Kertomuksen tutkimuksen kertausta Tekij teos lukija Kertovan tekstin

Kertomuksen tutkimuksen kertausta Tekijä, teos, lukija Kertovan tekstin rakenne Tutkimussuuntausten kirjo

Kaikki proosa ei ole fiktiivistä eikä kertovaa, kaikki kertomukset eivät ole proosaa: Proosaruno, eeppinen runoelma, ’nonfiction’-romaani, essee, artikkeli, sairaskertomus, historia, kronikka, tietokirja, tieteellinen opinnäyte, laki, tilikertomus… Historiaa: modernin lännen lisäksi (ja sitä ennen), fiktiivisiä proosakertomuksia kirjoitettiin antiikin Kreikassa ja Roomassa, dynastisessa Kiinassa, sanskritin kielialueella Intiassa, islamilaisella kultakaudella… Yksi ehdokkaista ensimmäiseksi romaaniksi on Murasaki Shikibun Genjin taru 1000 -luvun alun Japanissa; ensimmäinen romaanikirjailija olisi siis itäaasialainen nainen, ei länsieurooppalainen mies! Ensimmäisenä modernina romaanina pidetään silti usein Cervantesin Don Quijotea 1600 -luvun alussa.

Narratologia Kertomuksen (=narratiivin) olemusta, luonnetta ja funktiota tutkiva teoria Engl. ’narratology’, narrative theory; ransk. ’narratologie’ (termi peräisin Tzvetan Todorovin teoksesta Grammaire du Décaméron, 1969)

Narratologia ei tutki vain fiktiivisiä ja kirjallisia teoksia, vaan mediasta riippumatta kertovia ’tekstejä’ (myös visuaalisia, auditiivisia, audiovisuaalisia, esittäviä, tallennettuja tai tallentamattomia jne. tuotteita) Vaarana liiallinenkin yleisyys, sillä rajat kertovan ja esittävän tai kertovan ja kuvailevan välillä usein häilyviä. Tarvitaanko näitä rajoja vai ei? Kritiikkiä saanut myös suuntauksen teknisyys, yli-innokkuus luonnontieteelliseen eksaktiuteen ja typologisointiin. Klassisen narratologian rinnalle ja siihen sulautuneena on syntynyt postklassinen narratologia, joka pyrkii dynamisoimaan ja kontekstualisoimaan staattiseksi ja epähistorialliseksi syytettyä alkuperäänsä.

Strukturalismi = Ranskassa 1950 -luvulla kehittynyt eksistentialismin vastavoima (Lévi. Strauss, juuret Saussuressa 1910 -luvulla tosin; korosti lingivistiikkaa mestaritieteenä, jolle myös ei-sanallisetkin merkit analogisia (Barthes: maito vs. punaviini, nyrkkeily vs. roolipaini) Narratologiassa näkyi ”lihaa ja verta”tekijyyden ja yksilökeskeisyyden kyseenalaistamisena, mikä turhautti emansipatorisia kriitikkoja, kuten feministejä ja postkolonialisteja – joskin strukturalismi (ja sen sisarpuoli semiotiikka) innoitti heitä myös, mutta varsinaisesti vasta poststrukturalismin (josta myöhemmin enemmän) myötä.

tarina: henkilöhahmot ja tapahtumat; kerronnan kohde; juoni: tarinan looginen sommittelu kertomus: kertoja(t) ja näiden ”yleisöt” (engl. ”narratee”, se jolle ”narrator” kertomuksensa osoittaa) teksti: viestinnällinen artefakti (sanojen, äänten, kuvien, eleiden jne. merkkisysteemien kokonaisuus); se mitä luetaan, kuunnellaan, katsotaan, tunnustellaan. . . ; arkikielessä kirjoitettu verbaalinen tuote

Tekijä ja lukija Siinä lukija, missä tekijä: lukija todellinen henkilö tekstin ulkopuolella tai konstruoitu positio tekstin sisällä; tekijän asettama ideaali; todellinen lukija vastineena todelliselle tekijälle, konstruoitu lukija vastineena konstruoidulle tekijälle (Wayne C. Booth)

Emansipatoriset suuntaukset: Luokka, sukupuoli, seksuaalisuus, rotu, ruumis, laji: marxismi, feminismi, "queer studies", postkolonialismi, vammaistutkimus, ihmistieteellinen eläintutkimus

Tekstin itsetietoisuus ja “toisentietoisuus” • Poststrukturalismi irtaantuu strukturalismin semioottisista varmuuksista: merkityssisältö pakenee, merkin materiaalisuus on kaikki mitä on • Postmodernismi irtaantuu modernismin taiteellisesta projektista ymmärtää subjektia tarkemmin ja paremmin: todellisuuden pakeneminen ei valttämättä johda epätoivoon, vaan riemastuttavaan hippaleikkiin; intertekstuaalisuus, metafiktio, “synteettisen” komponentin hallitseminen “mimeettisen” ja “temaattisen” kustannuksella • Postklassinen narratologia eri ilmiö, mutta yhteistä historiallisen, diakronisen ulottuvuuden ja sosiaalisten kontekstien huomioiminen vastakohtana klassisen narratologian historiattomalle ja synkroniselle korostukselle

Mieli, kieli, ruumis • Psykologinen kirjallisuudentutkimus: psykoanalyysi: terapeuttinen transferenssi tekstin ja lukijan, kertojan ja yleisön ja / tai tarinan henkilöhahmojen välillä; kieli oireilee ja paljastaa torjunnan kätkemiä totuuksia narratiivinen psykologia ja kognitiivinen poetiikka: aivojen virittyneisyys fiktion ja kertomusten tuottamiseen ja vastaanottamiseen; ajatusten lisäksi tunteet, mielen lisäksi koko ruumis