Fokalisaatio Peruskurssi 24 4 2017 1 Fokalisaatio Runousopin

Fokalisaatio Peruskurssi 24. 4. 2017

1. Fokalisaatio • Runousopin perusteet, s. 139 -147; Rimmon-Kenan (1991) Kertomuksen poetiikka, s. 92109; Lehtimäki 2009 (jälkinarratologinen näkökulma) • Käsitteen avulla voidaan syventää sekä henkilökuvauksen että kerronnan analyysia • F. perspektiivi, josta jokin asia tai tapahtuma kerrotaan: kuka havaitsee, kokee, tuntee, miten ja mitä (Kinnunen ”näyttökulma”, Kertomuksen opissa 1989, 179 -) • F. välittyy kerronnassa – narratologit väittävät, että on pidettävä erillään kertojan toiminnasta: ei-verbaalista, verbalisointi kertojan tehtävä (voi olla kertojafokalisoija) • Fokalisaatio tuttu ilmiö myös elokuvista, peleistä, miksei myös tietokirjallisuudesa jne. • Lapsen kokemuksen kuvaus – näkökulma lapsen, verbalisointi aikuisen • Sama pätee ”minäkertojan” muistelmiin: 1. persoonan takautuvassa kerronnassakin fokalisointi ja kerronta erillisiä toimintoja (subjektin jakautuminen kokijaksi ja kertojaksi)

Minäkertoja fokalisoimassa itseään; kognitiiviset rajoitteet Sillä minä osasin vain imeä rintaa ja viihdyin, kun minua viihdyteltiin, ja itkin kun tunsin ruumiillista kipua. Mitään muuta en osannut. Myöhemmin aloin myös hymyillä, ensin nukkuessani, sitten valveilla. Niin ainakin minulle on kerrottu, ja olen sen uskonut, koska samaa näemme toisistakin pienokaisista. Itsehän emme noita aikoja muista. Augustinus, Tunnustukset

James Joyce: Taiteilijan omakuva nuoruudenvuosilta (1916) Oli kerran ja oikein hyvä kerta olikin ammuu joka oli tulossa tietä pitkin ja se ammuu joka oli tulossa tietä pitkin tapasi pienen pojan jonka nimi oli pojanpompula… Isä hänelle tuon sadun kertoi: isä katseli häntä lasin lävitse: isällä oli karvaiset kasvot.

1. 1. Ulkoinen ja sisäinen fokalisoija • Fokalisoinnilla sekä subjekti että objekti: havaitsija on fokalisoija, havainnoitu on fokalisoitu • Fokalisoija = se kenen psyykestä käsin kerronta suodattuu (subjekti) • Fokalisoitu = se, jota kuvataan tietyn perspektiivin kautta (objekti) • Fokalisointi voi olla joko ulkoista tai sisäistä suhteessa tarinaan • Ulkoinen fokalisoija ei osallistu tapahtumiin: lähenee kertovan agentin toimintaa (kertojafokalisoija) • Sisäinen fokalisointi tapahtuu esitettyjen tapahtumien sisällä (henkilöfokalisoija)

1. 1. Fokalisointi ulkoa ja sisältä käsin • Kun fokalisaation kohteena on henkilö, hänet voidaan nähdä sisältä tai ulkoa käsin • Havainnointi sisältä käsin tarkoittaa tunkeutumista henkilön ajatuksiin ja tunteisiin • Ulkoa käsin havainnointi liittyy ulkonaisiin piirteisiin, eleisiin, käyttäytymiseen jne. • Näiden kahden välinen ero näkyy myös kielellisesti: ”hän ajatteli”, ”hänestä tuntui”, ”hän tajusi” (sisältä käsin) tai ”näytti siltä kuin”, ”ilmeisesti”, ”nähtävästi” (ulkoa päin) • Tarinan ulkopuolisella nk. kaikkitietävällä kertojalla voi olla pääsy henkilöhahmon ajatuksiin, mutta henkilöfokalisoija kykenee havainnoimaan vain itseään sisältä käsin

1. 1. Esimerkkejä fokalisaatiosta Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Suo oli autio, keskeltä melkein puuton neva, jonka veden vaivaamasta kamarasta nousi vain jokin kitukasvuinen käkkyrämänty, vahvakaarnainen ja tasalatvainen pieni vanhus. Jussi liikkui suolla, pysähdellen, katsellen, tarkkaillen ja arvioiden. Hän otti seipään, tarkasti huolellisesti että näkijöitä ei ollut, ja kaivoi sitten sillä kuopan suon pintaan. Sellaisia kuoppia hän teki useaan kohtaan, mutta aikansa niitä tarkasteltuaan hän peitti ne huolellisesti ja vilkaisi aina välillä ympärilleen niin kuin jotain peläten. Mahtoiko hän olla aarteenetsintäpuuhissa? Vanhat ihmiset olivat kyllä puhuneet että suolla olisi joskus palanut virvatulia. Väinö Linna Täällä Pohjantähden alla I (1959)

