Kuvitteellisia henkilit Peruskurssi 14 11 2016 Kerronnan erikoistapauksia

Kuvitteellisia henkilöitä Peruskurssi 14. 11. 2016

Kerronnan erikoistapauksia Hän seisoi Vuosiojan laidalla. Vesi virtasi rauhallisesti alaspäin oikealle, ruskehtava vesi, soraa oli veden alla, ojan melko tasaisella pohjalla. /- -/ Hän käveli ojanpenkkaa pitkin, vesi virtasi rauhallisena vastaan. /- -/ Vesi virtaa tässä nopeammin, ehkä pääsen hyppäämään yli. Hän hyppäsi ja pääsi yli. Otan oksia tästä ja menen tekemään nuotiota. Kun sytytän risuja, tulee se tuoksu mieleen, joka ennen tuntui kesällä, kun ulkona oli tuuli. Heinä paloi. Antti Hyry: Aitta (1999); vrt. Pentti Holappa Ystävän muotokuva (1998), jossa minäkertoja, retrospektio ja omituinen sinä

Kerronnan erikoistapauksia Nyt en jaksaisi, hän ajattelee. En tyttärenä. En tänään, en kuumeessa. Miksi minä nyt taas ajattelen itseni häneksi, hän ajattelee. Mä tulen huomenna käymään, sanon ja alennan ääneni vieläkin pehmeämmäksi. − No tule. − Tulisin jo tänään, mutta taitaa olla kuumetta vähäsen. − Jaa. −Huomiseen. Hän laskee luurin kädestään ja katsoo keittiön ikkunasta pihalle. (Saisio, Pienin yhteinen jaettava, 12 -13. )

Monta kertojaa yhdessä teoksessa • samassa teoksessa voi olla useita kertojia: heidän kerrontansa muodostaa yhdessä romaanin tai novellin tarinan • kertojat voivat olla samantasoisia tai yhden ylimmän kertojan lisäksi voi kertomuksella olla sisäkkäisiä kertojia (Westö: Leijat) • pienin kertojan vaihdos voi olla repliikki, mutta repliikkien lausujia ei kuitenkaan kutsuta kertojiksi, ellei repliikki laajene sisäkkäiseksi kertomukseksi • Hannu Raittilan Ei minulta mitään puutu: useita tasa-arvoisia intradiegeettisiä kertojia → jokainen vie vuorollaan kertomusta eteenpäin (näkökulmatekniikka) → lukijan on pääteltävä kuka kertoo, ei ekstradiegeettistä kertojaa nimeämässä kutakin kertojaa

Lisäys Runousopin perusteisiin yhden intradiegeettisen kertojan monologista koostuvassa romaanissa ei ekstradiegeettistä kertojaa (RP: n perustelu ekstradiegeettisen kertojan olemassaololle silloinkin, kun äänessä on vain kertomuksen henkilöitä, voi johtaa harhaan (RP, 149− 150). • jos koko kertomus tulee intradiegeettisten kertojien kertomaksi, ei ylemmän tason kertojaa tarvitse etsiä • intradiegeettisten kertojien välisten ristiriitaisten kertomusten ratkaisuksi vedotaan sisäistekijään, joka vastuussa teoksen ideologiasta ja sen arvonormistosta •

Sisäistekijä • kertomuksen äänetön instanssi päinvastoin kuin kertoja – konstruktio, jonka lukija päättelee tekstin aineksista (lähellä sisäislukijaa eli tekstiin koodattua vastaanottajapositiota, vrt. runon mimeettinen / retorinen minä) • sisäistekijää ei voi kirjaimellisesti pitää viestintätilanteen osanottajana (sama pätee sisäislukijaan) • sisäistekijän käsite hieman ongelmallinen, mutta kuitenkin hyödyllinen kertomuksen analyysissa: vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten lukija suhtautuu kertojaan (onko epäluotettava, ilmeneekö ironiaa jne. ) • Sari Salin: Kun sissiltä meni hermot (Avain 2/2008) http: //pro. tsv. fi/skts/24638 Avain 207_sisalto_korj. pdf

