2350 euroa Budjetti on laskettu kahdelle kivijalalle, joiden pinta-ala on noin 120 neliömetriä per kivijalka. Mullan ja soran hintaan on laskettu myös kuljetuskustannukset. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut: Alue kaavoittamatonta metsää. Onko rakenteet suojeltuja? Budjetti epärealistinen.

Lopettakaa lainvastainen olotila Oulussa korjaten vammaispysäköinti kuntoon Myöntäkää sopivan kokoinen määräräha Kivisydämmen ja pysäköintitalojen

Lopettakaa lainvastainen olotila Oulussa korjaten vammaispysäköinti kuntoon Myöntäkää sopivan kokoinen määräräha Kivisydämmen ja pysäköintitalojen poistumispuomien lukulaitteiden ohjelmistokorjaukseen, jotta vammaisluvalla pysäköivän on mahdollista päästä pois näistä yleisten alueiden pysäköintipaikoista maksua maksamatta, kuten määrää tieliikenne laki 28 b§. Tällainen määräraha on niin pieni että sen suuruus ei voi olla esteenä asian hoitamiseksi kuntoon. Tämä vammaispysäköintilupa on koko EU-aluetta koskeva ja ei mikään kaupunki tai kunta voi tehdä omia päätöksiään jolla estetään tällä luvalla maksuton pysäköinti. Myöskin Vammaispalvelulaki sekä vanhuspalvelulaki edellyttää että edistetään liikuntaesteisten henkilöiden omatoimista selviytymistä normaali elämässä. Näiden edellä mainitsemieni lakien vastainen toiminta on Oulussa edelleen olemassa lainvastainen olotila joka pitää poistaa välittömästi, koska pitäähän kaupunginkin noudattaa suomessa voimassa olevia lakeja. numero 15 Asia on selvittelyssä Oulun Pysäköinti Oy: ssä.

Rotuaarin tiistai- ja torstaitanssit Kesällä tiistai ja torstai iltaisin parin tunnin ajan bändi soittaa

Rotuaarin tiistai- ja torstaitanssit Kesällä tiistai ja torstai iltaisin parin tunnin ajan bändi soittaa valssia, tangoa ym. tanssimusiikkia Rotuaarin lavalla ja kaikki voivat tulla mukaan tanssimaan. Paikalle voisi tuoda myös kahvin ja limukan myyntikärryt ja muutamia penkkejä levähtämistä vaten. numero 16

Venetsialaiset numero 17 Saadaanko venetsialaiset Ouluunkin vaikka Kuusisaareen, ettei tarvitse lähteä Kalajoelle tai Kokkolaan

Venetsialaiset numero 17 Saadaanko venetsialaiset Ouluunkin vaikka Kuusisaareen, ettei tarvitse lähteä Kalajoelle tai Kokkolaan elokuussa venetsialaisiin ? YYP: Tapahtumia saa järjestää kuka vain, kunhan hakee alueelle tarvittavat luvat.

Podcast-kurssi oululaisille Ölövi ääni-työryhmä haluaa järjestää oululaisille podcastin tekemisestä kiinnostuneille kurssin, jossa opitaan suunnittelemaan,

Podcast-kurssi oululaisille Ölövi ääni-työryhmä haluaa järjestää oululaisille podcastin tekemisestä kiinnostuneille kurssin, jossa opitaan suunnittelemaan, käsikirjottamaan ja toteuttamaan podcast. Kurssin käytyään kurssilaiset voisivat verkostoitua ja perustaa "Ölövi ääni" podcast-kanavan, jonne tuottaisivat ouluaiheisia podcasteja. Myös muiden oululaisten asukaslähtöisten mediatuotantoyhteisöjen kanssa olisi suunnitelmissa verkostoitua ja tehdä yhteistyötä. Alustava budjetti 2000 -3000€, sisältäen kouluttajan kulut sekä mahdollisen koulutustilavuokran. Kurssi olisi osallistujalle ilmainen. Koulutustilana olisi jonkun Oulun keskustan koulun atk-luokka. Ajankohtana olisi elokuun loppu 2019. numero 18

Taiteiden Yö Kellossa 5. 9. 2019 Kellon koulun vanhempainyhdistys Viisari haluaa järjestää osallistavan Taiteiden

Taiteiden Yö Kellossa 5. 9. 2019 Kellon koulun vanhempainyhdistys Viisari haluaa järjestää osallistavan Taiteiden Yön Kellossa Kellon koululla 5. 9. 2019 klo 16 -22. Tapahtumassa paikalliset lapset, nuoret ja aikuiset saavat osallistua erilaisiin taidetyöpajoihin: toteutuslistalla ovat ainakin graffiti, tanssi, parkour, käsityöt, askartelu, musiikki, elokuva, ja maskeeraus. Lisäksi lapsilta ja nuorilta kerätään kyselyllä omat ideat. Taphtumassa ideoidaan lisäksi pysyviä taideteoksia Kellon lähiympäristöön (esim. siistejä graffiteja alikulkuihin). Tapahtumalla on yhteys seuraaviin teemoihin: Yhteisöllisyys ja osallisuus, Kuntalaisen hyvinvointi, Kaupunkikehittäminen, Tapahtumat ja kaupunkikulttuuri. Budjetti: tarvikkeita tiettyihin työpajoihin (graffiti, käsityöt, askartelu, maskeeraus) palkkio työpajavetäjille, jos tarve ostopalvelulle Tarkennusta budjettiin: olemme kysyneet ja saaneet tarjoukset työpajoista, alustava budjetti on noin 500 -800 eur / paja / ilta; pajoja olisi max. 10 kpl. Tämän lisäksi painatetaan Taiteiden Yö- tienvarsimainokset, jotka voidaan kiinnittää näkyvälle paikalle. Samoja mainoksia voidaan käyttää myöhemmin uudelleen. numero 19