1. 1. Esimerkkejä fokalisaatiosta Mäkelässä isä-Juhani meni saunaan heti hevosen valjaista riisuttuaan. Marttaa hän katsoi niin rumasti viinan verevöittämillä silmillään, että tyttö purskahti rajuun itkuun eikä millään uskaltanut mennä saunaan yhdessä isänsä kanssa. Martta makasi pirtin sängyllä. Ajatukset vierivät raskaasti kivistä mäkitietä alas laidasta laitaan heittelehtien kohti epätoivon syvimpiä syvänteitä. Hän nyyhkytti paitasillaan maaten ja purren tyynynkulmaa hampaillaan. Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu (1964)

1. 1. Esimerkkejä fokalisaatiosta Kuuluu outoja ääniä, mutta mitään ei näy. Niin kuin juoksuttaisivat hevosta tuolla ulkona pellolla, lumessa; se juoksee ja puhkuu ja hirnahtaa sitten, sen äänen minä tunnen kyllä! Mutta mitään ei näy eikähän ikkunakaan ole siinä missä ennen. – Eilen illalla sovimme, että makaan nyt muutaman päivän täällä alhaalla, ei ole siitä heille haittaa. Sekä minun että tohtorin on paha ja turha Kajuuttaan kapuilla. Makaan vain ja ääni kuuluu taas ja hiljenee sitten, vai oliko se juna, menossa tahi tulossa. Kello tuossa aivan päällä kulkee, laahaa ja laahaa. Heiluri liikkuu, ees taas. Ees taas. Tupsahdin hankeen äsken, eilenkö? mutta löysivät, auttoivat, olin maannut siinä vain hetken. Ja niin se seikkailu oli ohi. Kyllä siitä on viikko, pari, aivan heti joulun jälkeen. Mutta eilen myös jotain tapahtui? En muista. Hannu Mäkelä: Mestari (1995)

1. 1. Esimerkkejä fokalisaatiosta Ehdin ajatella yhtä ja toista. Ehdin ajatella, etten ollut itse koskaan joutunut yhtä mutkikkaaseen tilanteeseen. Mutta etkö ajatellut äitiä, sanoin. Ekkö muistanu äireetä? Äireetä ja äireetä, isä sanoi. Miten hän nyt mihinkään liittyi? Peter Sandström, Laudatur (2016)

1. 1. Fokalisoinnin vaihdokset • Fokalisointi voi säilyä muuttumattomana läpi kertomuksen tai vaihdella esimerkiksi kertoja- ja henkilöfokalisoijan kesken • Muutos henkilöfokalisoijalta toiselle voi ilmetä hyvin selkeästi kuten Miika Nousiaisen teoksissa Metsäjätti tai Juurihoito, joissa minäkertojien fokalisaatio vuorottelee luvuittain • Usein fokalisaation muutokset ovat nopeita ja vaivihkaisia esimerkiksi kertojan ja henkilön välillä (Juhani Ahon Rautatie: kertoja, Matti, rovasti, hevonen, harakka)

1. 1. Esimerkki fokalisaation vaihdoksesta Elli oli heittäytynyt kokkakaarta vasten nojaamaan ja tuijotti olkihattunsa reunojen alitse vettä pitkin peränpitäjän pään ylitse. Olavi oli vaipunut katselemaan maisemaa edessään ja harhaillut siitä vähitellen yhä loitommalle omiin mietteisiinsä. Hän meloskeli koneellisesti. Hän näytti siltä, kuin olisi kuljeskellut hyvin kaukana täältä, ja hiukan alakuloiselta. Mahtoiko hänellä olla suruja joitain tai katkeria vanhoja muistoja. Olisi tehnyt mieli herättää hänet mietteistään ja lohduttaa. Hän meloi huomaamattaan aivan väärälle suunnalle, pois kotoapäin. Mutta Elli ei tahtonut häiritä häntä… jos meloo, niin melokoon… meloisikin tuonne laivareitille ja sieltä yhä eteenpäin… eikä milloinkaan palauttaisi häntä takaisin. (Aho, Papin rouva)