Fiktiiviset henkilöhahmot • rakennettuja kuvia, kirjallisia rakenteita, jotka palvelevat fiktiivistä teosta ja sen merkitystä • päähenkilöt ja sivuhenkilöt • päähenkilö kerronnan valokeilassa: tarina rakentuu hänen elämänvaiheidensa / tietyn kulminaatiokohdan ympärille • sivuhenkilöt valaisevat päähenkilön toimintaa ja vievät tarinan juonta eteenpäin • hahmoja voidaan analysoida sekä tarinan että tekstin tasolla (nykyisin temaattisen tutkimuksen ja uuden narratologian myötä kiinnostus myös tarinatasoon)

Fiktiiviset henkilöhahmot • tarinan tasolla lukija koostaa henkilöhahmoista kokonaisuuksia, ”yksilöllisyyksiä” • tekstin tasolla tutkii rakenteita, joilla hahmot tuotetaan • päätelmät henkilökuvauksesta: nimeämiset, luonnehdinnat, määritelmät, toistuvuudet, samankaltaisuudet, kontrastit • Runousopin perusteet, s. 135 -139

Henkilöhahmon kuvaaminen • henkilöhahmot rakentuvat (ontologisesti) sanoista • kertoja voi kertoa suoraan: henkilö itsekäs, julma, nöyrä • yleisempiä epäsuorat kuvaukset (hahmojen analogiat, rinnastukset ja vastakohtaisuudet) • henkilöhahmoa konstruoidaan tämän ajatusten, tekojen ja sanojen pohjalta, mutta myös toisten hahmojen reagointien ja puheiden kautta • hahmojen lukemisessa hyödynnämme kirjallisten konventioiden tuntemusta + jokapäiväisiä havaintotapoja ja psykologisia käsitekarttoja (kognitiivinen narratologia) • ”kansio” kutakin hahmoa varten

Väinö Linna: Tuntematon sotilas (1954) Patjoja ja peitteitä kannettiin varastoon, jossa vallitsi ennenkuulumaton sekasorto. Alikersantti Mäkilä ei suotta ollut Laihialta kotoisin. Saituus oli Mäkilän intohimo, jopa niin suuressa määrin, että olisi aivan yhtä hyvin voinut puhua sairaudesta, jos miehet vain olisivat sellaisia sielullisia hienouksia ymmärtäneet. Varusesineet olivat hyllyllä täsmällisessä järjestyksessä, ja sinne hän talletti kaiken parhaan jakaen aina komppanialle huonoimmasta ja risaisimmasta päästä. Varastossaan hän viihtyi kaikki vapaa-ajatkin, vertaillen varastoa ja kirjanpitoa yhä uudelleen ja uudelleen. Hänen ja komppanian välillä vallitsi jatkuva riita. Varusteita vaihtamaan saapuvien miesten meluavia vaatimuksia vastassa oli Mäkilän hiljainen, mutta sitä itsepäisempi kielto, jonka hän tavallisesti perui vasta kapteenin nimenomaisesta määräyksestä. Katkerimpia hetkiä hänen sotilasuransa aikana olivat ne, jolloin hänen täytyi vaieten, joskin punoittaen ja kurkkuaan karautellen katsella, miten upseerit valtansa oikeudella etsivät itselleen parhaita varusesineitä. Sellaisen jälkeen kuului varastolta pitkät ajat hiljaista jupinaa, ja miehet saivat entistä tylymmän vastaanoton.