Martinniemen kylämiljöön viihtyisyyden parantaminen Martinniemen kylän keskustasta puuttuu oleskeluun soveltuvat (ulko)tilat - kylällä ei

Martinniemen kylämiljöön viihtyisyyden parantaminen Martinniemen kylän keskustasta puuttuu oleskeluun soveltuvat (ulko)tilat - kylällä ei ole kohtaamispaikkaa. Nyt ensimmäisessä vaiheessa tarvitaan maisema-arkkitehti (tai muu vastaava), joka voisi laatia kyläkatselmuksen ja suunnittelukokouksen pohjalta pitkän aikavälin kehityssuunnitelman, jonka toteutus, maankäytön luvat ja rahoitus suunnitellaan myöhemmin vaiheittain. Lopputuloksena syntyy risukoista vapaa, hyvin hoidettu kylän keskusta. Suunnitelman laatimiseen tarvitaan ammattilainen, joka näkee, mitä olisi olemassaolevan kaavan puitteissa mahdollista tehdä. Tämä mahdollistaa edistyessään uudella tavalla myös yritystoiminnan ja palvelujen tarjoamisen kylän pinnassa, ja se puolestaan suoraan lisää alueen hyvinvointia, viihtyisyyttä ja elinvoimaa. Budjettiarvio 10 000 euroa maisema-arkkitehdin palkkaamiseen. numero 20 YYP: Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden kommentti: Puistonpenkkien yms. lisääminen budjetilla onnistuu kaupungin yleisille alueille 1000 e/penkki. Alueelle on mahdollista myös lisätä istutuksia budjetilla. Tasaarvoisuuden takia pitää kuitenkin muistaa, että samanlaisia kohteita on muuallakin Oulussa. Maisema-arkkitehdin palkkaamista emme näe tarpeelliseksi alueen kehittämiseksi. Hyvä muistaa myös, että asukkaat ja yrittäjät voivat tehdä aika paljon kylän viihtyvyyden kehittämiseksi tonttien puolella, sillä alueella on paljon yksityisomisteista maata. Alueelle on vasta saneerattu uudet leikkipuistot.

Pyörähuolto- ja pesupiste Linnanmaalle. Kaleva on uutisoinutkin keskustan pyörätolpista ja toteaa kustannusarvioksi 2000€ asennettuna

Pyörähuolto- ja pesupiste Linnanmaalle. Kaleva on uutisoinutkin keskustan pyörätolpista ja toteaa kustannusarvioksi 2000€ asennettuna (https: //tinyurl. com/y 3 n 9 vfjd), mutta kuinka paljon tällainen pesumahdollisuuden lisääminen toisi kustannuksia? Ajatuksen taustalla on tieto siitä, että opiskelijoiden pyöräkannan kunto on keskimääräisesti huono ja voi potentiaalisesti vaarantaa muita kevyen liikenteen kulkijoita. Tyypillisesti aloittavilla opiskelijoilla ei ole myöskään omia työkaluja tai huoltomahdollisuuksia. Pyöräpesupiste olisi loistava lisä pyörän eliniän pidentämiseen ja pyörän huoltoon. Myös pyöräharrastajat (maastopyöräilijät ym. ) hyötyisivät pesumahdollisuudesta. Pesumahdollisuudet ovat erittäin rajalliset tiheään asutuissa opiskelija-asunnoissa ja yleisesti kerrostaloalueilla. Linnanmaan alueelta on muutenkin näppärä lähteä monelle pohjoisen Oulun reitille, joten huolto - ja pesupiste olisi tämänkin takia hyvä sijoittaa sinne. Työkalusarja pyörien perushuoltoonkin voi olla harvinaisuus. Pyörän pesemismahdollisuus olisi myös erityisen hyvä lisä mm. pidentämään pyörän käyttöikää. Pesemismahdollisuudet ovatkin hyvin rajallisia ahtaan asutuissa opiskelijayksiöissä ja kerrostaloasumisessa ylipäätänsä. Myös pyöräharrastajat hyötyisivät pesumahdollisuudesta ja esimerkiksi maastopyöräilyn harrastajat voisivat näppärästi puhdistaa polkupyöräilyn jälkeen pyöränsä, sillä pohjoisen Oulun reiteiltä palatessa on Linnanmaa näppärällä sijainnilla tätäkin ajatellen. numero 21 Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden kommentti: Vaatii vesiliitännän sekä pesuvesien hallinnan jollain tavalla eli valmista paikkaa ei kaupungin alueilla ole, ehkä Suomen yliopistokiinteistöjen alueella saattaisi olla? Innostuisivatko ottamaan kopin toiveesta? Tarkemmat kustannukset pitäisi tarkistaa riittääkö budjetti aseman asennukseen, mutta arvio on, että 35 000 e saattaisi juuri ja juuri riittää pesu/huoltopisteen rakentamiseksi. Kunnossapito pitää myös huomioida.