1. 1. Esimerkki fokalisaation vaihdoksesta Kuvio oli selvä, mutta tarkentui seuraavana päivänä. Kyselemällä sain selville tämän verran, ja luulen, että kuva, joka syntyi, on suurelta osin totta. - Haet sen ilmapistoolin ja meet kassojen välistä ja tuut suoraan parkkikselle. Ja muistat ottaa panoksia myös, Mikko sanoo. - Siellä on nykyään kamerat ja vartijat. Se kassa urputtaa aina repusta, sinä yrität. - Jos me kerrotaan mitä sä teit fasaanille ja koiralle. Mikon katse on kova. - Enhän mä oo ees nähny koko koiraa, sanot. - Ketä uskoo? Ne tahtoo jonkun, ja sä tapoit sen fasaanin. - Se kitu, ei sitä voinu jättää siihen. - Sä tapoit sen, Mikko sanoo. He ovat juosseet linnun perässä niin kauan, ettei se enää jaksa nousta. Se on lentänyt sänkiniityn yli, puikkelehtinut pajujen alla ja ulos ryteikön toiselta laidalta, mihin muu porukka on kiertänyt. Sitä on osunut kahdesti, kerran päähän. Lintu rääkyy pökerryksissä, nousee puolittaiseen lentoon teollisuushallin kupeessa, putoaa ja juoksee hoiperrellen, kunnes sarja iskee siipeen. Se jää kyljelleen. Silmää ympäröi punainen kyynel, joka valuu ja peittää koko posken. Et ole nähnyt lintua koskaan niin läheltä, se on iso ja hätääntynyt. Vesa Haapala, Karhunkivi (2016)

Kuka fokalisoi, millaisia fokalisaation merkkejä? Östlundilla on tapana valvoa myöhään lueskellen tai televisiota katsellen. Se vaivasi Sirkkaa, samoin kuin Tomista useimpina iltoina lemuava punaviinin tai konjakin haju, levoton kääntyily unissaan, kuorsaaminen ja unissa puhuminenkin. Niinä iltoina kun mies jäi kotiin, Sirkka pelkäsi öitä jo ennalta ja vetäytyi hyvissä ajoin nukkumaan ennättääkseen saada unen päästä kiinni ennen kuin Tom tulisi makuuhuoneeseen kuhkailemaan. (Sariola, Miehelle kuuluu kaikki, 2003)

1. 2. Fokalisoinnin alueet Fokalisaatiota voidaan tarkastella kolmen eri fasetin eli tarkastelualueen kautta • 1. Havainnoinnin fasetti: aistit - henkilöhahmon aistitoiminnan alue rajattu: ajan ja tilan ehdot, läsnä olevaa koskevat havainnot realistinen hahmo ei voi haistaa tai nähdä kilometrien päähän, ei kahteen paikkaan yhtä aikaa kertojafokalisoija puolestaan voi olla ns. ”kaikkitietävä” kertoja (voi havainnoida yhtä aikaa useampia tilanteita eri paikoissa, seurata useita henkilöhahmoja ajallisesti samaan aikaan ja kuvata maisemaa lintuperspektiivistä - aika ja tila eivät rajaa) -

1. 2. Fokalisoinnin alueet 2. Psykologinen fasetti: kognitio, tunteet, muisti - fokalisoijan suhtautumista fokalisoituun voidaan tarkastella kognitiivisen tai emotiivisen alueen kautta (psykologinen fasetti) - kognitiivinen komponentti liittyy fokalisoijan tietoihin, uskomuksiin ja muistiin - ulkoinen fokalisoija l. kertojafokalisoija tietää periaatteessa kaiken esitetystä maailmasta, tarinan sisäisen henkilöfokalisoijan tiedot riippuvat hänen kokemuksistaan ja muistoistaan - emotiivinen komponentti liittyy tunteisiin: ulkoinen fokalisointi usein luonteeltaan objektiivista ja neutraalia (poikkeus erityisen näkyvän kertojan kohdalla), sisäinen fokalisoija on yleensä aina subjektiivisessa ja osallisessa suhteessa fokalisoituun - psykologiseen fasettiin voivat kuulua myös henkiset vääristymät, mielenterveysongelmat jne.

1. 2. Fokalisoinnin alueet 3. Ideologinen fasetti - ideologian alue tulkinnallisesti haastavin - yksinkertaisimmassa tapauksessa teoksen maailmankuvaa ja arvoja hallitsee kertojafokalisoijan perspektiivi - Dostojevskin moniäänisistä teoksista tai näkökulmatekniikalla kirjoitetuista nykyromaaneista on vaikea löytää ”tekstin normia”: henkilöfokalisoijien arvot asettuvat rinnan ―> tekstistä syntyy monitahoinen / moniääninen - kertojafokalisoija ja henkilöfokalisoijat voivat myös muodostaa ideologisen hierarkian, jossa kertojafokalisoijan käsitys auktorisoituu ja muut ideologiat (henkilöiden) saavat arvonsa suhteessa tähän