Kommentti Linnaan • kertoja määrittelee hahmon ja tämän aseman, nimeää (talousaliupseeri, alikersantti Mäkilä; realistinen paradigma) • luonteenpiirre määritellään suoraan: ”ei suotta Laihialta kotoisin”, ”saita” • luonteenpiirrettä kuvaillaan toiminnan avulla (järjestys, nuukuus tavaranluovutuksessa ja Mäkilän hiljainen periksi antamattomuus tukevat kertojan ensin antamaa kuvaa luonteenpiirteestä) • henkilökuvaus muokattu eri tasoilta tulevien, toisiaan täydentävien vihjeiden avulla (sanonta, määrittely, toiminta)

Mika Waltari: Vieras mies tuli taloon (1937) Kolmas oli uunin ja ison vesikorvon välissä seisova nainen. Hänen yllään oli pesukankainen hame ja tahrainen esiliina, puseron hihat hän oli käärinyt ylös, niin että vahvat, valkoiset käsivarret näkyivät. Vieras katsoi hänen käsiään. Niiden muoto oli kaunis, niiden sormet olivat pitkät ja kapeat, mutta ne olivat punoittavat ja sierettyneet ja kämmenet olivat kovat. Sitten hän katsoi naista kasvoihin. Hoitamaton tukka oli kammattu taaksepäin otsalta, niin että kasvot jäivät paljaiksi ja alastomiksi. Ne olivat jäykät, sulkeutuneet kasvot, ja kylmänsiniset silmät katsoivat niistä vierasta pienintäkään hämmennystä ilmaisematta. Vieras tunsi, miten nuo silmät punnitsivat ja tarkastivat hänet. Nuo silmät tunsivat hänet jo ennen ainoatakaan sanaa, ja hän ajatteli kesken unen ja väsymyksen, että nainen, jonka kasvot olivat noin paljaat ja silmät noin armottomat ja vailla mitään kuvitelmia, oli harvinainen.

Kommentti Waltariin • naista kuvataan epäsuorasti toisen henkilöhahmon katseen kautta • kädet, joissa herkkyys ja kauneus yhdistyvät kovan työn jälkiin, edustavat metonyymisesti naista ja laajemmin (analogian mukaan) tämän elämää • kasvojen kuvaus: kasvot kertovat naisen sisäisistä ominaisuuksista (hoitamattomuudesta ja jyrkkyydestä huolimatta katsoja vaikuttuu naisesta ja pitää miellyttävänä) • peilitilanne: myös katsoja (mies) tulee katsotuksi; kuvaus naisesta antaa lukijalle tietoa myös miehestä ja hänen tavastaan tarkkailla ihmisiä

Minna Canth: Salakari (1887) Hetki oli kulunut. Alma nousi kanervikosta istualleen; silmät harhailivat peljästyneinä ympäri. Maa oli kylmä, metsä pimeä; puut seisoivat vakavina ja liikkumattomina. Ei risahdusta eikä ääntä. Mutta ylhäällä kumotti kuu niinkuin ennen ja tähdet tuikkivat. Alman katse ei niihin kiintynyt. Hän kätki kasvonsa käsiin ja painoi otsansa.

Kommentti Canthiin • maisema kuvaa analogisesti Alman järkkynyttä mieltä Nymarkin kanssa tapahtuneen ”rakastelun” jälkeen • alhaalla kylmä, pimeä maa, liikkumattomuus, äänettömyys; ylhäällä: kuu ja tähdet l. valo, johon ei voida katsoa • analogiaa vahvistavat Alman eleiden ja toiminnan kuvaus sekä suora määrittely: ”silmät harhailivat peljästyneinä”