Linnanmaan alueen viihtyisyyden parantaminen Opiskelijoilta on tullut myös yleisesti pyyntö Linnanmaan alueen viihtyisyyden parantamiseksi,

Linnanmaan alueen viihtyisyyden parantaminen Opiskelijoilta on tullut myös yleisesti pyyntö Linnanmaan alueen viihtyisyyden parantamiseksi, yksinkertaisimmillaan ehdotukset olivat, että yliopistoalueelle tulisi lisätä puistopenkkejä. Muistaakseni jossakin Os. Bu-työpajassa penkkien kustannus oli 1000€/kpl? numero 22 Tosiaan uuden puistonpenkin hankinta ja asennus maksavat kaupungille n. 1000 €/kpl. Kaupunki asentaa penkkejä vain yleisille alueille ei tonteille. Yliopiston ydinalue on tonttia. Mikäli penkkejä halutaan nimenomaan yliopiston lähialueelle (tontille), tulisi toive esittää yliopistolle. Kaupunki voisi asentaa penkkejä yleisille alueille, mutta jotta se pystytään tekemään tasapuolisesti, tulisi niitä asentaa tasapuolisesti ympäri Oulua.

Ouluun liikkuva kuntokontti Hieno ajatus Espoosta ja tuo liikunnan ilon minne se ikinä halutaankin.

Ouluun liikkuva kuntokontti Hieno ajatus Espoosta ja tuo liikunnan ilon minne se ikinä halutaankin. Kyseessä olisi ts. ulkokuntosali - kuntokontissa omatoiminen treeni onnistuu hyvin. Olisiko kyseessä kustannustehokkaampi ratkaisu kuin uuden ulkokuntosaloin rakentaminen? Hyvä vaihtoehto kiinteiden ulkoliikuntatilojen rakentamiselle. Kuntokontti olisi esimerkiksi mahdollista yhtää joidenkin tapahtumien yhteyteen ja sitä voitaisiin tasapuolisesti siirtää alueille, jotka ovat kauimpana esimerkiksi ulkoliikuntapuistoista. Kaupungin olisi varmaan myös mahdollista vuokrata konttia? Uutinen Espoon kuntokontista: https: //tinyurl. com/yxddrm 6 x numero 23

Käsityöt yhdistävät-ryhmä Käsitöitä tehdään kaikissa kulttuureissa ja kaikkien kulttuureiden käden taidoissa on ominaispiirteitä, mitä

Käsityöt yhdistävät-ryhmä Käsitöitä tehdään kaikissa kulttuureissa ja kaikkien kulttuureiden käden taidoissa on ominaispiirteitä, mitä muualla ei ole. Kiinnostus käsitöihin ja niiden tekemiseen yhdistävät ihmisiä. Ryhmä, missä tutustutaan eri kulttuureista tulevien käsitöihin lisäisi yhteisöllisyyttä ja suvaitsevaisuutta vieraita kulttuureja kohtaan. Ryhmään olisivat tervetulleita kaikista eri kulttuureista tulevat oululaiset. Joka kerralla tutustuttaisiin yhden ryhmäläisen oman kotiseudun käsitöihin eri tavoin mm. kuvin, mallein jne. Ryhmä voisi kokoontua keskeisellä paikalla keskustassa, mihin on hyvät kulkuyhteydet joka puolelta. Keskiössä ryhmässä on yhteinen kiinnostus käsitöihin ja kädentaitoihin sekä yhdessä tekeminen, yhteistä kieltä ei silloin tarvita. Ryhmä voisi jatkua ensi vuoden puolella "käsityökahvila"-tyyliin maksuttomissa paikoissa kuten eri puolella kaupunkia olevilla asukastuvilla sekä kirjastoissa. Kustannukset: -tilavuokra n. 10: ltä kerralta -ryhmän vetäjän palkka -käytettävät materiaalit (paperia, värejä, lankoja tms. tarkoituksena kuitenkin, että käytetään mahdollisimman paljon kierrätysmateriaalia sekä jokaisella jo olemassa olevia tarvikkeita) -viimeisen kerran tarjoilu (pikkujoulu tai mahdollisesti näyttelyn avajaistarjoilu) Teemoina: kädentaidot, yhteisöllisyys, kotoutuminen, osallisuus, luovuus, kierrätys numero 24 Villa Victor: Käsityökahvila on ideana todella monipuolinen mahdollisuus verkostoitua, tavata muita käsityön ystäviä ja oppia uutta. Se toimii kotoutumisen tukena, tukee yhteisöllisyyttä ja osallisuutta sekä ehkäisee syrjäytymistä. Tässä voisi hyödyntää monikulttuurisia toimijoita ja muita yhteistyötahoja esim. tilojen osalta. Keskustasta löytyy varmasti kokoontumisia varten sopivat tilat joltain yhteistyötaholta, jolloin materiaaleihin, lankoihin ja ohjaajan palkkaamiseen jäisi paremmat mahdollisuudet. Samankaltaisia muitakin ryhmiä voisi kokoontua niin keskustassa kuin alueellisestikin.