Millaista fokalisointia, fasetteja? Kaikki on ollut niin onnellista, ei ole murhetta mistään. Sillä onnikin on, hän on sen tavoittanut. Mutta ei sitä ole kaikkialla. Vain siellä on onni, missä Elina on. Sillä Jumala on se, joka on taivaassa. Mutta Elinalla on avain. Jumala on luoja ja ylläpitäjä, mutta Elinassa on elämä. Jumalainen Elina! Martinmaa ajattelee Elinaa ja on siihen läkähtyä. Hänen kätensä vapisevat, hän rakastaa Elinaa että hän on menehtyä aivan. Ja Elina on muka sen naisen nimi, joka on niin erinomainen muka. Martinmaa havahtuu unistaan. Hänen mielikuvituksensa, petollinen mielikuvituksensa on jälleen ohjaillut hänen ajatuksiaan ja vienyt hänet väärille raiteille. Narri, hän puhelee puoliääneen, olen auttamaton narri. Ja hän yrittää ryhdistäytyä ja olla kuten muutkin: todellisuustajuinen, asiallinen, laskelmallinen kuten liikemies, sanalla sanoen oikea realisti, suuri realisti, joka näkee maailman sellaisena kuin se todellisuudessa on.

Millaista fokalisointia, fasetteja? Ja Martinmaa on suuri realisti, ei puhettakaan joutavanpäiväisistä mielijohteista ja hourailuista. Ei, päinvastoin! Entisestä pois! hän sanailee itsekseen ja naureksii jo hengessään jonninjoutavia kuvittelujaan naisesta, ihannenaisesta, Elinasta, mikä hänen nimensä sitten lieneekin. Sillä kuka on Elina? Ei kukaan, ei missään. Hän on vain Martinmaan aivoissa syntynyt harhakuva, ihmeellinen nainen, joka hänen pitäisi muka maalata, täydellinen nainen, jonka merkillinen kauneus ja sielullinen herkkyys hänen muka pitäisi vangita kankaalle, ja lisäksi tavalla, jonka vertaista ei ennen ole tehty. Sellainen on Elina, nainen, hän, jota ei olemassakaan. Tai ehkä onkin, tulee samassa Martinmaan mieleen. Kuka ties hän kulkee Budapestin kadulla köyhänä ja maineettomana, vanha tuulitakki yllään, kulkee siellä aavistamatta ollenkaan, että jossakin pohjoisessa Suomessa eräässä pienessä maalaiskylässä on taiteilija, joka uneksii hänestä ja niin mielellään haluaisi hänet ihmeellisen taulunsa malliksi. Jorma Korpela: Martinmaa, mieshenkilö (1948)

2. Vapaa epäsuora esitys • • • Lue Kantokorpi 1990: 166 -171 Diegeettinen ja mimeettinen esitys kerronnassa Diegeettinen esitys = kertoja suodattaa henkilöhahmon ajatukset ja puheet, tiivistää, kommentoi ja luo kuvaa henkilön puhetyylistä ja mielentilasta Mimeettinen esitys = henkilön puhe ja ajatukset ilmaistaan repliikein; lainausmerkkien tai muiden vakiintuneiden repliikkimerkkien sisällä sanottu on suoraa lainausta henkilöhahmon puheesta / ajatuksista Ääripäiden mimeettinen – diegeettinen välille muodostuu jatkumo, kun kertoja säätelee henkilöhahmojen esiintuloa ja näiden sananvaltaa

2. Vapaa epäsuora esitys • ”Kerrottu monologi”: vapaasta epäsuorasta esityksestä puuttuvat lainausmerkit ja puhujaa osoittavat ”hän sanoi” -fraasit, mutta lukijalle on selvää, että kyse on henkilöhahmon puheesta ja ajatuksista • Vapaassa epäsuorassa esityksessä kertoja ja henkilöhahmo jakavat vallan kerrottuun. Valta ei kuitenkaan jakaudu tasan, vaan vapaa epäsuora esitys muuttuu usein kaksiääniseksi ja siinä voi olla ironiaa (kertojan ironia puhuvaa henkilöä / puheena olevia henkilöitä kohtaan) • ”Ja hänestä oli niin riemuisaa kuulla Nannan haluavan kuolla, hän itki aina sitä iloa. Maltittomana oli hän sitä odottanut ja oli jo nähnyt monesti sielun tekevän riemulla ja autuaallisella hymyllä eroa pienestä ruumiista. ” (Pakkala ”Sairasvuoteella”, 1895) • Kuvataan Tuppelan tädin ajatuksia Nannan sairasvuoteella. Vaikka ajatukset ja tunteet ovat tädin, niihin sekoittuu toinen ääni, joka (ainakin nykylukijan perspektiivistä) ironisoi tädin ihannoivaa suhtautumista kuolemaan (luonnotonta ajatella nuoren ihmisen haluavan kuolla innokkaasti” -> ironia, joka kohdistuu Tuppelan tädin ajatuksiin