Marja-Liisa Vartio: Kaikki naiset näkevät unia (1960) - Eikö sinun tule sääli ihmisiä? … Kuule tässä tämä kirja on, tämä Viktoria, nyt se löytyi, ja sinä kun sanoit, että minä olen sen hukannut, lainannut jonnekin. Mutta tässä se on. - Mitä sinä sanoit, miten niin sääli, mies kysyi ja sovitti alimmaisen hyllyn paikalleen. - Sääli vain, rouva Pyy sanoi hitaasti. – Yleensä vain. . . kun ihmiset muuttavat ja toiset katsovat ikkunoista. - Mitä sinä nyt puhut? - Vaikka mikä noitten on tuonne muuttaa kun kaikki on uutta ja kallista. Mutta niin kuin me; samat vanhat huonekalut vaikka asunto on uusi, ja pitää näyttää elämänsä vieraille ihmisille. Hyvä oli että me muutimme tähän ennen kuin muut. - Mitä sinä puhut? Mihin nämä kirjat pannaan? - En mitään, sanoin vain.

Kommentti Vartioon • Vartion romaanin päähenkilö on rouva Pyy, mikä ilmenee myös katkelman keskustelussa • dialogi antaa kuvaa kahdesta hahmosta ja heidän välisestä suhteestaan (käytännöllinen mies reagoi passiivisesti ja hajamielisesti, ei seuraa mitä nainen ajattelee ja puhuu) • rouva Pyyn puheesta voidaan päätellä paitsi hänen oma ajattelutapansa ja asemansa myös naapurien keskinäisiä suhteita

Henkilöhahmot • E. M. Foster: Litteä (flat) ja pyöreä (round) henkilöhahmo • pyöreät kehittyvät toiminnan kuluessa (kehitysromaani), litteät rakentuvat yhden idean tai luonteenpiirteen varaan (saituri, huijari komediassa) • Kantokorpi: joko-tai-jako typistää henkilöhahmojen tulkintaa (eri teksteillä ja lajeilla omat konventionsa) • heikkous Fosterilla kehittymisen ja kompleksisuuden yhdistäminen: moniulotteinen ja ristiriitainen hahmo ei välttämättä kehity (modernistinen romaani) • kompleksisuuden aste ei määrity siitä, kuvataanko hahmoa ulkoa vai sisältä: hahmon ”psyykestä” voidaan tehdä päätelmiä myös eleiden ja käyttäytymisen perusteella • Rimmon-Kenan: jatkumot, joilla tarkastellaan kompleksisuutta, kehitystä ja tietoisuutta

Henkilöhahmot • Allegoriset henkilökuvat, karikatyyrit ja tyypit perustuvat staattisiin, korostettuihin piirteisiin • Kompleksinen, moniulotteinen ja ristiriitainen henkilöhahmo (Woolfin Mrs. Dalloway, J. Korpelan Tohtori Finckelman, ) • Postmodernistinen tekstuaalinen hahmo (Jaakko Yli. Juonikkaan Uusien uhkakuvien hahmot, Turo Kuninkaan Työkalupakin hahmot) • Tyypit yleisiä 1800 - ja 1900 -luvun alkuun (komedian, farssin, tragedian, naturalistisen romaanin henkilötyypit): taustalla kollektiiviset uskomukset siitä, millainen on ”porvari”, ”juutalainen”, ”runoilija”, ”saituri”, ”köyhä” • Tiina Käkelä-Puumalan artikkeli ”Persoona, funktio, teksti – henkilöhahmojen tutkimuksesta” Kirjallisuudentutkimuksen peruskäsitteitä (2001)

Veikko Huovinen: ”Jutta Grahnin mies” (Rasvamaksa, 1972) • Millaisia henkilöhahmoja (kompleksisuus, kehitys, tietoisuus) novellissa esiintyy; päähenkilöt - sivuhenkilöt? • Millaisin keinoin kuva heistä syntyy? - suora määrittely ja nimet - ympäristön, toiminnan, ulkoisen olemuksen kuvaus, puhe(tapa) - henkilöiden analoginen esittely (esitellään samalla tavalla) - hahmon ”sisäinen kuvaus”, ajattelun referointi - tekemättä jättäminen - hahmojen suhtautuminen tekstin kokonaisuudessa toisiinsa? • Mistä novellissa on kyse?