Luontopolku lapsille Hietasaaressa Nykylapset on vieraantuneet luonnosta. Ideana olisi tehdä luontopolku Hietasaareen/Hupisaarille. Sinne tulisi

Luontopolku lapsille Hietasaaressa Nykylapset on vieraantuneet luonnosta. Ideana olisi tehdä luontopolku Hietasaareen/Hupisaarille. Sinne tulisi muutama rasti jossa olisi opastajia koko kesän lauantaisin ja sunnuntaisin 3 -5 tuntia päivässä. Osa rasteista voisi olla itsenäisiä, mutta joillakin rasteilla olisi opastaja kertomassa mm. jokamiehenoikeuksista, erätaidoista lyhyesti, mitä tehdä jos eksyy metsään, mitä metsästä voi syödä ja mihin ei tulisi koskea. Oppaat voisi olla esimerkiksi kesäsetelinuoria, kesäharjoittelijoita, jotka olisivat paikalla esim. koko kesän la ja su 12 -16. numero 25 Rastit (4) 1 -lintutornilla kuva ja pieni selitys yleisimmistä linnuista, joita siellä näkee, kiikarit, jotka kiinnitetään kaiteeseen, kerrotaan myös, että annettava linnuille pesimärauha 2 -jokamiehen oikeudet, luonnon kunnioitus, miten luonnossa tulisi liikkua, mitä metsästä voi syödä ja mihin ei tulisi koskea 3 -nuotiopaikalla erätaitoja: nuotion teko, pieni ensiapuopastus (ICE puhelimeen sekä 112 sovellus), varustetietoutta retkiä varten (vettä, pieni eväs, puukko, tulitikut, sidetarpeita, sadesuoja, joku pussi tms. mihin kerätä luonnon antimia) 4 -aisti luonto -Miltä kuulostaa? linnunlaulua, puiden havina, mehiläisen surina, oksien rapina -Miltä maistuu? apila, voikukka, koivunlehti, mustikka, horsma, kuusenkerkkä -Miltä tuntuu? kerää ja tunnustele: kova/pehmeä, märkä/kuiva, sileä/karkea, terävä/pyöreä -Miltä tuoksuu? multa, sammal, kukka, kuusi, suopursu -Miltä näyttää? otetaan raamit minkä läpi katsoa yksityiskohtaisemmin tai kuvataan pieniä yksityiskohtia omalla puhelimella/kameralla Toteutus -kesätyöseteliläiset (15 -17 v, 60 tuntia/kesäkausi, 320 e) -kesätyöharjoittelijat (yli 18 v opiskelija: kuukausi: 30 tuntia viikossa/1000 e) -yhdistys -jonkin oppilaitoksen projektityö -yhteistyössä järjestö, jossa olen mukana eli Tuiran pinskut ry (-Kestävän kehityksen keskus? Luonnonsuojelujärjestö? ) Budjetti: -työntekijöiden palkkaus -tarvikkeet: puut nuotiolle (kaupungilta? tai lisätään budjettiin), parit kiikarit, ensiapulaukku, opastetaulujen tulostus ja laminointi YYP: OK, jos toteutetaan jo olemassa olevilla poluilla.

Valkeaan nuorisolle tila tai oma kahvila numero 26 Valkeaan nuorisolle tila tai oma kahvila.

Valkeaan nuorisolle tila tai oma kahvila numero 26 Valkeaan nuorisolle tila tai oma kahvila. Tämä lisäisi viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Yhteisötoiminta: aiheesta tehtyyn valtuustoaloitteeseen kaupunki vastannut. Voisiko tämän ajatuksen hengessä nuorille ideoida jotain muuta, jolla edistetään turvallisuutta ja viihtyvyyttä?

Oulun keskustan tyhjä, pienehkö tila vuokratilaksi pop up –toiminnalle Esteetön ry: llä ei ole

Oulun keskustan tyhjä, pienehkö tila vuokratilaksi pop up –toiminnalle Esteetön ry: llä ei ole omaa varsinaista toimitilaa vaan kokoonnumme Aleksinkulmassa. Meidän näköinen toimitila olisi esimerkiksi yhteinen pop up -tila, jota muutkin toimijat saisivat varata käyttöönsä ja tuoda siellä toimintaansa esille. Tällöin verkostoituminen olisi luontevaa yhteisen tekemisen äärellä. Tila voisi toimia myös luovana työskentelytilana. Pop up -tilassa voisi järjestää maistiaisen taidetoiminnasta, esityksestä, luennosta, näyttelystä. Siellä voisi olla esillä flyereita ja esitteitä. Yhdessä olemme enemmän. numero 27

Metsän aarrearkku -työpajat asukastuvilla Metsän aarrearkku -työpajojen toteuttaminen yhteistyössä esim. Oulun alueen asukastupien kanssa.

Metsän aarrearkku -työpajat asukastuvilla Metsän aarrearkku -työpajojen toteuttaminen yhteistyössä esim. Oulun alueen asukastupien kanssa. Metsän aarrearkku -työpajapäivissä työstetään erilaisia sidontatöitä, hyödyntäen lähialueen luonnonmateriaaleja. Yhdessä työpajassa voi olla kerrallaan 12 henkilöä. Uudet kädentaito-opit voimaannuttavat ja yhdessä tekeminen luo yhteishenkeä. Työssä hyödynnetään paikallisia materiaaleja (esim. paju, havu, koivunrisu) ja huomioidaan kohderyhmän toiveet työn sisällöstä. Työpajojen sisältö voi olla esim. yksilöllinen tai yhteinen pajutyö (esim. pajupallo tai pajuhahmo), havukranssit pyhäinpäiväksi tai koivunrisuista valmistettavat koriste-esineet tai hahmot. Yksittäisen työpajapäivän kesto on 8 tuntia, josta 7 tunnin aikana kerätään materiaali ja työskennellään, yksi tunti on ruoka/kahvitaukoa. Ruokailu ja kahvitus sovitaan toteutettavaksi kunkin asukastuvan käytäntöjen mukaan. Luonnonmateriaali hankitaan kaupungin piiripuutarhurien kanssa yhteistyössä sovituista kohteista (esim. hakkuukohteet). Työpajat voidaan toteuttaa 1. 9. -15. 12. 2019 välisenä aikana. numero 28

Syrjäisten kaupunginosien nuorille lisää aktiviteetteja Ehdotan, että kehitämme syrjäisten alueiden (esim. Ylikiimingin) nuorille lisää

Syrjäisten kaupunginosien nuorille lisää aktiviteetteja Ehdotan, että kehitämme syrjäisten alueiden (esim. Ylikiimingin) nuorille lisää harrastus- ja ajanvietemahdollisuuksia. Kehitettävä toimintamalli ja budjetti turvaisi sen, että arkisin ja viikonloppuisin nuorilla olisi enemmän paikkoja mukavaan yhdessäoloon. Miksi? Tämän hetken vähäiset mahdollisuudet ymmärrettävästi johtavat väliin myös asiattomiin touhuihin. Ja olisi tärkeää, että nuoret voisi harrastaa ja oleskella myös omalla asuinalueellaan ja sitä tuettaisi kaupungin puolesta. Pilottivaihe voisi kestää puoli vuotta (esim syksy 2019) jolloin kehitellään mallia nuorten kanssa ja tarjotaan tekemistä. Budjetista riippuu tietenkin mitä voidaan tehdä. 5000 - 10 000 € lla saadaan jo monelle alueelle luotua syksyksi ohjelmaa. numero 29

Tila-auto yleishyödyllisten yhdistysten käyttöön Oululaisten yleishyödyllisten yhdistysten käyttöön tila-auto (1+8 istumapaikkainen henkilöauto). Tällä hetkellä

Tila-auto yleishyödyllisten yhdistysten käyttöön Oululaisten yleishyödyllisten yhdistysten käyttöön tila-auto (1+8 istumapaikkainen henkilöauto). Tällä hetkellä monen yleishyödyllisen yhdistyksen toimintaa rajoittaa se, että ei ole autoa, jolla liikutella ihmisiä tai isompia tavaroita. Tila-auton käyttö voisi toimia varauslistan kautta. Auto voi olla tonnin-parin ”räpsy” kunhan se on riittävän iso ja siinä on riittävästi istumapaikkoja ja tilaa. Auto voidaan ”tuunata” yhdistysten osaamisen kautta ja sen huolto sekä säilytys voisi tapahtua myös yhdistysten toimesta. Tärkeää on myös, että auton juoksevat kulut (verot ja vakuutukset) huomioidaan osallistuvan budjetoinnin kautta ainakin pariksi vuodeksi eteenpäin. Budjetti 4000 -5000€ numero 30

Seksuaaliseen häirintään puuttuvan sarjakuvan painatuskustannukset Mitä on seksuaalinen häirintä, miltä se tuntuu, miten se

Seksuaaliseen häirintään puuttuvan sarjakuvan painatuskustannukset Mitä on seksuaalinen häirintä, miltä se tuntuu, miten se vaikuttaa, kenelle ja miten siitä pitäisi ilmoittaa ja mistä saa apua? Tätä varmasti moni ihan tavallinen nuori miettii tänäkin päivänä. Netissä on paljon ohjeita miten pitäisi toimia, mutta ne ovat aika pitkiä ja virkakielisiä, aikuisille hyviä mutta eivät ehkä tavoita nuoria parhaalla mahdollisella tavalla. Vuoden 2018 Osallistuvan budjetoinnin jatkotyönä Oulun Zonta-kerhot ja Kulttuurivoimala työstävät koulumaailmaan sijoittuvaa sarjakuvaa, jossa kuvataan tarinan muodossa seksuaalista häirintää, miltä se tuntuu ja kuinka siihen saa apua. Piirtäjinä on kaksi lahjakasta Kulttuurivoimalan nuorta taiteilijaa. Tavoitteena on saada sarjakuva valmiiksi kesän 2019 aikana. Verkkoversion lisäksi tarkoituksena on tehdä myös paperinen versio. Sen painatuskuluihin haemme rahoitusta. Jokaisella nuorella on oikeus määritellä oman koskemattomuutensa rajat. Sarjakuvan tarkoituksena on tukea yläasteella olevia nuoria rajojen asettamisessa. Sarjakuvasta tulee 24 -sivuinen, sivukoko A 5, kansi värillinen, muuten mustavalkoinen, painos 3000 kpl. Tarjousten mukaan painatuskulut ovat 3000 €. Lisäksi tiedotuksen ja jakelun kustannukset ovat 2000 €. Yhteensä haemme tähän hankkeeseen rahoitusta 5000 €. Painettu versio annetaan Oulun kouluihin yläasteiden käyttöön yhdelle luokkatasolle. Verkkoversio laitetaan vapaasti saataville. Hanketta on tarkoitus esitellä myös 9. -10. 2019 Oulussa pidettävillä valtakunnallisilla tasa-arvopäivillä. Sarjakuvasta on myös mahdollista tehdä eri kielisiä maahanmuuttajille suunnattuja versioita. numero 31

Skeittialue lapsille ja nuorille Pateniemeen Pateniemen suuralue tarvitsee lapsille ja nuorille kestävän skeittaus ja

Skeittialue lapsille ja nuorille Pateniemeen Pateniemen suuralue tarvitsee lapsille ja nuorille kestävän skeittaus ja skuuttausalueen. Alue palvelisi koko pohjoista aluetta. Alue tulisi olla helposti saavutettavissa. Turvallinen, näkyvällä paikalla. Ei missään metsän keskellä. Ehdottomasti videovalvottu! Kestävä, betonia ja rautaa. Tällä hetkellä vain Hintassa ja Nuottasaaresa hyvät skeittialueet. Ilmastonmutoksen kannalta nuorille ja lapsille pitää tuoda lähelle alueita joissa on turvallista harrastaa. Eikä vanhempien tarvitse kuskata pitkiä matkoja. Mahdollisesti joku kesäkioski voisi olla samalla alueella. Ja se kioski voisi työllistää nuoria. numero 32 Liikuntapalvelut vastaa skeitti/skuuttialueista: 35 000 euroa ei riitä tällaisen alueen rakentamiseen. Esim. Hollihaka tuli maksamaan n. 250 000 e. Pateniemeen ei ole tällä hetkellä investointiohjelmassa tulossa skeittipuistoa. Yhteisötoiminta: Voisiko tämän ajatuksen hengessä lapsille ja nuorille ideoida jotain muuta tälle alueelle, jolla edistetään turvallisuutta ja toimintaa omalla asuinalueella?

K 2 TAIDETIVOLI K 2 Taiteilijat ehdottavat kaikille oululaisille avointa taidetyöpajaviikonloppua. Marraskuulle ajoittuvassa iloisessa

K 2 TAIDETIVOLI K 2 Taiteilijat ehdottavat kaikille oululaisille avointa taidetyöpajaviikonloppua. Marraskuulle ajoittuvassa iloisessa Taidetivolissa pyörii 12 erilaista taidetyöpajaa saman katon alla Hiukkavaaran Kulttuurikasarmin K 2 Taiteilijatalossa. Kävijät voivat valita monimuotoisten pajojen kirjosta itselleen mieluisan tai piipahtaa vaikka useammassakin "laitteessa". Pajat soveltuvat niin aikuisille kuin lapsillekin eivätkä edellytä aikaisempaa kokemusta taiteen tekemisestä. Taidetivoli on osallistujille maksuton. Kokonaiskustannukset: 8 000 €– 10 000 € Sisältää työpajojen materiaalit, ohjaavien taiteilijoiden järjestelyja ohjauspalkkiot ja markkinointikustannukset. numero 33

Kartta Hietasaaren poluista numero 34 Hietasaaren metsä- ja rantapoluista kartta kaikkien käyttöön. Monet eivät

Kartta Hietasaaren poluista numero 34 Hietasaaren metsä- ja rantapoluista kartta kaikkien käyttöön. Monet eivät uskaltaudu tutkimaan reitistöjä eksymisen pelossa. Polkuja käytetään myös talvella. Uskomattomia paikkoja ja tunnelmia melkein keskellä kaupunkia. YYP: Hietasaaren polut löytyvät Karttatieltä, josta voi tulostaa paperisen kartan käyttöönsä tai katsoa netistä. Paperisia karttoja ei enää suosita, mutta jos ne koetaan tarpeellisiksi, voidaan tulevaisuudessa katsoa niiden toteutusta.

Juhannuskokko Toppilansaaressa numero 35 Asukasyhdistyksen rahkeet eivät tahdo riittää suositun juhannuskokon järjestämiseen Toppilansaaressa. Toivomme

Juhannuskokko Toppilansaaressa numero 35 Asukasyhdistyksen rahkeet eivät tahdo riittää suositun juhannuskokon järjestämiseen Toppilansaaressa. Toivomme muidenkin tahojen osallistumista. YYP: Kaupunki toimii tapahtuman mahdollistajana antamalla alueen käyttöön. Yhteisötoiminta: löytyisikö tähän lisää toimijoita mukaan?

Nuorten kokoontumispaikka tai kahvila Rajakylään nuorille/lapsille oma kokoontumispaikka, (ns. kahvila) johonkin jo olemassa olevaan

Nuorten kokoontumispaikka tai kahvila Rajakylään nuorille/lapsille oma kokoontumispaikka, (ns. kahvila) johonkin jo olemassa olevaan liiketilaan ja tilat auki sellaisena aikana, esim. muutaman kerran viikossa, silloin kun nuorisotila ym. ovat kiinni. Turvallinen ja päihteetön kohtaamispaikka ja ainakin kaksi aikuista valvomaan. Toimintaa sen mukaan mistä nuoret/lapset ovat kiinnostuneita. Nettipalvelut, pelejä ym. mikä kiinnostaa (kyselyn mukaan? ) nuoria/lapsia tällä hetkellä. Kulut täytyy arvioida sen mukaan mitä tiloista veloitetaan ja tarvikkeisiin ym. on tarvetta. Jos Rajakylässä olevaan "Röllimetsään" tulee skeittirata, (suunnitteilla? ) se tukee nuorille kohdistuvaa toimintaa/tekemistä ja samalla nostaa Rajakylän profiilia. Arvio esim. 5000 €/vuosi. numero 36 Sivistys- ja kulttuuripalvelut: Hyvä esimerkki vastaavasta tänä keväänä oli vanhempien järjestämä pop up kahvila Haukiputaalla koulujen päättäjäispäivänä. Tätä ideaa voisi jatkojalostaa.

Haukiputaan kulttuuripolku ja perinnepiha Plaanssi Haukiputaan kirkon, Haukiputaan kirkon tapulin ja vaivaisukon, Haukiputaan kotiseutumuseon

Haukiputaan kulttuuripolku ja perinnepiha Plaanssi Haukiputaan kirkon, Haukiputaan kirkon tapulin ja vaivaisukon, Haukiputaan kotiseutumuseon ja perinnepihan, jossa on Herralan aitta sisältäen Haukiputaan sahanäyttelyn, Haukiputaan ensimmäisen koulun Wirkkulan, joka on toiminut Kirkonniemen vanhana kansakouluna, Haukiputaan vanhan hautausmaan (inventoitu 2018), Haukiputaan sankarihautojen (164 sankarihautaa), Suomen sodan joukkohaudan, Pilkkarin suojelumerkityn männyn, Haukiputaan seurakuntakeskuksen ja entisen Herralan kivinavetan, jossa toimii ravintola Pirtti yhteyteen rakennetaan Haukiputaan kulttuuripolku, joka kertoo alueen haukiputaalaisesta historiasta. Näiden kohteiden läheisyyteen kulttuuripolun varrelle sijoitetaan kestäviä metallisia opastatauluja, jotka kertovat taulun lähellä olevista historiallisista rakennuksista ja luonnonkohteista kuten suojelumerkityt puut. Jokainen opastaulu sisältää Q-koodin, jonka välityksellä voidaan älykännykän sovelluksella tutustua verkosta löytyvää tietoa alueen historiasta. Koko kulttuuripolku kuvataan alueen keskeisellä paikalla yhdellä suurella infotaululla sisältäen alueen kartan. Haukipudas-seura on valmis toteuttamaan Haukiputaan kulttuuripolun ja perinnepihan Haukiputaan seurakunnan sekä Oulun seurakuntayhtymän myötävaikutuksella. Toteutuksessa huomioidaan myös tuleva Kiiminkijoen rantareitti välillä Haukiputaan kirkko ja Haukiputaan kirkonkylän koulu sekä tuleva Torpanmäen urheilukenttä. Kesäisin hyödynnetään Haukipudas-seuran Haukiputaan kotiseutumuseon ja sahanäyttelyn aukioloaikoja. Haukiputaan kirkon sakastissa kultturipolun varrella sijaitsee kesäkuun puolesta välistä Tapulikahvila, jossa Oulun kesätyösetelillä Haukiputaan seurakunnan palkkaamat nuoret ylläpitävät kesäkahvilaa. Kesäisin Haukiputaan kirkko toimii Tiekirkkona, jolloin kirkkoon voi oppaan avustuksella tutustua samalla kun tutustuu Haukiputaan kulttuuripolkuun ja perinnepihaan. Kohteen toteutukseen arvioidaan alustavasti kuluvan 5500€. numero 37 YYP: kannatettava idea, kun hyödynnetään olemassa olevia polkuja ja on maanomistajilta suostumus. Myös ylläpidosta on huolehdittava.

Tanssi mun kaa- kaupunkitanssit Tanssi mun kaa -kaupunkitanssit tarjoaa kymmenen matalan kynnyksen ilmaista tanssituntia

Tanssi mun kaa- kaupunkitanssit Tanssi mun kaa -kaupunkitanssit tarjoaa kymmenen matalan kynnyksen ilmaista tanssituntia kaikille kaupunkilaisille. Projektissa toteutuu kesäaikaan (touko-elokuu) kymmenen eri tanssituntia yhteensä kuudesta eri tanssilajista. Tunnit pidetään eri puolilla Oulua. Yksi kerta on suunnattu erityisryhmille (liikuntarajoitteiset). Tanssi mun kaa -hankkeen tarkoituksena on kaupunkielämän elävöittäminen kaupungin eri asuinalueilla, joilla tanssia ei tavallisesti tarjota. (Esim. Hiukkavaara, Metsokangas, yms. ) Tarjolla on monipuolisia tanssilajeja flamencosta salsaan, kansantanssista itämaiseen tanssiin. Hankkeen tavoitteena on lisätä tanssin alan toimijoiden yhteistyötä sekä verkostoitumista. Hanke tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden kokoontua yhteen, lisätä sosiaalista hyvinvointiaan ja edistää asuinaalueen yhteisöllisyyttä tanssin avulla. Tunnit pidetään asuinalueen kouluilla, jotka kesäaikoina ovat vajaakäytössä. Hyvän ilman sattuessa tanssimme ulkona. Tanssituokioihin voivat osallistua niin lapset, aikuiset kuin vanhuksetkin. Myös liikuntarajoitteisille on suunnitteella oma tanssituokionsa. Tarkoituksena on laajentaa toimintaa kokeiluvuoden jälkeen mm. talvella tapahtuviin tanssin ja kulttuurin alan osallistaviin festivaaleihin. numero 38 YYP: Jumpat, tanssit yms. on mahdollista järjestää yleisellä alueella, kunhan joku toimija ottaa hoitaakseen ja hakee yleisen alueen käytölle luvat.

Sotkemisen estämisen kamppanja värjäämällä alikulkuja, sähkökaappeja, sähkönjakokaappeja, kaukolämpökaappeja ja vastaavia Kannustetaan Oulun kaupungin toimesta

Sotkemisen estämisen kamppanja värjäämällä alikulkuja, sähkökaappeja, sähkönjakokaappeja, kaukolämpökaappeja ja vastaavia Kannustetaan Oulun kaupungin toimesta kamppanjalla alueita Oulussa käynnistämään hankkeita, joissa nuoret suunnittelevat maalauksia alikulkuihin, sähkökaappeihin tai vastaaviin sekä toteuttavat värjäämiset teemalla sotkemisessa ei ole mitään järkeä. Maalausten suunnittelua voidaan tehdä kouluissa taidekursseilla. Hankkeessa on hankittavat luvat maalausten kohteiden omistajilta kuten Oulun kaupunki, Oulun Energia, Pohjois. Pohjanmaan ELY-keskus. Maalauksen yhteydessä on turvattava liikenne tekemällä liikenteen turvallisuussuunnitelma. Mukana pitää olla henkilö, jolla on voimassa oleva tieturvakortti. Viranomaisia on informoitava ennen maalausten tekoa. numero 39 YYP: Kaupunkiympäristön elävöittäminen on kannatettavaa. Kuten ehdotuksessa jo sanottiin, näitä tehtäessä on huolehdittava tarvittavat luvat kuntoon. Hankkeilla täytyy olla myös vastuullinen toteuttaja, joka huolehtii kaikesta.

Tukea Tulva ry: n osallistavan kaupunkikulttuurin työpajatoimintaan Kulttuuriyhdistys Tulva ry edistää nuorten ja nuorten

Tukea Tulva ry: n osallistavan kaupunkikulttuurin työpajatoimintaan Kulttuuriyhdistys Tulva ry edistää nuorten ja nuorten aikuisten osallisuutta urbaanin kaupunkikulttuurin keinoin. Yhdistys tuottaa muun muassa tapahtumia ja mediaa aikuisille sekä nuorille. Tulva ry: n aktiiveihin kuuluu musiikin, taiteen, tapahtumatuotannon ja nuoriso- sekä vapaa-ajanohjauksen ammattilaisia. Toimintamme perustuu arvopohjalle, jonka mukaan ketään ei jätetä yksin, ja jokaisella on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Tulvan aktiivit ovat viime syksystä asti ahkeroineet uuden toimitilan, eli Telakka-mediatalon parissa Toppilansaaressa. Telakalle on talkoovoimin ja kierrätysmateriaaleja suosien rakennettu monipuoliset musiikki-, AV- ja some-tuotantotilat, joissa Tulvalaiset haluaisivat järjestää osallistavaa kulttuurityöpajatoimintaa. Aikuiset ja kulttuurialan ammattilaiset takaisivat turvallisen ja kannustavan ympäristön innostavalle sekä osallistavalle toiminnalle. Työpajatoiminnan ohella puitteet tarjoavat edellytykset myös kuntouttavalle työtoiminnalle, jonka kulttuuri- ja mediateemat puhuttelisivat paremmin muuten vaikeasti tavoitettavia kohderyhmiä. Tulvan visiona on tehdä Telakasta alueen urbaanin kulttuurin kohtauspaikka, jonka matalien kynnysten yli uskaltavat astella niin nuoret kuin muut yhdistyksetkin. Tulva haluaa jatkossakin edistää yhteisöllisyyttä, tasa-arvoa ja eläväistä kaupunkikulttuuria tapahtumien, median ja nuorisotyön kautta. Me Tulvalla koemme, että urbaanin kaupunkikulttuurin ja erilaisen mediatuontannon ympärille rakentuva toiminta heijastaa paremmin nykyistä kulttuurikenttää ja nuorten sekä nuorten aikuisten mielenkiintoa. Olemme toistamiseen nähneet, kuinka omaehtoinen ja aidosti innostava tekeminen on auttanut nuoria löytämään vahvuutensa ja toimimaan yhdessä. Tulvan some-yleisöt, kasvava yhteisöllisyys sekä täsmällisesti tavoitetut kohderyhmät alleviivaavat ajanmukaista mediaosaamistamme ja laaja-alaista toimintaamme. Olemme aiemmin koordinoineet muun muassa ikärajattoman Tulvaklubi-tapahtuman, joka keräsi 700 ihmisen yleisön täysin nuorista koostuvan työryhmän luotsaamana. Kulttuuriyhdistyksen tavoittavuuden ja Telakan osallistavan potentiaalin mahdollistamiseksi Tulva hakee tukea 10 000 euroa, josta puolet varattaisiin työpajaohjaajan palkkaamiseksi ja loput Telakan loppuvuoden ylläpitokustannuksiin. numero 40